Otava julkaisee Hannele Laurin elämäkerran

Hannele, näyttelijä kertoo naisesta, joka on näytellyt kuudella vuosikymmenellä klassista draamaa, komediaa ja sketsejä ja jonka skaala ulottuu Shakespearen Ofeliasta Spede Pasasen Naisen logiikkaan.
Elämäkerta kuvaa, kuinka everstiluutnantin tytär nousi maan suurimman teatterin palkeille ja viihdemaailman huipulle. Teos kertoo kaihtelematta Hannele Laurin voitot ja kolhut, hänen rakkautensa ja pettymyksensä, hänen vahvan itsenäisen taipaleensa politisoituvan ja kaupallistuvan taiteen kuohuvilla kentillä.
Hannele Lauri on palkittu elämäntyöstä sekä Betoni-Jussilla että Kultaisella Venlalla. Edessä on vielä hänen uransa huipennus, päärooli Johanna Vuoksenmaan elokuvassa 70 on vain numero. Sen ensi-ilta koittaa syksyllä, samoihin aikoihin elämäkerran kanssa.
Panu Rajala (s. 1945) on filosofian tohtori ja teatterin ja draaman tutkimuksen emeritusprofessori Tampereen yliopistossa. Hän on toiminut Lontoon yliopistossa vierailevana kirjallisuuden apulaisprofessorina, MTV:n teatteripäällikkönä ja Tampereen Teatterikerhon puheenjohtajana.
Rajala on julkaissut yksitoista kirjailijaelämäkertaa (mm. F. E. Sillanpäästä, Mika Waltarista, Aila Meriluodosta, Eino Leinosta, J. L. Runebergista) ja kuusi romaania. Hän on kirjoittanut näytelmiä (mm. Sylvi ja Anita Helsingin Kaupunginteatteriin ja Päämäärä Tuntematon Tampereen Komediateatteriin) sekä oopperalibrettoja (Sillanpää, Taipaleenjoki ja Raatteen tie). Lisäksi Rajala on kirjoittanut kolmiosaisen Tampereen Työväen Teatterin historian, Tampereen Teatterin historian ja toimittanut Pyynikin Kesäteatterin historian.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Nykyromantiikan kärkinimi Ana Huang aloittaa sporttiromanssisarjan19.6.2025 08:41:25 EEST | Tiedote
Romanttisen kirjallisuuden ja kirjasomen kansainväliseksi supertähdeksi noussut Ana Huang saapuu Suomeen Euroopan-kiertueellaan 9.7.2025.
Runollisen kaunis YA-fantasiaromaani ammentaa muinaissuomalaisista myyteistä18.6.2025 09:03:34 EEST | Tiedote
Kumpi valita: vapaus vai rakkaus? Katri Kauppisen Laulunpunojat on kaunis, tunteita kuohuva romaani kaipuusta ja juurista.
Uutuuskirja Yhtä rallia sukeltaa Jari-Matti Latvalan värikkääseen rallielämään16.6.2025 11:18:02 EEST | Tiedote
Riikka Smolander-Slotten uutuuskirja tuo kovimmat ja kuumimmat tarinat rallin sisäpiiristä yksiin kansiin! Toyota-tallipäällikkö ja rallin MM-sarjan hopeamitalisti Jari-Matti Latvala kertoo uudessa kirjassa Yhtä rallia suoraan ja vauhdikkaasti elämästään, urastaan ja kulisseista, joihin vain harva on päässyt.
Elina Warstan ja Jukka Laajarinteen kuvakirja kertoo, miten vapaus voi löytyä ystävyydestä ja joukkoon kuulumisesta16.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Lumoavasti kuvitettu ja kirjoitettu Tuuliajolla eli kuinka pilvien kiertolaiset eksyivät maan alle ja kohtasivat siellä jotakin hyvin kummallista syntyi tavallisesta poikkeavalla tavalla – kuvat edellä.
Taikatemppu-Emppu auttaa päiväkotikavereita pulassa – Hannele ja Markus Lampelan kirjoittaman sarjan avaus opettaa ensiaputaitoja11.6.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Jos jollekin sattuu haaveri, Emppu tulee heti paikalle auttamaan. Tiina Konttilan hurmaavasti kuvittama uusi kuvakirjasarja, Päiväkodin pelastaja, avaa ensiaputaitoja pienelle lapselle ymmärrettävällä tavalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme