
Senioreita on kannustettava turvalliseen ulkoiluun myös koronapandemian aikana

Kansallinen senioriliitto muistuttaa, että yksinäisyys on suurta etenkin senioreiden keskuudessa.
Senioriliitto katsoo, että senioreita tulee nyt kannustaa turvalliseen ulkoiluun. Päättäjien ja viranomaisten on tiedotettava ikääntyneille turvallisen liikkumisen tavoista ja muistutettava liikunnan merkityksestä terveydelle. Ikääntyneiden on pidettävä huolta peruskunnostaan myös pandemian olosuhteissa.
Suomalaisista yksinasuvista noin 445 000 on yli 65-vuotiaita. Yleisintä yksinasuminen on yli 75-vuotiaiden ikäryhmässä, joista melkein joka toinen asuu yksin. Jo nyt on tietoa siitä, että korona-aikana senioriväestöstä osa on ahdistunut ja yksinäisyyden kokemukset ovat lisääntyneet merkittävästi. Liikkumattomuus heikentää yleiskuntoa.
Seniorit ovat toimineet koronan aikana erittäin vastuullisesti. He ovat pitäneet tunnollisesti huolen siitä, että he eivät kulje väkijoukoissa, käyttävät maskia ja noudattavat muutenkin turvaohjeita. Korona on etenkin ikääntyneille vaarallinen sairaus, mutta oikein toimien riskit voidaan ulkoillessa minimoida hyvin.
Kansallinen senioriliitto
Hallitus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anneli Tainapuheenjohtaja
Puh:0400 852 626www.senioriliitto.fi/edunvalvonta/edunvalvontapuheenjohtajan-kynasta-anneli-taina/Matti Niiranentoiminnanjohtaja
Puh:040 501 9192www.senioriliitto.fi/edunvalvonta/toiminnanjohtajan-blogi/Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kansakoulukatu 5 A 6
00100 HELSINKI
050 564 2656https://www.senioriliitto.fi
Kansallinen senioriliitto edistää ikääntyvien ja eläkeläisten sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia sekä valvoo heidän oikeuksiaan liiton arvoja noudattaen. Liitto on puolueisiin kuulumaton.
Liitossa on 14 piirijärjestöä ja 160 paikallista senioriyhdistystä, jotka järjestävät monipuolista toimintaa kaikkialla Suomessa.Jäseniä on jo 25 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kansallinen senioriliitto ry
Senioreiden arvostus esiin päätöksenteossa!10.3.2023 04:00:00 EET | Tiedote
Senioriliitto vaatii seuraavaan hallitusohjelmaan selkeät toimenpiteet seniori-ikäisten osallisuuden kasvattamiseksi.
Kansallinen senioriliitto ja Kalastajan Kanava järjestävät Seniorit kalaan -päivän Vene-messuilla9.2.2023 09:51:05 EET | Tiedote
Suomen senioreista neljäsosa kalastaa, kalastus ylläpitää toimintakykyä. Kalastus on yksi suomalaisten suosituimmista harrastuksista. Luonnonvarakeskuksen mukaan 24 % yli 65-vuotiaista kalastaa, miehistä lähes 40 % ja naisista 13 %. Luonnossa liikkumisella ja kalastuksella on todettu olevan merkittäviä hyvinvointivaikutuksia ikään katsomatta. Senioreilla liikuntakyvyn ylläpito on varsin tärkeää arjen toimintakyvyn säilyttämisessä. Kansallinen senioriliitto ja verkkomedia Kalastajan Kanava kannustavat ikäihmisiä kalaan ja toteuttavat Seniorit kalaan -päivän Venemessuilla Helsingin messukeskuksessa torstaina 16.2.2023.
Senioriliitto haluaa tulevalla hallituskaudella kaikenikäisille hyvän Suomen20.1.2023 04:00:00 EET | Tiedote
Seniorit esittävät merkittäviä parannuksia SOTE-uudistukseen ja oikeudenmukaisempaa verotusta kaikille! Senioriliiton eduskuntavaalitavoitteiden päämääränä on elämänmittainen osallisuus yhteiskunnassa, jossa seniorit nähdään mahdollisuutena ja voimavarana.
Pirjo Venäläinen Vuoden seniori 202215.12.2022 14:43:40 EET | Tiedote
Kansallinen senioriliitto on valinnut Vuoden seniori -tunnustuksen saajaksi Pirjo Venäläisen Helsingistä. Venäläinen on toiminut Kansallisessa senioriliitossa vuodesta 2012 ja viimeksi Kanta-Helsingin kansalliset seniorit ry:n puheenjohtajana.
Seniorit vaativat: Vapaaehtoistoiminnan toimintaedellytykset on turvattava23.9.2022 04:00:00 EEST | Tiedote
Senioriliitto on huolissaan järjestöjen vapaaehtoistoiminnan valtionrahoituksen tulevaisuudesta ja vaatii rahoituksen turvaamista pitkäjänteisesti tuleville vuosille. Eläkeläisyhdistysten rahoitus on turvattava myös kunnissa ja hyvinvointialueilla.