
Taloushallintoa ymmärrettävässä muodossa

Kirjanpidon ja taloushallintoasioiden kanssa päivänsä viettävä Hästö, on törmännyt useammin kuin kerran, että taloushallinnon perusasiat ovat hakusessa. Syitä siihen on muutama.
- Usein tiedetään, että jotain pitäisi tehdä, kuten esimerkiksi kirjata varastonmuutos. Mutta, mitään ei tapahdu. Tähän on usein syynä se, ettei kukaan ota kokonaisvastuuta varaston kirjanpidosta, varsinkin jos ostoja tehdään eri yksiköissä, selvittää Hästö.
Juuri tästä asiasta hän kirjoittaa muun muassa tuoreimmassa blogissaan. Muutkin syyt löytyvät blogista.
Ennustettavuus
Ensimmäisessä blogissaan vuoden vaihteen kunniaksi ekonomi Hästö kertoi ennusteista.
- Kun esimerkiksi kassavirtaennusteen tekee huolella, niin hyöty tulee saman tien. Taloutta on hankala johtaa, jos ei tiedetä päivitettyä tilannetta. Kassavirtaennuste on helppo työkalu nähdä missä mennään juuri tällä hetkellä.
Usein vuoden vaihteessa tehdään budjetit, ja toteuma merkitään kassavirtaennusteeseen. Jos liiketoiminta ei edisty budjetin mukaisesti, silloin pystytään reagoimaan nopeasti.
- Juuri nopeasti reagoiminen on yksi talousasioiden hallitsemisen kulmakivi, tietää Hästö, joka liputtaa vastuullisen taloushallinnon kumppanuuden puolesta.
"Hallitsetko talouden peruskäsitteet" -peli
Profima on teettänyt "Hallitsetko talouden peruskäsitteet" -pelin. Sen avulla itse kukin voin testata onko talousasioiden perusasiat hallussa. 12 kysymyksen joukossa on helppoja ja myös hieman haasteellisia kysymyksiä.
- Peli on yksi tapa madaltaa kynnystä taloushallintoasioita kohtaan ja jopa saada ihmiset innostumaan niistä, sanoo Hästö.
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oletko koskaan kohdannut tilitoimiston, joka kysyy asiakkaalta millaisia taloudellisia tavoitteita halutaan saavuttaa, ensi vuonna tai viiden vuoden päästä? Meille nämä kysymykset ovat päivittäisiä. Emme ole ainoastaan kirjanpitotoimisto, vaan arjen talouden kumppani, joka luotsaa asiakkaansa menestykseen kirjanpito- ja talouspäällikköpalveluiden avulla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Profima Finance Oy
Tiedolla johtaminen on taloushallinnon kulmakivi26.4.2021 13:02:00 EEST | Blogi
Tieto ei lisää tuskaa, jos ymmärtää hankkia vain tarpeellista, käyttökelpoista ja konkreettista taloustietoa, joka edistää liiketoimia.
Uuden asiakkaan tiukat kysymykset14.4.2021 09:22:35 EEST | Blogi
Kun asiakas on vaihtamassa tilitoimistoa, hänellä käy mielessä monia kysymyksiä. Osa on sellaisia, joita ei melkein kehtaa kysyä tai kysymyksiä, joita ei edes keksi kysyä. Millaisilla kysymyksillä voisi kartoittaa potentiaalisen uuden tilitoimiston osaamista? Tässä muutama vinkki.
Viime hetken tilinpäätösvinkit22.3.2021 07:07:00 EET | Blogi
Tilinpäätös pitää jättää verottajalle ja kaupparekisteriin neljä kuukautta tilinpäätösajankohdasta. Nyt alkaa olemaan kiire, jos tilikausi on perinteinen tammikuusta joulukuuhun.
Kuusi varmaa tapaa hankkiutua asiakkaasta eroon8.3.2021 07:07:00 EET | Tiedote
Nämä vinkit pätevät lähes kaikissa asiakassuhteissa. Olen ottanut tähän taloushallintoa tarvitsevien yritysten näkökulman. Haluan herätellä käänteisillä ”vinkeillä” yrityksiä vaatimaan parempaa kirjanpito- ja taloushallintopalvelua.
Pitääkö tilinpäätös ennakoida?22.2.2021 07:07:00 EET | Blogi
Nyt on kreivin aika ennakoida tuleva tilinpäätös, jos tilikausi on perinteinen kalenterivuosi.