Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen on antanut perustellun päätelmän Kierto Ympäristöpalvelut Oy:n Mustasaaren vaarallisen jätteen käsittelylaitoksen YVA-selostuksesta (Pohjanmaa)
Hankkeen ympäristövaikutukset on arvioitu ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA-menettely), jossa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on toiminut yhteysviranomaisena. Yhtiö on toimittanut 16.11.2020 ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen, jonka kuulemisessa saatiin yhteensä 11 lausuntoa ja asiantuntijakommenttia.
Arviointiselostuksessa esitetyn arvion, kuulemisen ja oman tarkastelun perusteella ELY-keskus on katsonut, että hankkeen merkittävimmät myönteiset ympäristövaikutukset kohdistuvat materiaalikierrätykseen, jätteiden hyödyntämiseen sekä kiertotalouteen. Hankkeen katsotaan toteuttavan osaltaan valtakunnallisen ja alueellisen jätestrategian tavoitteita, edistävän alueellista kiertotaloutta sekä lisäävän jätteiden hyötykäytön mahdollisuuksia.
Hankkeen merkittävimmät kielteiset ympäristövaikutukset voivat aiheutua mahdollisista onnettomuuksista, poikkeustilanteista tai toiminnan häiriöistä. Myös laitoksen ilmapäästöjen minimointi tulee huomioida hankkeen jatkosuunnittelussa. Poikkeustilanteet yhdistettyinä laitoksen hajapäästöihin sekä muiden ympäristön laitosten aiheuttamiin yhteisvaikutuksiin saattaa nostaa ilmapäästöjen sekä hajupäästöjen merkittävyyttä arvioitua suuremmaksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Jutta Lillberg-Puskala, puh. 0295 027655
Tietoja julkaisijasta

Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
NTM-centralen i Södra Österbotten har inlett uppföljningen av blågröna alger (landskapen i Södra Österbotten)19.6.2025 13:45:25 EEST | Pressmeddelande
Uppföljningen av blågröna alger (cyanobakterier) inleddes i början av juni på NTM-centralen i Södra Österbottens område. I den riksomfattande alguppföljningen ingår cirka 300 permanenta observationsplatser runt om i insjöarna och längs kusten. På NTM-centralen i Södra Österbottens område finns i år 28 permanenta observationsplatser och de finns både i insjövatten och längs kusten. Dessutom deltar rotaryklubben med egna uppföljningsplatser i Närpes och Kaskö.
Sinileväseuranta on alkanut Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella (Pohjalaismaakunnat)19.6.2025 13:45:25 EEST | Tiedote
Sinileväseuranta alkoi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella kesäkuun alussa. Valtakunnalliseen leväseurantaan kuuluu noin 300 pysyvää havaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja Suomen rannikkoalueilla. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella pysyviä havaintopaikkoja on tänä vuonna 28 sekä sisävesillä että rannikolla. Lisäksi rotaryt osallistuvat seurantaan omilla havaintopaikoillaan Närpiössä ja Kaskisissa.
Från början av nästa år får du tjänster inom statens regionförvaltning från Livskraftscentralen i Södra Österbotten och det riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket19.6.2025 08:35:46 EEST | Pressmeddelande
Regeringens proposition om lagstiftningen som gäller regionförvaltningsreformen har godkänts i riksdagen. Vid ingången av 2026 inrättas tio regionala livskraftscentraler i Finland utifrån de nuvarande närings-, trafik- och miljöcentralerna. Regionförvaltningsverken och Valvira bildar det riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket, till vilket även tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som gäller miljövård, vattenvård och naturskydd överförs från NTM-centralens uppgifter. NTM-centralens kollektivtrafikuppgifter hör i fortsättningen till Traficom. I Södra Österbotten inrättas en livskraftscentral med ansvarsområdena näringar och kompetens, landsbygd och miljö samt trafik. Huvudorten för Livskraftscentralen i Södra Österbotten kommer även i fortsättningen att vara Seinäjoki, dessutom kommer kontor att finnas också i Vasa och Karleby.
Valtion aluehallinnon palvelut saat ensi vuoden alusta Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksesta ja valtakunnallisesta Lupa- ja valvontavirastosta19.6.2025 08:35:46 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi on hyväksytty eduskunnassa. Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta nykyisten ELY-keskusten pohjalta. Aluehallintovirastoista ja Valvirasta muodostetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto, johon ELY-keskuksen tehtävistä siirtyy myös ympäristön-, vesien- ja luonnonsuojeluun liittyvät lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät. ELY-keskuksen joukkoliikennetehtävät sijoittuvat jatkossa Traficomiin. Etelä-Pohjanmaalle perustetaan elinvoimakeskus, jonka toimialat ovat elinkeinot ja osaaminen, maaseutu ja ympäristö sekä liikenne. Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen päätoimipaikka tulee jatkossakin olemaan Seinäjoella, ja toimipaikat myös Vaasassa ja Kokkolassa.
Vattenöversikt för maj 2025: En regnfattig och tämligen kall maj månad (landskapen i Österbotten)18.6.2025 13:53:31 EEST | Pressmeddelande
I maj regnade det mindre än genomsnittet för månaden och vädret var tämligen svalt. Vattenstånden låg i huvudsak på genomsnittliga nivåer. Inga försurningsolägenheter observerades. Under hela maj var trenden i fråga om grundvattenytorna sjunkande.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme