Espoon ja lähialueiden matkailuyritykset kehittävät ympäristöohjelmiaan

Yhteensä 12 alueen yritystä on sertifiointipolulla ja ottamassa käyttöönsä valitsemansa ympäristöohjelman osana meneillään olevaa CarbonWise -hanketta. CarbonWise -hankkeessa autetaan matkailuyrityksiä ympäristöohjelman käyttöönottamisessa ja hiiliviisauden eteenpäin viemisessä, tarkemmin sanoen hiilijalanjäljen laskemisessa ja pienentämisessä.
Tutkimusten mukaan matkailu tuottaa noin 8 prosenttia globaalista hiilijalanjäljestä. Matkailun alueorganisaationa Visit Espoo haluaa tehdä oman osuutensa kasvihuonekaasujen pienentämiseksi ja näin osallistua matkailun ilmastovaikutusten pienentämiseen. “Långvikissa on tehty pitkään töitä vastuullisuuden eteen. Saatu Green Key -sertifikaatti nivoo tekemämme vastuullisuustyön näkyväksi ja tukee ja kehittää kokonaisvaltaisesti ja systemaattisesti toimintaamme jatkossakin,” kertoo Långvikin kokous- ja kylpylähotellin johtaja Inka Uusitalo-Raoult.
Yritykset ovat ottaneet hankkeen vastaan positiivisin mielin ja kokevat vastuullisuuden olevan olennainen osa tämän päivän matkailua ja hankkeen myös hyödyttävän omaa toimintaansa. Tällä hetkellä 20 yritystä on mukana laskemassa hiilijalanjälkeä ja perehtymässä sen pienentämiskeinoihin. “Hankkeen konkreettiset toimet ovat hyödyttäneet pienyrittäjää. Nyt saatu Green Activities -sertifikaatti ja hiilijalanjäljen selvittäminen antavat yrittäjälle hyödyllistä tietoa ja ohjaavat toimintaa jatkossakin hiilijalanjäljen pienentämiseksi”, kertoo kokous- ja ohjelmapalveluja tuottavan Eventuren omistaja Kim Kärkkäinen.
Konkreettisia keinoja hiilijalanjäljen pienentämiseksi
Toiminnalla vastataan matkailuelinkeinon kestävään kehitykseen sekä kansainvälisen matkailun kovaan kilpailuun koronapandemian jälkeen. Visit Espoo nosti kestävyyden keskiöön myös hiljattain julkaistussa Kestävän matkailun tiekartassa, jota CarbonWise -hankkeen toimet konkretisoivat. Myös Visit Finland nostaa vastuullisuuden yhdeksi Suomen tärkeistä kilpailuvalteista ja on luonut yrityksille ja alueille Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelman. Sertifikaatit, STF-ohjelma sekä hiilijalanjäljen laskenta auttavat yrityksiä kestävien valintojen tekemisessä, toiminnan muuttamisessa ilmastoystävällisemmäksi sekä oman toiminnan todentamisessa asiakkaille ja mm. kansainvälisille matkanjärjestäjille.
CarbonWise -hanke edistää yritysten hiiliviisautta, millä tarkoitetaan energiatehokasta ja elinkaaren huomioonottavaa liiketoimintaa, jolla on mahdollisimman pienet ympäristövaikutukset. Hanke kannustaa yrityksiä huomioimaan ilmastonmuutoksen sekä laajasti kestävän kehityksen mukaiset ratkaisut strategiassaan. “Espoossa vähähiilistä toimintatapaa kehitetään ja pilotoidaan alueen matkailuyritysten kanssa. CarbonWise -hanke tukee matkailuyrityksiä sertifikaatin hankkimisessa, hiilijalanjäljen laskemisessa ja pienentämisessä sekä yrityksissä toteutetuista hiiliviisaista teoista viestimisessä”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Karoliina Korpela Enter Espoosta.
Hanke on käynnissä 2021 vuoden loppuun saakka, jolloin hankkeen tuloksia voidaan tarkastella kokonaisuudessaan. CarbonWise -hanke saa rahoituksensa Euroopan aluekehitysrahastosta osana 6Aika -strategiaa vuosina 2020-2021. Hankkeen toteuttavat Enter Espoo Oy, Business Oulu ja Turun ammattikorkeakoulu.
Lisätietoja:
Enter Espoo/Visit Espoo
Karoliina Korpela, hankkeen projektipäällikkö
043 8273271
karoliina.korpela@espoo.fi
www.visitespoo.fi
www.facebook.com/VisitEspoo
twitter.com/visitespoo
instagram.com/visitespoo
www.linkedin.com/company/visit-espoo
Inka Uusitalo-Raoult, Kokous- ja kylpylähotelli Långvik
040 8204289
inka.uusitalo@langvik.fi
Kim Kärkkäinen, Eventure
0400 320 855
kim.karkkainen@eventure.fi
Annakaisa Kilpinen, Tuunaajamutsi
050-4027376
annakaisa.kilpinen@tuunaajamutsi.fi
Satu de Weerd, Nuuksion Taika
050 5050869
satu@nuuksiontaika.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Enter Espoo/Visit Espoo
Karoliina Korpela, hankkeen projektipäällikkö
043 8273271
karoliina.korpela@espoo.fi
Inka Uusitalo-Raoult, Kokous- ja kylpylähotelli Långvik
040 8204289
inka.uusitalo@langvik.fi
Kim Kärkkäinen, Eventure
0400 320 855
kim.karkkainen@eventure.fi
Annakaisa Kilpinen, Tuunaajamutsi
050-4027376
annakaisa.kilpinen@tuunaajamutsi.fi
Satu de Weerd, Nuuksion Taika
050 5050869
satu@nuuksiontaika.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Visit Espoon keskeinen tehtävä on edistää ja kehittää matkailua sekä kokous- ja kongressitoimintaa Espoossa. Matkailuun, kulttuuriin sekä kokous- ja kongressitoimintaan liittyvien markkinointipalvelujen tuottaminen on ydinosaamistamme. Matkailukohteiden, -tuotteiden ja -tapahtumien markkinoinnissa teemme tiivistä ja aktiivista yhteistyötä matkailuyritysten kanssa.
Visit Espoo on osa Espoon kaupungin omistamaa markkinointiyhtiötä, Enter Espoo Oy:tä. Enter Espoon tärkein tehtävä on houkutella yrityksiä, investointeja ja vierailijoita Espooseen sekä auttaa toimijoita menestymään innovaatio- ja matkailuekosysteemeissä. Yhtiön palvelut on kehitetty auttamaan matkailualan toimijoita ja innovaatioympäristössä toimivia yrityksiä löytämään kumppaneita, asiakkaita sekä kasvun mahdollisuuksia. Enter Espoon tavoitteena on saada lisää työpaikkoja, verotuloja ja kestävää kasvua Espooseen, yhtiön kumppaneille sekä koko Suomelle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Kaupunginpuutarhan puupankki auttaa Espoota sopeutumaan ilmastonmuutokseen12.6.2025 11:19:59 EEST | Tiedote
Ilmaston lämpeneminen tuo lähitulevaisuudessa Espooseen Keski-Euroopan olosuhteet. Siksi kaupunki varautuu ja sopeutuu ilmastonmuutokseen uudella kokeilulla, jossa etelästä tuotuja puulajeja kasvatetaan tulevaisuuden katupuiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme