Vuoden Restonomi 2020 on Heidi Kilpiä

Vuoden Restonomi -palkinto on kunniamaininta Haaga-Helian Haagan kampukselta valmistuneelle restonomille, joka on innovatiivisuudellaan ja esimerkillisyydellään viitoittanut tietä tuleville restonomeille. Valinnan tekevät Haagan Restonomit, joka on Haagan restonomikampukselta valmistuneiden restonomien taustayhteisö.
Palkinnon myöntämisen perustuina olivat muun muassa innovatiivisuus sekä restonomikoulutuksen sanansaattajana toimiminen. Pamplemousse Oy on koronakriisin aikana kehittänyt nopealla aikavälillä tuotteita kotimaan matkailuun, joissa he tuovat palan Ranskaa Suomeen. Valikoimassa on esimerkiksi kävelyretki Helsingissä ranskaa puhuen tai virtuaalitreffit viinintuottajan kanssa.
Heidi on valmistunut Haagasta restonomiksi (AMK) vuonna 2009 sekä suorittanut restonomi yAMK tutkinnon vuonna 2020, tehden erinomaisen lopputyön asiakaskokemuksen kehittämisestä. Heidi on aktiivisesti käynyt luennoimassa restonomiopiskelijoille matkatoimistoalasta sekä tehnyt restonomikoulutusta näkyväksi omalla toiminnallaan.
Vuoden Restonomi -kunniamaininnan aiemmin saaneita henkilöitä ovat mm. McDonald's Finlandin HR-johtaja Maarit Latvala, Tapahtumahotelli Huoneen perustaja ja omistaja Evon Blomstedt, ravintoloitsija Ville Relander sekä Aurinkomatkat – Suntours Oy: n toimitusjohtaja Timo Kousa.
Haaga-Helian Haagan restonomikampus on Suomen suurin restonomikouluttaja ja se on tarjonnut hotelli-, ravintola- ja matkailualan liikkeenjohdon koulutusta vuodesta 1969. Restonomi-tutkintonimike otettiin käyttöön vuonna 1982.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkintojohtaja, kampusvastaava Risto Karmavuo, puh +358 400 538 740, risto.karmavuo@haaga-helia.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, liiketoiminnan palveluratkaisut ja kielet, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. Meille on tärkeää, että opiskelijoillamme on heti valmistuttuaan vahvat siteet työelämään. Panostamme toiminnassamme yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Maailman ensimmäinen TikTok-kurssi toi Haaga-Helialle pronssileijonan Cannesista18.6.2025 16:13:08 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, mainostoimisto Bob The Robot ja mediatoimisto ToinenPHD palkittiin pronssilla Cannes Lions -kilpailussa maailman ensimmäisestä korkeakoulukurssista, joka suoritettiin kokonaan TikTokissa.
Algoritmijohtaminen yleistyy suomalaisilla työpaikoilla – nuoret suhtautuvat iäkkäämpiä myönteisemmin16.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tuoreen Kone johtajana -tutkimuksen ennakkotiedot paljastavat, että Suomessa jopa 49 prosenttia asiantuntija-, tieto- tai johtamistyötä tekevistä kokee kohdanneensa algoritmijohtamista työssään, mutta ihmispomo on yhä suositumpi vaihtoehto.
Algorithmic management spreads across Finnish workplaces – younger workers show greater acceptance than their older colleagues16.6.2025 08:00:00 EEST | Press release
Preliminary findings from the RoboBoss survey reveal that 49% of Finnish professionals in expert, knowledge, and management roles have encountered algorithmic management in their workplace. Despite this widespread exposure, human managers continue to be the overwhelmingly preferred choice.
Voiko tekoäly lisätä inhimillisyyttä työelämässä? Kahdelle T&K-hankkeelle rahoitus13.6.2025 10:58:59 EEST | Tiedote
Työsuojelurahasto on myöntänyt rahoituksen kahdelle tutkimus- ja kehityshankkeelle, joissa tutkitaan, miten tekoäly voi lisätä sekä työn tuottavuutta että hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta.
Can AI increase humanity in working life? Funding for two R&D projects13.6.2025 10:58:59 EEST | Press release
The Finnish Work Environment Fund has granted funding to two research and development projects that study how artificial intelligence can increase not only productivity, but also well-being and equity.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme