Pk-yritysten kasvun trendeissä korostuu onnistuneen myynnin ja markkinoinnin merkitys kasvun mahdollistajana

Kasvu Openin toimitusjohtaja Jaana Seppälä tunnistaa Kasvun trendit 2021 -julkaisussa pinnalle nousseet trendit. Yli kahdeksan vuotta kasvuyrityskentässä töitä tehnyt Seppälä sanoo, että myynti- ja markkinointiosaaminen on kaivannut sparrausta aina, mutta koronavuosi muutti painotuksia.
– Kasvun trendit -julkaisu nostaa konkreettisella tavalla esille perusasiat, jotka kasvuyrityksessä on oltava kunnossa silloin, kun mielessä on maailmanvalloitus. Vaikka voisi kuvitella, että osaavaa työvoimaa on vallitsevassa tilanteessa paljon tarjolla, on yksi kasvun este edelleen oikeanlaisen osaamisen löytäminen, sanoo Seppälä.
KASVUN TRENDIT 2021
1. MYYNTI JA MARKKINOINTI OVAT KASVUYRITYSTEN TÄRKEIN KEHITTÄMISEN KOHDE.
Kasvuyrityksissä molempien osa-alueiden osaamisen puutteet tunnistetaan. Ne myös listataan tärkeimpien teemojen joukkoon, kun kasvuyrityksiltä kysytään tulevaisuuden osaamisen kehittämisestä.
2. TALOUS JA KASVUN RAHOITUS OVAT AINA KASVUYRITYSTEN AGENDALLA.
Kasvuyritysten omien arvioiden mukaan talousosaaminen on hyvällä tolalla – tilaisuuden tullen siihen olla kuitenkin erittäin valmiita vastaanottamaan sparrausta. Yleisin haasten on rahan riittävyys arjessa, jossa kasvua tehdään. Kasvu Openin Kasvupolku®-sparraukseen osallistuneiden kasvuyritysten keskimääräinen rahoitustarve oli 813 000 €/yritys.
3. KASVUYRITYSTEN TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEET LIITTYVÄT MYYNTIIN, MARKKINOINTIIN JA LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN.
Kasvuyritysten suurin kapeikko on vienti- ja kv-osaamisessa, myynnissä ja markkinoinnissa.
NÄKÖKULMIA KOTIMAISTEN KASVUYRITYSTEN ARKEEN
Kasvun trendit 2021 -julkaisun tulokset pohjautuvat vuonna 2020 Kasvu Openin sparraukseen hakeneiden 660 kasvuyrityksen antamiin tietoihin sekä Kasvuryhmän keräämiin tietoihin scaleup-yritysten kasvuaihioista. Julkaisu on toteutettu yhteistyössä Kasvuryhmän kanssa.
– Halusimme Kasvun trendit -julkaisun kautta jakaa tietoa kasvua tavoittelevien yritysten arjesta ja kasvun suurimmista kipukohdista ratkaisuvaihtoehtoja unohtamatta. Vaikka koronapandemia on ravistellut yrityskenttää rajulla kädellä, pätevät kasvun tekemiseen edelleen samat periaatteet kuin ennen pandemiaa, sanoo Jaana Seppälä.
Avaa Kasvun trendit 2021 -julkaisu tästä.
LISÄTIEDOT:
Jaana Seppälä
toimitusjohtaja, Kasvu Open
050 304 6794
jaana.seppala@kasvuopen.fi
Tutustu Kasvu Openin palveluihin: kasvuopen.fi.
Kasvu Open -kuvapankki: https://kasvuopen.kuvat.fi/kuvat/
Jooel Friman
CTO, Kasvuryhmä
jooel.friman@kasvuryhmä.fi
Tutustu Kasvuryhmän palveluihin kasvuryhma.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana SeppäläToimitusjohtaja
Puh:050 304 6794jaana.seppala@kasvuopen.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kasvu Open on kaikille yrityksille avoin ja maksuton kasvun sparrausohjelma.
Vuonna 2018 Kasvu Openille myönnettiin Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto sekä European Enterprise Promotion Award, joka on Euroopan komission jakama tunnustus menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille.
Kasvu Openin valtakunnalliset kumppanit ovat: Nordea, DNA, TT-säätiö, Technopolis, Innovestor, Keski-Suomen Liitto, Business Jyväskylä, Varma, Kauppalehti, KPMG, Kauppakamari, Rastor-instituutti ja AWS.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open
TKIhubiin 31 idearikasta yritystä5.5.2025 10:22:30 EEST | Tiedote
Kasvu Openin järjestämään TKIhubiin on valittu 31 pk-yritystä. Hubiin valitut kiertotalousyritykset tavoittelevat räjähtävää kasvua, jolla on merkittävä työllistämisvaikutus. Seuraavan kolmen vuoden aikana yritykset tarvitsevat yhteensä yli 400 uutta työntekijää.
Pk-yritykset tähtäävät hurjiin kasvulukemiin – Sparraukseen mukaan 165 yritystä25.4.2025 12:03:23 EEST | Tiedote
Kasvu Openin järjestämään Kasvupolku-sparrausohjelmaan on valittu 165 pk-yritystä. Ohjelmaan valitut yritykset tavoittelevat yhteensä mittavaa 405 miljoonan euron liikevaihdon kasvua seuraavan kolmen vuoden aikana. Tällä hetkellä yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on 240 miljoonaa euroa.
Kasvu Open ja Boardio: Yhteistyö tukee kasvuyritysten kansainvälistymistä13.3.2025 16:53:47 EET | Tiedote
Kasvu Open ja Boardio ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on tarjota suomalaisille kasvuyrityksille entistä parempia mahdollisuuksia menestyä kansainvälisillä markkinoilla.
Vuoden kasvuyritys 2025 valitaan lokakuussa11.3.2025 09:30:58 EET | Tiedote
Vuoden kasvuyritys 2025 valitaan julkistetaan 29. lokakuuta kasvuyritystapahtuma Kasvu Open Karnevaalin yhteydessä. Tittelistä kisaava kymmenikkö julkaistaan 16.10.2025.
SUPERFINNS 2025 – katso ohjelmaan valitut 15 kasvuyritystä26.2.2025 12:00:00 EET | Tiedote
SUPERFINNS-ohjelmaan valittiin 15 yritystä. Valintakriteerit olivat: markkinapotentiaali, kasvukyky, referenssit ja tiimi. Valinnat tehnyt tuomaristo painotti valinnoissaan yritysten skaalautumiskykyä ja globaalia markkinapotentiaalia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme