Vaikuta nyt! Vesienhoidolla Keski-Suomen vedet hyvään tilaan

Vesienhoitotyön avulla saadaan tietoa niistä vesistä, jotka vielä tarvitsevat toimia hyvän tilan saavuttamiseksi tai ylläpitämiseksi ja joille toimenpiteitä tulee kohdentaa. Vesien tilan parantaminen on pitkäjänteistä työtä ja se vaatii alueen toimijoilta laajaa yhteistyötä sekä sitoutumista.
– Veden käyttäjinä meitä kiinnostaa se, millaisissa vesissä uimme, kalastamme ja riittääkö meille hyvälaatuista pohjavettä juotavaksi. Nyt on oikea aika vaikuttaa, sillä kuuleminen vesien- ja merenhoidonsuunnitelmista on käynnissä 14.5.2021 saakka, limnologi Katja Leskisenoja kertoo.
Mielipiteitä suunnitelmaehdotuksiin kysytään
Kansalaisilta, yrityksiltä, järjestöiltä ja yhteisöiltä pyydetään mielipiteitä suunnitelmaehdotuksista sekä niitä tarkentavista toimenpide-ehdotuksista ja muista tausta-asiakirjoista. Mielipiteitä toivotaan erityisesti siitä, ovatko suunnitellut toimenpiteet riittäviä tavoitteisiin nähden sekä yksittäisten toimenpiteiden arviointiin ja vaikuttavuuteen liittyen. Vesienhoitoalueiden valmisteluasiakirjat ja niiden tausta-asiakirjat ovat nähtävillä sähköisenä 2.11.2020– 14.5.2021 välisen ajan verkkosivulla https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vaikuta_vesiin/Vesienhoito.
Lopullinen tilaluokitus julkaistaan vesienhoitosuunnitelmissa, jotka hyväksytään valtioneuvostossa joulukuussa 2021.
Vesienhoidossa riittää haasteita
Vesien tila parempaan muuttuu hitaasti. Merkittävin pintavesien tilaa heikentävä tekijä on liiallinen ravinnekuormitus ja sen aiheuttama rehevöityminen. Rehevöityminen näkyy vesien nuhraantumisena, sameutumisena ja rantakivien limoittumisena. Myös runsaiden sinileväesiintymien riski kasvaa. Sinilevälautoista on tullut yhä useampien vedenkäyttäjien jokakesäinen riesa, jota ilmastonmuutos pahentaa.
– Pohjavesien osalta uhat liittyvät pohjaveden laatuun, määrällisesti vettä yleensä riittää. Laatuongelmista yleisempiä ovat maa- ja metsätalousalueiden lannoituksien vuoksi kohonneet typpipitoisuudet sekä teiden suolauksen seurauksena kasvaneet kloridipitoisuudet, hydrogeologi Kari Illmer toteaa.
Seurantatiedot arvion perustana
Pintavesientilaa arvioitaessa tarkastellaan ensisijaisesti ihmistoiminnan aiheuttamia muutoksia vesistön biologiseen tilaan ja veden laatuun. Pohjavesien osalta tila-arvion ratkaisee määrällisestä ja kemiallisesta tilasta heikompi.
Kattavaa seuranta-aineistoa tilan arvioimiseksi ei vielä kaikista vesimuodostumista ole, mutta seurantatietoa kertyy koko ajan lisää muun muassa toiminnanharjoittajien velvoitetarkkailuista ja ympäristöhallinnon seurannasta. Keski-Suomen ELY-keskuksen toimesta seurataan kymmeniä järvi- ja jokikohteita, yli sataa pohjavedenottamoa sekä reilua kahtakymmentä pohjavesipaikkaa. Suurin osa seuranta-aineistoista (esim.pinta- ja pohjavesistä, vesivaroista, ympäristön kuormituksesta) on koottu Avoimien ympäristötietojärjestelmien -palveluun: https://www.syke.fi/fi-FI/Avoin_tieto/Ymparistotietojarjestelmat.
Lisäksi Vesikartta -palvelussa on koottua tietoa luokitelluista vesimuodostumista:http://paikkatieto.ymparisto.fi/vaikutavesiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Limnologi Katja Leskisenoja (pintavedet), p. 0295 024 965
Hydrogeologi Kari Illmer (pohjavedet), p. 0295 024 746
Ylitarkastaja Mari Nykänen (vesienhoito), p. 0295 024 581
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Keski-Suomen ELY-keskus
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Työttömyys huhtikuussa 13,4 prosenttia22.5.2025 08:02:02 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli huhtikuun lopussa yhteensä 16 915 työtöntä työnhakijaa. Se on 996 (6,3 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli huhtikuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 126, joka on 640 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 849, joka on 184 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Tielläliikkujat hieman aiempaa tyytyväisempiä maanteiden talvihoitoon21.5.2025 08:48:45 EEST | Tiedote
Talven 2025 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus osoittaa, että Keski-Suomen ELY-keskuksen alueella tienkäyttäjien kokemus maanteiden talvihoidosta on hieman parantunut edellistalveen verrattuna. Palautteiden perusteella erityisesti päätieverkoston kunnossapitoa kiitellään, mutta alemmalla tieverkolla on kehitettävää. ELY-keskus käy tiivistä vuoropuhelua urakoitsijoiden kanssa, jotta toiminta olisi entistä ennakoivampaa ja asiakaslähtöisempää.
Joukkoliikennehankintoja ja joukkoliikenteen kehittämistä ohjaava palvelutason määrittely vuosille 2025–2028 on valmistunut19.5.2025 08:46:21 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus on määrittänyt toimivalta-alueensa joukkoliikenteen palvelutasotavoitteet vuosille 2025–2028. Palvelutasotavoitteet on laadittu vuorovaikutuksessa alueen kuntien sekä Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Keski-Suomen liiton kanssa, ja työn aikana on myös käyty läpi nykyisten vuorojen kysyntää, ja arvioitu vuoroittain uusien hankintojen tarvetta. Palvelutasomääritys ohjaa osaltaan Keski-Suomen ELY-keskuksen joukkoliikenteen määrärahan käyttöä, sekä kuntien maankäytön ja palveluverkkojen suunnittelua, joukkoliikennehankintoja ja joukkoliikenteen kehittämistä.
Keski-Suomessa valmistellaan uutta elinvoimakeskusta14.5.2025 09:40:24 EEST | Tiedote
Valtion aluehallintoa uudistetaan vuoden 2026 alusta. Suomeen perustetaan kymmenen elinvoimakeskusta ja valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Keski-Suomeen perustetaan oma elinvoimakeskus, joka palvelee jatkossa ainoana valtion alueellisena virastona maakunnan asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita. Uudistusta koskeva hallituksen lakiesitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.
Perusteellisemmat korjaustyöt käynnistyvät alkukesästä Haapamäen sortumakohdalla valtatiellä 232.5.2025 09:30:37 EEST | Tiedote
Syksyllä 2024 valtatiellä 23, Keuruun kaupungin alueella Haapamäellä Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä, tapahtui tienpenkereen sortuma päällystystöiden yhteydessä. Perusteellisemmat työt kohdan korjaamiseksi aloitetaan touko-kesäkuun vaihteessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme