Tiedote: BDO on ostanut tilintarkastustoimistojen Helle Partnersin liiketoiminnan ja HelBalin osakekannan

Vuodenvaihteessa toteutuneet yrityskaupat tukevat BDO:n kasvustrategian toteutumista. Niiden myötä Helle Partnersin ja HelBalin asiakkaat ja henkilökunta siirtyvät BDO:lle.
- Toivotamme Helle Partnersin ja HelBalin asiakkaat ja henkilökunnan lämpimästi tervetulleiksi BDO:lle. Monipuolisen ja vahvan osaamisemme kautta voimme palvella uusia asiakkaitamme kattavasti heidän tarpeidensa mukaan sekä Suomessa että kansainvälisesti, sanoo BDO:n toimitusjohtaja Taneli Mustonen.
Yrityskauppojen myötä BDO saa uudet paikallistoimistot Porvooseen ja Hyvinkäälle, ja palvelee nyt asiakkaita koko Suomessa 17 toimipisteen kautta.
Yrityskaupan syntymistä edesauttoi samanlainen arvopohja.
- Helle Partnersilla ja HelBalilla on ollut samanlainen asiakaslähtöinen ja ihmisläheinen toimintatapa kuin BDO:lla, missä kaiken tekemisen lähtökohta on halu auttaa, Taneli Mustonen jatkaa.
Helle Partnersin ja HelBalin omistajana toiminut Timo Helle kertoo yrityskauppojen tulevan sopivaan aikaan.
- Liiketoimintamme kasvettua merkittävän kokoiseksi meidän on oikea aika siirtyä osaksi suurempaa organisaatiota. Myös asiantuntijamme ovat innoissaan tilaisuudesta päästä osaksi kasvavaa BDO-konsernia, Helle kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taneli Mustonen
toimitusjohtaja, BDO
taneli.mustonen@bdo.fi
044 033 3263
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
BDO on tilintarkastusta, vero- ja lakipalveluja, taloushallinnon palveluja ja neuvonantoa tarjoava asiantuntijaorganisaatio, joka toimii kansainvälisesti 167 maassa. BDO palvelee asiakkaita Suomessa 17 paikkakunnalla 280 asiantuntijan voimin, maailmanlaajuisesti meitä on yli 91 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta BDO Oy
Talouden asiantuntijaorganisaatio BDO jatkaa Kiekko-Espoo yhteisön tukemista20.9.2023 12:55:17 EEST | Tiedote
BDO on yksi maailman johtavista tilintarkastus- ja asiantuntijaorganisaatioista, joka tukee asiakkaidensa menestystä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. ”People helping people achieve their dreams” -arvonsa mukaisesti BDO jatkaa Kiekko-Espoon tukemista ja matkaa kohti urheilijoiden unelmien saavuttamista - sekä junioritasolla että edustusjoukkueessa.
BDO mahdollistamaan gnistanlaisten unelmia4.9.2023 10:03:53 EEST | Uutinen
Yhteistyökumppanuuden myötä BDO tukee kaikkea Gnistanin toimintaa ruohonjuuritasolta edustusjoukkuetoimintaan
Suunnitteilla IFRS-siirtymä? Hyvä valmistautuminen ja oikeat valinnat auttavat eteenpäin31.8.2023 10:45:00 EEST | Blogi
Listautuvat tai ulkomaista rahoitusta havittelevat yhtiöt kohtaavat tulikokeen, kun sovellettava kirjanpito- ja tilinpäätösnormisto pitää vaihtaa kansainväliseen muotoon. IFRS-siirtymän monimutkaisuus ja mittavat dokumentaatiovaatimukset tulevat monille yhtiöille yllätyksenä. Kunnon valmistautumisella ja oikeilla valinnoilla päästään kuitenkin lopputulokseen, joka kelpaa myös sijoittajille.
BDO Digital recognised as the winner of 2023 Microsoft Security Partner of the Year29.6.2023 13:06:14 EEST | Tiedote
BDO Digital today announced it has won the 2023 Microsoft Security Partner of the Year Award. The company was honoured among a global field of top Microsoft partners for demonstrating excellence in innovation and implementation of client solutions based on Microsoft technology.
Alustatalouden suosio bisnesmallina kasvaa – Miten välttää kansainvälisen verotuksen karikot?19.6.2023 12:45:10 EEST | Artikkeli
Digitalisaation myötä kehittynyt alustatalous rohkaisee yhä useampia yrityksiä tuotteiden ja palvelujen välittämiseen verkossa. Kansainvälinen myynti alustojen kautta on helppoa, mutta voi aiheuttaa verotushaasteita, sillä myyntitapahtuman sijainti on vaikeasti jäljitettävissä. Kaksinkertaisen verotuksen riski on todellinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme