SDP EDUSKUNTA

SDP:n Salonen: RMC:n uusi tilaus tuo toivoa ja varmuutta koronakriisin jälkeiseen aikaan

Jaa
Rauma Marine Constructions Oy tiedotti keskiviikkona, että se on solminut sopimuksen kahden matkustaja-autolautan rakentamisesta Rauman telakalla tasmanialaisen TT-Line Companyn kanssa. TT-Line vetäytyi kesällä koronapandemian vuoksi aiemmin tehdystä aiesopimuksesta, mutta neuvotteluihin palattiin tämän vuoden maaliskuussa. Alusten rakentaminen käynnistyy RMC:n mukaan keväällä 2022. Projektin työllisyysvaikutus on arviolta noin 3 500 henkilötyövuotta.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Rauma Marine Constructions Oy tiedotti keskiviikkona, että se on solminut sopimuksen kahden matkustaja-autolautan rakentamisesta Rauman telakalla tasmanialaisen TT-Line Companyn kanssa. TT-Line vetäytyi kesällä koronapandemian vuoksi aiemmin tehdystä aiesopimuksesta, mutta neuvotteluihin palattiin tämän vuoden maaliskuussa. Alusten rakentaminen käynnistyy RMC:n mukaan keväällä 2022. Projektin työllisyysvaikutus on arviolta noin 3 500 henkilötyövuotta.

Raumalainen kansanedustaja ja eduskunnan Meriryhmän puheenjohtaja Kristiina Salonen (sd.) onnittelee RMC:tä uudesta tilauksesta.

- Onnitteluni RMC:n johdolle ja koko henkilöstölle! Heidän periksiantamattomuutensa ja ammattitaitonsa tuottavat selvää tulosta. Tämä uutinen vahvistaa RMC:n asemaa kansainvälisillä markkinoilla ja paikkaa merkittävänä toimijana laivanrakennusalalla. Tällaiset kaupat säteilevät positiivista vaikutusta koko alueelle, mutta ne ovat merkittäviä myös koko Suomen vientiteollisuudelle. Koronakriisin langettaman epävarmuuden ja sumun keskellä tällaiset kaupat ovat tervetullut pilkahdus siitä, että elämä jatkuu vielä koronan jälkeenkin, Salonen kommentoi.

Salonen näkee, että Suomen meriklusterilla on erinomaiset mahdollisuudet hyödyntää vihreää kasvua ja kehittyä jopa Suomen viennin kärkialaksi. 

- Suomella on nyt mahdollisuus profiloitua meripolitiikassa ja olla tuottamassa koko maailman yhteisiä ratkaisuja siihen, miten merilogistiikka voi toimia ympäristövastuullisesti. Esimerkiksi uudet teknologiset innovaatiot, joilla voidaan tukea puhtaamman ja päästöttömän meriliikenteen kehitystä, ovat tulevaisuudessa todella kysyttyjä. Tähän tarvitaan valtiolta aktiivista TKI-politiikkaa, jolla tuetaan yritysten ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä ja kansainvälistymistä, Salonen toteaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:s Johan Kvarnström: Det är viktigt att vattenförsörjningen förblir i offentlig ägo – som följande måste vi ta itu med reparationsskulden7.5.2025 08:15:43 EEST | Pressmeddelande

– Vattenförsörjningen är en del av vår kritiska infrastruktur, och nu stärker vi dess ställning i offentlig ägo när privatisering förbjuds i lag. Det här är ett glädjande besked. Samtidigt måste kommunerna hitta en hållbar lösning för att ta itu med den skenande reparationsskulden i vattenledningsnäten, säger riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP).

SDP:n Paula Werning: Tiktokin datakeskus on jättiuutinen Kouvolalle – tuo työtä, elinvoimaa ja miljardiluokan investoinnin6.5.2025 18:46:24 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) iloitsee Tiktokin datakeskuksen sijoittumisesta Kouvolaan ja kuvaa hanketta poikkeuksellisen merkittäväksi koko kaupungin tulevaisuuden kannalta. Suomalainen kiinteistöyhtiö Hypercon rakentaa datakeskuksen Kouvolan Korialle. Kyseessä on miljardiluokan investointi, joka tuo Kouvolaan satoja työpaikkoja rakentamisvaiheessa ja luo pohjaa pitkän aikavälin kasvulle.

SDP:n Johan Kvarnström: Vesihuollon säilyminen julkisissa käsissä on tärkeää – seuraavaksi ratkaistava korjausvelka6.5.2025 15:20:50 EEST | Tiedote

– Vesihuolto on osa kriittistä infrastruktuuriamme ja nyt sen asemaa julkisissa käsissä vahvistetaan, kun vesihuollon yksityistäminen kielletään lailla. Tämä on ilahduttavaa. Samaan aikaan kuntien on löydettävä tasapainoinen ratkaisu vesihuoltoverkon huimin harppauksin kasvavan korjausvelan taklaukseen, muistuttaa sanoo kansanedustaja Johan Kvarnström (sd.).

SDP:n Saku Nikkanen: Jättämäni keskustelualoite liikkumattomuudesta tulossa eduskunnan salikeskusteluun6.5.2025 14:51:18 EEST | Tiedote

Jätin eduskunnalle keskustelualoitteen 4.10.2024, jossa ehdotin, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun suomalaisten liikkumattomuuden torjumiseksi ja liikunnallisemman elämäntavan edistämiseksi. Nyt ehdottamani keskustelu on tulossa eduskunnan salikeskusteluun torstaina 8.5.2025. Olen tämän tärkeän aiheen keskusteluun nostamisesta erittäin tyytyväinen, kertoo Saku Nikkanen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye