Helsinki Graduate School of Economics

Helsinki GSE:n Tilannehuoneen analyysi: Konkurssiaallon uhka pelättyä pienempi?

Jaa
Kuitenkin esimerkiksi helmikuun tilastot näyttävät kasvua konkurssien määrässä ja mikäli tämä kehitys jatkuu, saatamme nähdä konkurssiaallon.
Economicum-rakennus. Kuva: Veikko Somerpuro
Economicum-rakennus. Kuva: Veikko Somerpuro

Suomessa tehtiin viime vuoden aikana konkursseja vähemmän kuin kriisiä edeltävinä vuosina. Tähän liittyen on ennakoitu, että keväällä 2021 tullaan kokemaan konkurssiaalto. Helsinki GSE:n Tilannehuoneen tekemä alustava tarkastelu kuitenkin tukee näkemystä, jonka mukaan jos puuttuvia konkursseja on, niiden määrä on kenties pienempi kuin mitä konkurssitilastoista voidaan suoraan päätellä.


––


Julkisuudessa on käyty paljon keskustelua koronan vaikutuksista konkurssien määriin. Helsinki GSE:n Tilannehuoneen tekemä konkurssimallinnus ja siihen perustuva tarkastelu antaa viitteitä siitä, että vuoden 2020 alhainen konkurssimäärä esimerkiksi verrattuna vuoteen 2019 ei kokonaan liity esimerkiksi lainsäädäntömuutoksista johtuviin, ns. puuttuviin konkursseihin. Tämä päätelmä perustuu havaintoon, joka on tehty Helsinki GSE:n Tilannehuoneessa laajan yritysten kuukausitason tilastoaineiston pohjalta. Ennustemalli pitää sisällään perustaustamuuttujien lisäksi havaintokuukautta edeltävien kolmen kuukauden liikevaihdon ja niiden muutoksen sekä palkkasummat ja niiden muutokset. Aiemmin esillä ollut, suoraan konkurssitilastoista laskettavissa oleva ero vuoden 2020 ja aiempien vuosien välillä saattaa liioitella puuttuvien konkurssien määrää.


”Konkurssiaallon uhka saattaa olla pelättyä pienempi, mutta pitää kuitenkin huomioida, että mallimme on alustava. Syvällisempi tarkastelu voi paljastaa uusia tuloksia. Esimerkiksi helmikuun tilastot näyttävät kasvua konkurssien määrässä. Mikäli tämä kehitys jatkuu, saatamme nähdä konkurssiaallon. Yksi tekijä, johon kannattaa jatkossa kiinnittää huomiota, on yritysten poistuminen markkinoilta ilman konkurssia”, kertoo Helsinki GSE:n akateeminen johtaja Otto Toivanen.


Lopettaneiden yritysten määrä kasvoikin 13 % huhti-kesäkuussa 2020, kun vertailukohtana käytetään saamaa ajanjaksoa vuodelta 2019. Vuoden 2020 aikana tehtiin noin 500 konkurssia vähemmän kuin kumpanakaan kriisiä edeltävistä vuosista. Yksi mahdollinen selitys konkurssien vähäiselle määrälle on koronakriisin myötä tehdyt ja toukokuussa 2020 voimaan astuneet konkurssilain muutokset, jotka vaikeuttivat velkojien mahdollisuutta hakea yrityksiä konkurssiin.


”Konkurssit kuuluvat markkinaehtoisesti toimivaan talouteen ja ovat osa talouden uusiutumista. Niiden myötä markkinoilta poistuu alhaisen tuottavuuden yrityksiä, joilla ei ole toimintaedellytyksiä. Vaikka yritysten tukeminen on ollut tässä poikkeustilanteessa perusteltua, koronaankaan liittyviä konkursseja ei ehkä ole perusteltua vältellä tai lykätä loputtomiin”, sanoo Helsinki GSE:n tutkimusryhmän jäsen, professori Ari Hyytinen.


Kysymys on siitä, seuraako nyt tai myöhemmin laaja konkurssiaalto ja siitä, mitä konkurssien määrän mahdollinen kasvu tarkoittaa. Nyt julkaistu mallin ensimmäiset tulokset viittaavat siihen, että konkurssien määrä jää odotettua pienemmäksi. Voit tutustua raporttiin osoitteessa www.helsinkigse.fi

Yhteyshenkilöt

Professori Otto Toivanen
+358 50 3537651
otto.toivanen@aalto.fi



Professori Ari Hyytinen
+358 50 471 1860
ari.hyytinen@hanken.fi

Kuvat

Economicum-rakennus. Kuva: Veikko Somerpuro
Economicum-rakennus. Kuva: Veikko Somerpuro
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsinki Graduate School of Economics
Helsinki Graduate School of Economics

HELSINKI

https://www.helsinkigse.fi

Helsinki GSE on Aalto-yliopiston, Hanken Svenska handelshögskolanin sekä Helsingin yliopiston perustama taloustieteen tutkijakoulu ja tutkimusyksikkö. Se tarjoaa laadukasta koulutusta tulevaisuuden taloustieteilijöille perinteiset oppiainerajat ylittäen. Helsinki GSE tuottaa korkeatasoista tutkimusta, jolla on merkittävää tieteellistä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsinki Graduate School of Economics

Suomalainen huippututkimus osoittaa: Koronarokotteiden antama epäsuora suoja osoittautui odotettua pienemmäksi4.3.2022 12:00:00 EET | Tiedote

Helsinki GSE:n Tilannehuone -tutkimusryhmän uudessa tutkimuksessa tarkastellaan mRNA-koronavirusrokotteiden vaikutuksia niin suorasti kuin epäsuorastikin terveydenhuollon työntekijöillä ja heidän rokottamattomilla perheenjäsenillään. Tutkimus vahvistaa rokotteiden vaikutuksen rokotetuille ja antaa uutta tietoa koronarokotteen epäsuorasta suojasta erityisesti rokottamattomien lasten osalta. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Nature Communications -tiedelehdessä.

Helsinki GSE:n Tilannehuoneen selvitys: Rokotukset suojaavat lapsia tehokkaasti tartunnoilta – 11-vuotiailla jopa kaksinkertainen määrä tartuntoja 12-vuotiaisiin verrattuna23.12.2021 14:48:19 EET | Tiedote

Koronatalouden tutkimusryhmä Tilannehuoneen tänään julkaistuihin tietoihin perustuen mRNA-rokotteet näyttävät suojaavan hyvin tartunnoilta myös lapsia, jotka ovat rokotettuja. Tartuntatautitietojen perusteella voidaan nähdä, että 11- ja 12-vuotiaiden lasten tartunnat kehittyivät pitkälti samalla tavalla aina syksyyn 2021 asti. Rokotukset 12–15-vuotiaille lapsille alkoivat elokuussa, jonka jälkeen voitiin havaita 11-vuotiailla selkeästi enemmän tartuntoja kuin 12-vuotiaiden ikäryhmässä.

Dataa yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi analysoinut Tilannehuone ajetaan alas vuoden loppuun mennessä10.12.2021 14:15:13 EET | Tiedote

Taloustieteen keskus Helsinki GSE:n yhteistyössä VATT:n kanssa keväällä 2020 perustama koronatalouden tutkimusryhmä, Tilannehuone, päättää toimintansa vuoden 2021 loppuun mennessä. Yli 20 tutkijaa taloustieteen eri alueilta työllistänyt datatuotanto ajetaan alas vaiheittain, eikä tutkimusryhmä pysty vastaamaan enää uusiin selvityspyyntöihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye