Syntyvyyden lasku pysähtyi Uudellamaalla – nousua 1,3 prosenttia
Koko 2010-luvun jatkunut syntyvyyden lasku on lähtenyt Uudellamaalla maltilliseen nousuun. Kun vuonna 2019 synnytyksiä oli 15 549, vuonna 2020 synnytettiin yhteensä 15 753 kertaa. Synnytysten määrä nousi koko HUS-alueella 1,3 %.
Synnytyksistä 76 %, lähes 13 000, hoidettiin pääkaupunkiseudulla Naistenklinikalla ja Espoon sairaalassa. Näissä sairaaloissa syntyvyys pysyi lähes ennallaan (Naistenklinikka -0,7 %, Espoo +1,5 %). Hyvinkäällä synnytysten määrä nousi 4,7 % ja Lohjalla 10,8 %.
”On ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen, kun synnytysten määrä nousee. Hyvin maltillisesti, mutta kuitenkin. Tämä on erittäin lupaava uutinen”, HUSin naistentautien ja synnytysten toimialajohtaja Seppo Heinonen toteaa.
Synnytysten kokonaismäärä alkuvuonna 2020 oli selvästi loppuvuotta korkeampi: kesäkuussa HUSin alueen synnytysten määrä kasvoi 7,5 % vuoden takaiseen verrattuna.
Koronavirusepidemian vaikutuksesta syntyvyyteen ei voida vielä tehdä johtopäätöksiä.
”Sen vaikutus alkaa näkyä syntyvyydessä vasta tänä keväänä. Loppuvuodesta vauvoja on kuitenkin syntynyt jopa edellisvuotta vähemmän. Voimme tehdä johtopäätöksiä epidemian vaikutuksesta vasta myöhemmin.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimialajohtaja Seppo Heinonen
HUS Naistentaudit ja synnytykset, Naistenklinikka ja Espoon sairaala
p. 050 436 8962
seppo.heinonen@hus.fi
Ylilääkäri Maija Jakobsson
HUS Hyvinkään sairaala
p. 040 627 7108
maija.jakobsson@hus.fi
Ylilääkäri Raija Räty
HUS Lohjan sairaala
p. 050 325 3622
raija.raty@hus.fi
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 12 april9.5.2025 09:39:55 EEST | Pressmeddelande
Sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 12 april för att behandla HUS budgetförslag för 2026. På sitt möte behandlar sammanslutningens styrelse också verksamheten och ekonomin i januari–mars, färdplanen för HUS Psykiatri för 2025–2040 samt en eventuell försäljning av en del av HUS Fastighetstjänster Ab. HUS Fastighetstjänster Ab är en del av koncernen HUS Fastigheter. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 12.5.9.5.2025 09:39:55 EEST | Tiedote
Yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 12.5. käsittelemään HUSin talousarvioesitystä vuodelle 2026. Yhtymähallitus käsittelee kokouksessaan myös tammi-maaliskuun toimintaa ja taloutta, HUSin Psykiatrian tiekarttaa vuosille 2025–2040 sekä HUS Kiinteistöpalvelut Oy:n mahdollista liiketoiminnan osan myyntiä. HUS Kiinteistöpalvelut Oy on osa HUS Kiinteistöt -yhtiöryhmää. Kokouksen esityslistan voi lukea täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Tankar om familjeplanering hos personer som upplever könsdysfori utreds genom en enkätstudie8.5.2025 08:43:02 EEST | Pressmeddelande
Genom studien fås värdefull information om till exempel intresset hos personer med könsdysfori att bevara fertiliteten och intresset för assisterad befruktning.
Sukupuolidysforiaa kokevien ajatuksia perhesuunnittelusta selvitetään kyselytutkimuksella8.5.2025 08:43:02 EEST | Tiedote
Tutkimuksella saadaan arvokasta tietoa esimerkiksi sukupuolidysforiaa kokevien kiinnostuksesta hedelmällisyyden säilyttämiseen ja hedelmöityshoitoihin.
Eksjukhuset tar emot de första patienterna den 12 maj7.5.2025 08:30:00 EEST | Pressmeddelande
Patientverksamheten inleds måndagen den 12 maj vid Eksjukhuset som fokuserar på behandling av ögonsjukdomar. Jouren för ögonsjukdomar tar emot patienter på sjukhuset från och med klockan 7.30.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme