“Minusta ei koskaan tule mummua” - Tahattomasti lapseton joutuu kohtaamaan myös surun lapsenlapsettomuudesta
12.4.2021 07:40:55 EEST | Lapsettomien yhdistys Simpukka ry | Tiedote

Lapsenlapsettomuus on kokemus, joka ei juuri näy julkisessa keskustelussa, mutta koskettaa yhä useampaa samalla kun pysyvästi lapsettomaksi jääminen yleistyy. Lapsenlapsettomuuden kipeys liittyy ennen kaikkea tyhjän sylin kokemukseen ja niihin merkityksiin, joita isovanhemmuuteen liitetään.
Isovanhemmuudesta puhutaan julkisuudessa paljon, useimmiten valoisassa ja onnellisessa sävyssä. –Isovanhemmuutta pidetään kulttuurissamme melko itsestäänselvänä, ja lapsenlapsettomuus rikkoo tätä normia, sanoo Lapsettomien yhdistys Simpukan toiminnanjohtaja Johanna Repo.
Lapsenlapseton jää ulkopuoliseksi, kun ystävistä tulee isovanhempia
–Tukea ja ymmärrystä on vaikeaa löytää, kertoo lapsenlapsettomuutta sureva Silja Vepsänrepo. Vepsänrevolla on taustallaan pitkät ja vaikeat lapsettomuushoidot, jotka päättyivät lopulta tuloksettomina. Vaikka lapsettomuudesta puhutaan nykyään avoimemmin, vallitsee lapsenlapsettomuuden ympärillä hiljaisuus. –Nyt olen siinä tilanteessa, jossa ikätovereistani tulee isovanhempia ja nykyään minulta kysytään, joko minulla on lapsenlapsia tai kuinka monta, Vepsänrepo sanoo. –Edelleen liian monet kuvittelevat, että on sallittua kommentoida muiden lapsettomuutta. Minunkin kohdallani on usein kuviteltu, etten vain ole halunnut lapsia.
Lapsenlapsettomuuteen liittyvä suru riippuu paljon siitä, millaisia toiveita ja mielikuvia ihmisellä itsellään on liittyen isovanhemmuuteen. Mikäli on jo itse aikoinaan valinnut lapsettomuuden, ei lapsenlapsettomuuskaan todennäköisesti aiheuta suurta surua.
Monella isovanhempi-ikäisellä on taustallaan kuitenkin oma tahaton lapsettomuus, kuten Vepsänrevolla. –Ensimmäisellä kierroksella raastaneet epäonnistumisen ja toivottomuuden tunteet eivät enää ole läsnä, mutta kipu viiltää silti välillä edelleen, Vepsänrepo toteaa. –Kun toivoa ja mahdollisuutta lapsen saamiseen ei enää ole, tilanne on erilainen, mutta kenties armollisempi.
Lapsettomaksi jääneellä saattaa myös olla huoli siitä, kuka hänestä pitää huolta, kun hän vanhenee. Pelko yksinäisyydestä saattaa olla läsnä ja korostua, kun ympärillä tuttavat saavat lapsenlapsia. –Lasten tai lastenlasten saaminen ei tietenkään automaattisesti tarkoita, etteikö voisi kokea yksinäisyyttä. Myös monet tahattomasti lapsettomat muodostavat vaihtoehtoisia perheitä ja heillä on läheisiä ihmissuhteita, jotka kantavat koko elämän, Repomuistuttaa.
Lapsettomien yhdistys Simpukka järjestää tiistaina 4.5.2021 klo 18 verkkoluennon ja keskustelutilaisuuden: Ei isä eikä vaari, ei äiti eikä mummu - Tahattomasti lapsettomasta lapsenlapsettomaksi. Luennoitsijana on psykologi, psykoterapeutti Riikka Airo.
Silja Vepsänrevon tarina kerrotaan oheisella Simpukka-yhdistyksen videolla, jonka mediat voivat ottaa käyttöön omiin videotoistopalveluihinsa. Linkki videon tiedostoon löytyy täältä https://drive.google.com/drive/folders/1UjHvhIJY2BVt9uuDl12-x2j2Rwdgp-YM?usp=sharing
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Videolla tahattomasti lapsenlapseton Silja kertoo tarinansa.Siirry videokanavalle
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa:
Johanna Repo
toiminnanjohtaja
Lapsettomien yhdistys Simpukka
0404808676
johanna.repo@simpukka.info
Haastattelupyynnöt:
Miika Rautiainen
viestintäsuunnittelija
045 7876 4464
miika.rautiainen@simpukka.info
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lapsettomien yhdistys Simpukka ryTampellan Esplanadi 8 B LH 35
33100 TAMPERE
+358 4578764464http://www.simpukkary.fi
Simpukka on kaikkien tahatonta lapsettomuutta kokevien ja heidän läheistensä yhdistys. Simpukan tavoitteena on, että tahattomasti lapsettomat voivat yhteiskunnassa hyvin.
Tiedämme, miltä lapsettomuus tuntuu.
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Kalevantie 7 C
33100 TAMPERE
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Huutava pula siittiöistä ja munasoluista - moni vaarassa jäädä ilman lasta, jos sukusolujen lahjoittajia ei löydy27.1.2026 09:56:42 EET | Tiedote
Suomen hedelmöityshoitoklinikoiden sukusolupankit tarvitsevat kipeästi lahjoitettuja siittiöitä ja munasoluja. Lahjasolujen avulla lapsiperheellistymistä toivovien määrä on jyrkässä nousussa, mutta lahjasolujen puutteen vuoksi monen lapsitoive uhkaa jäädä toteutumatta. Munasolulahjoittajien haittakorvausta nostettiin vuoden alussa.
Emäntäkalenteri lahjoitti 5000 euroa Simpukka ry:lle14.1.2026 10:09:13 EET | Tiedote
Vuoden 2026 Emäntäkalenterin tuotosta on lahjoitettu 5000 euroa Lapsettomien yhdistys Simpukalle. Lähes loppuunmyyty Emäntäkalenteri 2026 kuvaa maitotilan emäntien arkea, maaseudun luontoa sekä naiskauneutta leikkisällä ja elämäniloisella tavalla. Lahjoituksella edistetään tahattomasti lapsettomien hyvinvointia.
Lahjasoluperheiden Helminauha-toiminnalle jatkorahoitus11.12.2025 10:26:03 EET | Tiedote
Lahjasoluperheille tietoa ja tukea tarjoava, Simpukka ry:n alainen Helminauha-toiminta on saanut eduskunnan joululahjarahan. Rahoituksen avulla toimintaa jatketaan vuonna 2026. Vuosittain yli 800 lasta saa alkunsa lahjasoluhoitojen avulla, ja perheet tarvitsevat tukea erityisesti lapselle hänen taustastaan puhumiseen. Helminauhan toiminta on Suomessa ainutlaatuista.
Lapsettomien yhdistys Simpukan vuoden vapaaehtoinen 2025 Minna Jantunen: ”Vertaistuki pelasti minut”5.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry valitsi Minna Jantusen vuoden 2025 vapaaehtoiseksi. Hänen tekemäänsä vapaaehtoistyötä ohjaa halu tarjota tukea ja toivoa lopullisen lapsettomuuden kohdanneille.
Essillä on lähes 40 geneettistä lahjasisarusta - lapsettomuusjärjestöt vaativat lahjoitettujen sukusolujen käytölle kansainvälisiä rajoituksia25.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Lahjasoluhoidoilla alkunsa saanutta saattaa odottaa aikuisena hämmentävä yllätys: voi löytyä jopa useita kymmeniä geneettisiä lahjasisaruksia. Lapsettomien yhdistys Simpukka toivoo, että lahjasoluhoidoilla lapsen saavien, lahjasolutaustaisten ja sukusolulahjoittajien hyvinvointi ja oikeudet otetaan prosessissa huomioon. Pohjoismaiset lapsettomuusjärjestöt vaativat kansainvälisen rajan asettamista yhden sukusolulahjoittajan sukusoluista alkunsa saaneiden lasten määrälle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
