Satoja kesätyöpaikkoja haussa helmikuussa
Vaasan kaupungilla on nuorten kesätöihin viisi erillistä hakua: 14–15-vuotiaille, 16–17-vuotiaille ja 18–24-vuotiaille, lisäksi korkeakouluopiskelijoille sekä vammais- ja erityisnuorille on oma hakunsa. Tavoitteena erillisillä hauilla on löytää mahdollisimman monelle nuorelle sopiva kesätyöpaikka.
- Monissa kunnissa kesätyöpaikkoja on vähemmän kuin aiemmin, joten on hienoa, että poikkeusajasta huolimatta voimme Vaasassa tarjota kesätyöpaikkoja sadoille nuorille, kertoo työvoimasuunnittelija Anna Vesterback.
Tänä vuonna kesätöihin haetaan muun muassa liikuntakavereita, digitutoreita, kesäkirjastokaveria ja kesäsomettajia. Suurimpia työllistäjiä ovat sosiaali- ja terveystoimi, päiväkodit, viheralueyksikkö, kirjastot ja museot.
- Digitaidot hallitsevia nuoria palkataan nyt mielellään, mistä kertoo esimerkiksi se, että kesätyöpaikkoja somettajille on tarjolla aiempaa enemmän, Vesterback sanoo.
Vuoden 2021 kesätyöpaikat ovat haettavissa 1.2.–28.2.2021 välisenä aikana osoitteessa www.kuntarekry.fi. Päätökset kesätyöntekijöistä tehdään 31.3. mennessä. Myös kesätyöpaikkaa ilman jääneille hakijoille ilmoitetaan valintapäätös sähköpostitse 15.4. mennessä.
Hoitajille oma haku 30.4. saakka
Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa on tarjolla monipuolisia kesätöitä lähihoitajille, sairaanhoitajille, sosionomeille, terveydenhoitajille ja fysioterapeuteille sekä alan opiskelijoille. Hoitajien kesätyöhaku on jo käynnistynyt ja kestää 30.4.2021 saakka. Hakeminen tapahtuu Kuntarekry-sivuilla osoitteessa www.kuntarekry.fi.
- Osaajille on suuri kysyntä, minkä vuoksi meillä on oma haku hoitoalan kesätöihin. Haastattelemme ja teemme valintoja jo hakuajan aikana, muistuttaa Anne Lindell kaupungin rekrytointipalveluista.
Tukea urheilijalupauksille ja nuorille yrittäjille
Vaasa jatkaa myös nuorten vaasalaisurheilijoiden työllistämistä stipendeillä, jotka mahdollistavat harjoittelun ja kilpailemisen kesän aikana. Työllistämisstipendit myönnetään valmentajien Vaasanseudun Urheiluakatemialle lähettämien ehdotusten perusteella.
- Lisäksi vaasalaisille 15-20-vuotiaille nuorille järjestetään yhteistyössä Vaasan 4H-yhdistyksen kanssa mahdollisuus kokeilla yrittäjyyttä 200 euron suuruisella Kesätyö 4H-yrittäjänä –tuella, kertoo työllistämisvastaava Helena Nurmikoski.
Yrityksille tarjolla Kesäduuniseteleitä
Nuorella on yhdessä yrityksen tai yhdistyksen kanssa mahdollisuus hakea Kesäduuniseteliä. Kesäduuniseteli on Vaasan kaupungin myöntämä rahallinen tuki yksityiselle yritykselle tai yhdistykselle, joka työllistää 15–29-vuotiaan nuoren. Seteliä voi hakea 1.4. - 31.5.2021 Vaasan kaupungin sähköisessä asioinnissa https://asiointi.vaasa.fi/. 70 ensimmäistä yritystä tai yhdistystä saa Kesäduunisetelin.
Tietoa Vaasan kaupungin kesätöistä ja Kesäduunisetelistä: www.vaasa.fi/kesätyö
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja nuorten kesätyöhausta ja Kesäduuniseteleistä:
- Työvoimasuunnittelija Anna Vesterback , p. 040 573 4964, anna.vesterback@vaasa.fi
Lisätietoja hoitajahausta:
- Rekrytointivastaava Anne Lindell, p. 040 1534564, anne.lindell@vaasa.fi
Lisätietoja urheilijastipendeistä ja 4H-yrittäjätuesta:
- Työllistämisvastaava Helena Nurmikoski, p. 040 173 0517, helena.nurmikoski@vaasa.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Tillfälliga trafikarrangemang på Karlebyvägen 11.910.9.2025 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
Gång- och cykelvägen på Karlebyvägen vid Verkstadsgatan 22 stängs tillfälligt 11.9 på grund av fasadarbeten på byggnaden. Trafiken styrs till en omväg.
Kokkolantiellä tilapäisiä liikennejärjestelyitä 11.9.10.9.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Kokkolantien kevyen liikenteenväylä tullaan sulkemaan tilapäisesti 11.9.2025 Konepajakatu 22:n kohdalla rakennuksen julkisivutöiden takia. Liikenne ohjataan kiertotielle.
Lärare får ny hjälp med vardagens utmaningar i klassrummet10.9.2025 10:51:47 EEST | Pressmeddelande
Två konsultativa sjukhuslärare började jobba för Vasa stad i augusti. Hanna Rusk och Mikaela Stens har i uppgift att stöda lärare när det gäller bekymmer med en enskild elev eller en elevgrupp.
Uutta apua opettajille arjen haasteisiin luokassa10.9.2025 10:48:20 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin palveluksessa on elokuussa aloittanut työnsä kaksi konsultatiivista sairaalaopettajaa. Hanna Ruskin ja Mikaela Stensin tehtävänä on olla opettajien tukena, jos yksittäisen oppilaan tai oppilasryhmän koulunkäynnistä nousee huolia.
Pohjanmaalta Pariisiin – kansanmusiikki ja klassinen kohtaavat kaupunginorkesterin konsertissa8.9.2025 14:30:02 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungintalo täyttyy musiikista perjantaina 12. syyskuuta, kun kaupunginorkesteri johdattaa yleisön matkalle Pohjanmaan lakeuksilta aina Pariisin konserttisaleihin asti. Konserttia johtavat viulistivirtuoosit Minna Pensola ja Antti Tikkanen, joiden energinen ote lupaa vauhdikasta iltaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme