Oulun yliopisto

Naisten päivä 8.3: Naiset luovat tulevaisuuden teknologioita ja kestävämpää maailmaa

Jaa
ICT-alat tarvitsevat naisten kykyjä ja osaamista enemmän kuin koskaan. Monimuotoinen ympäristömme tarvitsee säilyäkseen uusia teknologisia ratkaisuja ja uusia osaajia. Naisten päivän 8.3. lähestyessä esittelemme tekniikan alan tutkimustyötä tekeviä ja alaa opiskelevia naisia Oulun yliopistossa.
Kuva: Oulun yliopisto / Rami Hanafi
Kuva: Oulun yliopisto / Rami Hanafi

Naiset muovaavat datatiedettä, koneoppimista, tekoälyä, virtuaalista todellisuutta, mikroelektroniikkaa, langatonta viestintäteknologiaa ja nyt jopa 6G:tä. Tutustu ICT-alojen naistutkijoihimme sekä ICT-opiskelijoidemme ajatuksiin täällä.

Yhä useampi nainen alkaa opiskelemaan ICT-alaa erinomaisten uramahdollisuuksien ansiosta. Macquarie Bankin analyytikoiden mukaan Oulu on yksi kolmestatoista paikasta, minne maailman parhaat ja älykkäimmät kerääntyvät työskentelemään huipputeknologian eri osa-alueiden parissa.

Tekniikan ala tarvitsee kuitenkin naisia vielä enemmän. Väitöskirjatutkija ja projektikoordinaattori Fanny Vainionpää on huomannut, että mielikuva miehisestä IT-alasta istuu yhteiskunnassamme tiukassa. 

Sukupuolten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus tutkimuskohteena

Mervi Heikkinen, yliopistotutkija, p. 050 350 2537. Tieteen ja tutkimuksen sukupuolivastuullisuus, sukupuolten segregaatio, sukupuolten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, organisaatiotutkimus ja tasa-arvosuunnitelmat, sukupuolistunut valta, väkivalta ja väkivallattomuus.

Outi Ylitapio-Mäntylä, yliopistonlehtori, p. 050 3586826. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus varhaiskasvatuksessa, kasvatuksen sukupuolistavat käytännöt, valta kasvatusyhteisöissä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Haastattelupyynnöt: viestinta@oulu.fi


Viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen, Oulun yliopisto, puh. 040 546 3413

Kuvat

Kuva: Oulun yliopisto / Rami Hanafi
Kuva: Oulun yliopisto / Rami Hanafi
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote

Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.

Yläkoulun opettajat jäävät yksin oppimisen tuen kanssa – tukimalli kaipaa selkeyttä ja resursseja23.4.2025 05:49:00 EEST | Tiedote

Yläkoulun oppimisen tuessa on vakavia puutteita. Erityisopettajien työnkuva on laajentunut hallitsemattomaksi, aineenopettajat jäävät toisinaan oppilaiden ainoaksi tueksi eikä kaikille tarvitsijoille riitä tukea. Yläkoulu tarvitsee selkeämmän ja paremmin resursoidun oppimisen tuen, jotta oppilaat saisivat tarvitsemansa avun eivätkä opettajat jäisi asiassa yksin, Oulun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye