4 syytä, miksi opettajat ansaitsevat lomansa – työtä kokeileva psykologi kertoo
25.3.2021 06:00:00 EET | Duunitori Oy | Tiedote

Organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaan poikkeuksellinen työvuosi alkoi helmikuussa kehitysvammaisten ohjaajana Rinnekodissa. Tämän kuun #Koeaika toteutetaan yhdessä opettajien ammattijärjestön OAJ:n kanssa: Sahimaa opettaa ala- ja yläkoululaisia Kivimaan koulussa Lahdessa.
Opettajien pitkät kesälomat ja näennäisen lyhyet työpäivät herättävät toisinaan kateutta. Nyt Sahimaa raportoi ruohonjuuritasolta ja työelämän asiantuntijan näkökulmasta, miksi opettajat ovat lomansa ansainneet:
Nämä asiat puoltavat opettajien lomia
1. Työn psykososiaalinen kuormitus
Jaakko Sahimaa on huomannut, että varsinkin meteli, työn intensiivisyys ja vaikeat kurinpitotilanteet kuormittavat opettajia psykososiaalisesti.
”Siksi he tarvitsevat palautumista lomien aikana, ja tämä palautumisaika on ansaittu”, hän sanoo.
2. Vaativa ja vastuullinen rooli
”Opettajan työ on kiistämättä palkitsevaa ja merkityksellistä, mutta myös äärimmäisen hektistä, vaativaa ja vastuullista. Samaan aikaan itsenäinen työrooli aiheuttaa suoriutumisen paineita ja palautteen puute uhkaa opettajia”, työpsykologi analysoi.
”Taitovaatimukset ovat todella laajat, ja opettajat kantavat lukemattomia rooleja. Pitää olla monen aineen asiantuntija, ammattikasvattaja, digiosaaja sekä lenkki kodin, koulun ja yhteiskunnan verkostojen välillä. Moni oppilaista tarvitsee myös erityistä tukea. Lisäksi koulun riittämättömät resurssit ajavat opettajat jokapaikanhöyliksi, joiden on osattava vähän kaikkea.”
3. Valtava työmäärä
Sahimaa huomasi nopeasti, että opetuksen sujuminen vaatii runsaasti suunnittelua ja jatkuvaa itsensä kehittämistä. Merkittävä osa opettajan työstä tapahtuu oppituntien ulkopuolella.
”Koulussa työtä on loputtomasti, joten loma-ajat mahdollistavat irrottautumisen työstä.”
OAJ:n fiilismittarin mukaan jopa 26 prosenttia opettajista kokee, etteivät omat voimavarat riitä työtehtävien hoitamiseen.
”Tämä huolestuttaa, koska opettajien hyvinvointi heijastuu myös oppilaiden hyvinvointiin ja siten tulevaisuuden yhteiskunnan hyvinvointiin. Siksi on tärkeää ottaa opetustyön kuormitustekijät vakavasti ja pyrkiä varmistamaan riittävät resurssit työn tekemiseen”, Sahimaa kommentoi.
4. Palkkauksen historia
Ennen opettajat eivät saaneet palkkaa kesäkuukausilta, vaan palkkaa maksettiin vain koulukuukausien aikana. Sitten palkka jaettiin 12 kuukaudelle, jotta sitä saa myös kesällä. Jos lomat poistuisivat, työskentelyaikana maksetun palkan pitäisi sisältää tuo loma-ajalle varattu palkka.
Opetusalan ammattijärjestö OAJ on kritisoinut monen kunnan tapaa maksaa lukuvuoden määräaikaisuuden tekeville opettajille palkkaa vain opetuskuukausilta. Tämä on yksi lukuisista opetuksen arkeen liittyvistä asioista, joista päätetään joka kunnassa erikseen. Etenkin uransa alussa olevat opettajat joutuvat usein työttömäksi kevätjuhlan jälkeen.
”Käytäntö tuntuu kohtuuttomalta. Vuoden työstä pitäisi maksaa vuoden palkka myös määräaikaisille. Työ on niin vaativaa ja tärkeää koko yhteiskunnalle, että tällaiset epäkohdat pitäisi korjata”, Sahimaa pohtii.
”Muutos on tarpeen myös siksi, etteivät uraansa aloittavat ammattitaitoiset opettajat siirtyisi ainakaan tämän takia muille aloille. Jokaisessa kunnassa tarvitaan osaavia opettajia. Fiksut kuntapäättäjät varmistavat, että kunta on työpaikkana houkutteleva ja että opettajilla on mahdollisuus keskittyä työssään olennaiseen eli oppimisen edistämiseen”, täydentää OAJ:n viestintäpäällikkö Heikki Pölönen.
Mikä #Koeaika-vuosi?
Jaakko Sahimaan ja työnhakupalvelu Duunitorin #Koeaika-sarja toteutetaan yhteistyössä niiden työnantajien kanssa, joiden palveluksessa Sahimaa työskentelee.
Vuoden aikana organisaatiopsykologi tulee työskentelemään esimerkiksi asiakaspalvelijana, rakennustyömaalla ja kauppiaana. Tulevia työnantajia ovat muun muassa DNA, YIT, Vesivek, Framery, R-kioski ja Vantaan kaupunki.
#Koeaika-sarjan tavoitteena on tutkia työn merkityksellisyyttä eri aloilla ja työn murrosta yhteiskunnassa sekä lisätä ymmärrystä erilaisista työtehtävistä. Työnantaja saa kuukaudeksi käyttöönsä paitsi työntekijän myös työelämän asiantuntijan, joka havainnoi henkilöstön arkea.
Lue lisää #Koeaika-vuodesta ja seuraa tutkimusmatkaa osoitteessa Koeaika.fi.
OAJ nostaa Sitoutunut-kampanjallaan esiin opettajien merkitystä tulevaisuuksien tekijänä. Tutustu 11 tarinaan sitoutumisesta osoitteessa Tehdaantulevaisuuksia.fi.
Kaipaatko lisätietoa?
Kaipaatko tietoa työmarkkinoista tai haastateltavaa juttuusi? Ole yhteydessä Duunitorin asiantuntijoihin ja tutustu Duunitorin kaikille avoimeen työmarkkinatietopalveluun!
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.#Koeaika alkoi helmikuussa, kun Jaakko Sahimaa työskenteli kehitysvammaisten ohjaajana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SalonenSisältöpäällikköDuunitori Oy
Puh:+35850 414 4245aino.salonen@duunitori.fiduunitori.fiHeikki PölönenViestintäpäällikköOpetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
Puh:+358400 673 837heikki.polonen@oaj.fiwww.oaj.fiJaakko SahimaaOrganisaatiopsykologi, tutkija ja kirjailija
Puh:+35850 574 0475jaakko.sahimaa@gmail.comwww.jaakkosahimaa.fiKuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Toinen Linja 7
00530 Helsinki
Duunitori.fi on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Duunitorin kaikille avoimiin ilmaisiin palveluihin kuuluvat muun muassa työpaikkavahti Duunivahti, ammatinvalintatesti Duunitesti, palkkavertailu ja työmarkkinaseuranta, josta näkee avoimien työpaikkojen kysynnän ja tarjonnan. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
”Etsittiin yksisarvista marsun palkalla” – nämä asiat karkottavat työnhakijat24.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Duunitorin tuoreessa työnhakututkimuksessa vain kolmannes työnhakijoista arvioi viimeisimmän hakukokemuksensa hyväksi. Työnantajilla on ruusuisempi kuva todellisuudesta. Lue, mikä turhauttaa hakijoita, miksi he keskeyttävät hakemisen ja miksi huono hakijakokemus tulee kalliiksi.
Tuore tutkimus: etätyö ei ole kynnyskysymys hakijoille – näiltä aloilta löytyy eniten etätyöpaikkoja16.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Työnhakupalvelu Duunitorin data kertoo, millä aloilla on tarjolla eniten ja vähiten etätyömahdollisuuden sisältäviä työpaikkailmoituksia. Duunitorin tuoreen tutkimuksen mukaan etätyö ei ole osaajille niin tärkeä kriteeri kuin julkinen keskustelu antaa ymmärtää.
Uusi tutkimus: yhä useampi työssäkäyvä on lähtökuopissa – tyytyväisetkin harkitsevat vaihtoa10.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Duunitorin tuoreen työnhakututkimuksen mukaan moni suomalainen etsii nyt uusia mahdollisuuksia. Työmarkkinoilla on myös liikkeellä aiempaa enemmän osaajia, joilla on jo työpaikka. Asiantuntija kertoo, mikä auttaa tavoittamaan kysytyimmät ammattilaiset.
Avoimien työpaikkojen nousu pysähtyi – työnantajat kertovat: näin vakuutat rekrytoijan3.9.2026 11:40:33 EEST | Tiedote
Avoimien työpaikkojen lupaava kehitys tyssäsi elokuussa, mutta teollisuuden ja rakennusalan ilmoitusten määrä jatkaa kasvuaan. Duunitorin rekrytointitutkimus kertoo, miten voi erottua edukseen valtavasta hakijajoukosta.
Palkan kertominen on edelleen harvinaisuus – nämä alat erottuvat joukosta27.8.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Osaajat toivovat palkka-avoimuutta rekrytointiin, mutta valtaosa työnantajista ei kerro vieläkään palkkaa työpaikkailmoituksissa. Lue, millä aloilla avoimuus on yleisintä ja miksi se hyödyttää sekä työnhakijoita että työnantajia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme