Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on asettanut nähtäville Tuulikaarron tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiohjelman
Asiasta ovat kertomassa YVA-yhteysviranomaisen (Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus), Siikalatvan kunnan, Kärsämäen kunnan, hankevastaavan (Piipsan Tuulivoima Oy) ja YVA-konsultin (FCG Finnish Consulting Group Oy) edustajat. Tilaisuudessa esitellään myös hankkeen kaavoitusta. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuulemaan ja osallistumaan.
Ympäristövaikutusten arviointiohjelma on nähtävillä 10.3.–12.4.2021 Siikalatvan kunnan, Kärsämäen kunnan ja Haapaveden kaupungin verkkosivuilla sekä hankkeen verkkosivuilla. Paperiset versiot ovat lisäksi luettavissa Kärsämäen kunnan asiointipisteessä (Haapajärventie 1, Kärsämäki) sekä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa (Veteraanikatu 1, Oulu) niiden aukioloaikojen puitteissa.
Hankekuvaus
Piipsan Tuulivoima Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Siikalatvan ja Kärsämäen väliselle alueelle. Tuulivoimahanke muodostuu hankealueesta tuulivoimaloineen ja huoltoteineen sekä hankealueelle rakennettavasta sähköasemasta ja sähkönsiirrosta.
Hankkeesta tarkastellaan YVA-ohjelmavaiheessa yhtä toteutusvaihtoehtoa (VE1) sekä nollavaihtoehtoa eli hankkeen toteuttamatta jättämistä (VE0). Toteutusvaihtoehdossa (VE1) hankealueelle suunnitellaan enintään noin 53 uuden tuulivoimalan rakentamista, joista 34 sijoittuu Siikalatvan ja 19 Kärsämäen alueelle. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho on noin 4-8 MW. Tuulipuiston sisäinen sähkönsiirto toteutetaan maakaapelein. Tuulikaarron tuulipuiston sähköverkkoliityntä on alustavasti suunniteltu toteutettavaksi hankealueen länsipuolelle Haapavedelle sijoittuvaan voimajohtoon.
Jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta
Jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Kannanotot tulee toimittaa 12.4.2021 mennessä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.pohjois-pohjanmaa@ely-keskus.fi tai kirjallisena postitse osoitteella PL 86, 90101 OULU. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antaa lausuntonsa arviointiohjelmasta viimeistään 12.5.2021. Lausunto, johon sisältyy yhteenveto arviointiohjelmaan jätetyistä kannanotoista, laitetaan nähtäville hankkeen verkkosivulle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteysviranomaisena hankkeessa toimii ympäristöasiantuntija Heli Kinnunen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 038 018, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Hankkeesta ja ympäristövaikutusten arvioinnista vastaa Harri Ruopsa, Piipsan Tuulivoima Oy, p. 040 0720 793, etunimi.sukunimi@puhuri.fi
YVA-konsulttina toimii Leila Väyrynen, FCG Finnish Consulting Group Oy, p. 040 5412 306, etunimi.sukunimi@fcg.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Veteraanikatu 1
90130 Oulu
0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Miehennevan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus yleisötilaisuudessa Alavieskassa 10.9.20256.8.2025 09:53:05 EEST | Tiedote
YVA-menettelyä koskeva yleisötilaisuus järjestetään keskiviikkona 10.9.2025 klo 17–19 Alavieskan kaupungintalolla (Pappilantie 1, 85200 Alavieska) ja etäyhteydellä (Teams), jonka linkki on saatavilla hankkeen verkkosivulla www.ymparisto.fi/miehennevan-tuulivoima-YVA.
Linja-autojen pysähtymispaikka Reisjärven keskustassa muuttuu1.8.2025 11:13:41 EEST | Tiedote
Kaikkien linja-autovuorojen pysähtymispaikka Reisjärven keskustassa muuttuu 4.8.2025 alkaen. Vuorot pysähtyvät jatkossa Reisjärventien varrella kunnantalon edessä sijaitsevalla pysäkillä. Uuden pysäkin nimi on Reisjärvi.
Pohjois-Pohjanmaalla kesäkuussa 24 800 työtöntä työnhakijaa22.7.2025 08:11:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli kesäkuun lopussa noin 24 800 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 600 (+7 %) enemmän kuin vuosi sitten. Työttömien määrä kasvoi toukokuusta 8 prosenttia (+1 900 hlöä), mikä selittyy osittain kesäkuukausien aikana oppilaitoksista valmistuneiden tulosta työllisyyspalveluiden asiakkaiksi. Kokoaikaisesti lomautettuja oli noin 1 600, mikä on vajaa 100 lomautettua vähemmän kuin vuosi sitten. Lomautukset kohdistuivat muun muassa kirvesmiehiin, koulunkäyntiavustajiin ja talonrakentajiin.
Koivuojan sillan korjaustyöt alkavat Pudasjärvellä3.7.2025 13:21:59 EEST | Tiedote
Siuruantiellä sijaitsevan Koivuojan sillan korjaustyöt alkavat viikolla 28. Rakennustöiden aikana silta on suljettu liikenteeltä 09.07 - 10.07.2025 klo 22.00-02.00 välisen ajan. Ajantasaiset tiedot tietöistä: Tienkäyttäjälinja puh. 0200 2100 Liikennetilanne (fintraffic.fi)
Siikajoen ja Lamujoen rantasyöpymien selvitykset valmistuneet26.6.2025 10:26:57 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksella on Uljuan tekojärven säännöstelyyn liittyvä rantasyöpymien tarkkailu-, selvittämis-, suojaamis- ja korvausvelvoite. Velvoitteesta on määrätty Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 83/2020, 22.6.2020 ja Vaasan hallinto-oikeuden päätöksessä nro 1533/2023, 28.11.2023. Keväällä 2024 tehtiin ilmakuvaus dronella Lamujoen ja Siikajoen rannoille Uljuan voimalaitoksen ja Ruukinkosken pohjapadon välisellä alueella. Ilmakuvauksen tarkoituksena oli selvittää rantasyöpymiä koko 70 kilometrin mittaisella jokijaksolla vertaamalla tuloksia aiempaan vuoden 2008 ilmakuvaukseen. Vertailukohtana käytettiin rantaviivan sijaintia. Koko 140 kilometrin mittaisen rantaviivan pituudesta vajaa puolet, noin 65 kilometriä, pystyttiin tulkitsemaan ilmakuvista, koska rantapuusto peitti näkymän osalla rannoista. Muutoksia rantaviivan sijainnissa havaittiin yhteensä noin 2,8 kilometrin matkalla. Noin puolet muutoksista oli selviä rantasyöpymiä, joissa maapinta-ala oli p
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme