Sitra

Yrityskysely: Merkityksellisen työn kysyntä kasvaa – yritykset kokevat tärkeimmäksi trendiksi

Jaa
Yli 2 000 yritykselle tehty haastattelututkimus kertoo, että selvästi yli puolet yrityksistä tekee yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja löytää sitä kautta uusia osaajia. Trendeistä vahvimmin liiketoiminnan kehittämiseen vaikuttavat työn merkityksellisyys, verkostomainen toiminta ja osaajapula.

Sitra selvitti laajalla kyselyllä, mitä yrityspäättäjät ajattelevat osaamisesta kilpailutekijänä, oppilaitosyhteistyöstä ja siitä, mitkä trendit vaikuttavat eniten liiketoiminnan kehittämiseen.

Osaajien riittävyys, yritysten kyky ennakoida osaamistarpeita ja uudistaa osaamista nopeasti ovat edellytyksiä menestyvälle yritystoiminnalle joka puolella Suomea.

Taloustutkimuksen toteuttamasta kyselystä käy ilmi, että kaksi kolmesta vastaajasta katsoo edustamansa yrityksen tunnistavan tulevaisuuden osaamistarpeita hyvin.

Osaamistietoja kerää ja tallentaa 40 prosenttia yrityksistä, erityisesti palvelu- ja teollisuusalan yritykset ja suuret yritykset. Yli puolet (52 %) kertoo kuvanneensa yrityksen liiketoiminnalle merkityksellisen osaamisen nykytilan vähintäänkin hyvin.

Yrityspäättäjiltä kysyttiin myös, miten he näkevät laajojen kehityskulkujen vaikuttavan liiketoiminnan kehittämiseen. Vastaajien mukaan eniten vaikutusta on sillä, että työn merkityksellisyys on ihmisille entistä tärkeämpää.

Seuraavaksi eniten mainintoja keräsivät verkostomaisen toiminnan, tiedon jakamisen ja yhteistyön kasvava merkitys sekä pula osaavasta työvoimasta ja osaajista.

Vähiten liiketoiminnan kehittämiseen vaikuttavia trendejä yrityspäättäjien mukaan ovat yhteiskunnan monimuotoistuminen, työurien pirstaloituminen ja ekologinen kriisi. Tulosta voi selittää se, että vastaajissa oli paljon pieniä, 1–4 hengen yrityksiä.

Eri alueiden, toimialojen ja erikokoisten yritysten vastaukset trendeistä ovat hyvinkin samansuuntaiset.

”Samaan aikaan kun yritykset ennakoivat kasvavaa osaajapulaa, on kiinnostavaa havaita, etteivät yrityspäättäjät näe yhteiskunnan monimuotoistumista liiketoiminnan kehittämiseen vahvasti vaikuttavana trendinä”, projektijohtaja Helena Mustikainen Sitrasta sanoo.

Yritysten kokemuksia oppilaitosyhteistyöstä

Koska oppilaitosten ja yritysten välinen yhteistyö on Sitran elinikäisen oppimisen työssä tunnistettu alueeksi, joka sisältää sekä paljon mahdollisuuksia että haasteita, yrityskyselyllä haluttiin pureutua tarkemmin yritysten kokemuksiin ja ajatuksiin oppilaitosyhteistyöstä.

Vaikka 56 prosenttia vastaajista kertoo tekevänsä aktiivisesti (18 %) tai satunnaisesti (38 %) yhteistyötä oppilaitoksen kanssa, silti liki kolmannes (32 %) kertoo, ettei se tällä hetkellä ole tarpeellista, mahdollista tai kiinnostavaa. Löytyy kuitenkin 11 prosentin vastaajajoukko, joka olisi kiinnostunut tekemään yhteistyötä, eikä sitä vielä tee. Tässä piilee hyödyntämättömiä mahdollisuuksia erityisesti pienemmissä pk-yrityksissä.

Yleisimmät syyt oppilaitosyhteistyöhön ovat uusien osaajien löytyminen (60 %) – erityisesti rakennusalalla – ja tulevaisuuden osaamistarpeisiin varautuminen (57 %). Myös alueellisen elinvoiman edistämisen ja yhteiskuntavastuun toteuttamisen nimetään merkittäväksi syyksi yhteistyöhön. Vasta neljäntenä mainitaan oman tai henkilöstön osaamisen kehittäminen.

Vastaajien mukaan oppilaitosten kanssa tehtävässä yhteistyössä toimivat parhaiten yhteyshenkilöiden löytyminen ja palvelujen sijainti. Harvimmin toimivat kansainvälinen yhteistyö, yhteiskunnan tuki yhteistyölle ja verkostoituminen oppilaitosyhteistyön kautta.

Se, että noin kolmasosa yrityksistä ei ole kiinnostunut yhteistyöstä oppilaitosten kanssa liittyy useimmin siihen, että ne kokevat liiketoiminnan, henkilöstön osaamisen kehittämisen ja uusien osaajien hankkimisen kehittyvän paremmin muulla tavalla. Näin kokevat erityisesti teollisuusyritysten vastaajat. Syiksi mainitaan myös yhteistyöhön vaadittavan panostuksen ja hyödyn suhde sekä ajankäyttöön liittyvät haasteet.

Tyytyväisimpiä oppilaitosyhteistyöhön ovat suurimmat yritykset, jotka näkevät hyötyjä monipuolisesti.

Vaikka väestökehitys erilaistaa rajusti alueita, yrityspäättäjät eri alueilla näkevät tutkitut aiheet varsin yhteneväisesti. Selvästi vastauksista erottuu vain Seinäjoki, missä ollaan muita alueita tyytyväisempiä oppilaitosyhteistyöhön ja erityisesti oppilaitosten sijaintiin.

”Verkostomaisen toiminnan, tiedon jakamisen ja kasvavan yhteistyön merkitys on tärkeää kaikilla toimialoilla. Vastaajat kokevat, että heidän edustamissaan yrityksissä osaamisen ennakointi on hyvällä tasolla”, Mustikainen sanoo.

Kyselyn raportit

Yrityskyselyn tuloksista on saatavana sekä koko maan raportti että yhdeksän aluekohtaista raporttia.

Taustaa

Sitra tilasi tutkimuksen yhdeksällä eri alueella tapahtuvaa vuoden pituista Alueiden osaamisen aika -verkostoyhteistyötä varten. Yrityskysely on tarjonnut ajantasaista tietoa kunkin alueen toimijoille sen yritysten näkemyksistä, tarpeista ja odotuksista osaamisen uudistamiseen.

Näin tutkimus tehtiin:

  • Sitran tilaaman yrityskyselyn toteutti Taloustutkimus
  • 2069 yrityspäättäjää haastateltiin puhelimitse tammi-maaliskuussa 2021
  • Haastatelluista oli 55 prosenttia 1-4 hengen yrityksiä
  • Mukana oli yhdeksän eri alueen yritykset Sitran Alueiden osaamisen aika -verkostoyhteistyöstä: Hämeenlinna, Seinäjoki, Raahen seutukunta, Ylä-Savon seutukunta sekä maakunnista Etelä-Savo, Kainuu, Lappi, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi
  • Raportista on saatavana sekä koko maan että aluekohtaiset tulokset (pdf)

Tulosten julkistustilaisuus ma 29.3. klo 8.45

Tervetuloa myös tulosten julkistustilaisuuteen ma 29.3. klo 8.45-10.00.

Tulosten esittelyn lisäksi niitä kommentoivat maakuntajohtaja Esa Halme Pirkanmaan liitosta, kuntayhtymän johtaja Jaana Ritola Koulutuskeskus Brahesta, toimitusjohtaja Siamäk Naghian Genelec Oy:stä ja aluejohtaja Niina Kuuva Etelä-Savon Yrittäjistä.

Lisätietoja

projektijohtaja Helena Mustikainen, Sitra, helena.mustikainen@sitra.fi, p. 040 560 5663.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Sitran yritys-oppilaitoskysely 2021. Vaikuttavimmat trendit.
Sitran yritys-oppilaitoskysely 2021. Vaikuttavimmat trendit.
Lataa
Sitran yritys-oppilaitoskysely 2021. Osaamistarpeiden tunnistaminen.
Sitran yritys-oppilaitoskysely 2021. Osaamistarpeiden tunnistaminen.
Lataa
Sitran yritys-oppilaitoskysely 2021. Oppilaitosyhteistyö.
Sitran yritys-oppilaitoskysely 2021. Oppilaitosyhteistyö.
Lataa
Sitran yritys-oppilaitoskysely 2021. Kiinnostunut oppilaitosyhteistyöstä
Sitran yritys-oppilaitoskysely 2021. Kiinnostunut oppilaitosyhteistyöstä
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

År 2024: Sitra förnyade sig från grunden – fokus ligger återigen på att stimulera hållbar tillväxt i Finland29.4.2025 07:30:00 EEST | Pressmeddelande

Strategin som Sitra antog sommaren 2024 innebar den största förändringen på flera årtionden. Framtidshusets arbete och organisation riktades in på nya, ambitiösa mål för att främja hållbar tillväxt i Finland. En av metoderna är att styra finansiering till våra partner för samhällsförnyande innovationer. Sitras strategi och arbetets resultat beskrivs i verksamhetsberättelsen och bokslutet för 2024.

Vuosi 2024: Sitra uudistui perusteellisesti – painopiste palaa Suomen kestävän kasvun vauhdittamiseen29.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Kesällä 2024 vahvistettu strategia merkitsi Sitralle vuosikymmeniin suurinta muutosta. Tulevaisuustalon työtä ja organisaatiota suunnattiin palvelemaan uusia, kunnianhimoisia tavoitteita ja edistämään Suomen kestävää kasvua. Yksi keinoista on rahoituksen kanavoiminen kumppaneille yhteiskuntaamme uudistaviin innovaatioihin. Sitran strategiasta ja työn tuloksista kertoo vuoden 2024 toimintakertomus ja tilinpäätös.

Year 2024: Sitra underwent a major reform – focus returns to accelerating Finland’s sustainable growth29.4.2025 07:30:00 EEST | Press release

The strategy approved in the summer of 2024 marked the most significant transformation at Sitra in decades. The Future Fund’s activities and organisation were restructured to meet the ambitious new goals and to advance Finland’s sustainable growth. One key method is channelling funding to partners for innovations that can renew and revitalise society. Sitra’s new strategy and the results of its work are presented in the annual report and financial statements for 2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye