Pohjoismaiden suurin tekoälyn asiantuntijayritys Silo AI avaa toimipisteen Tampereelle
22.4.2021 07:01:00 EEST | Business Tampere | Tiedote

Silo AI:n missiona on auttaa yrityksiä kasvattamaan liiketoimintaansa tekoälyn tuomien mahdollisuuksien avulla. Yritys tuo kilpailuetua asiakkaidensa tuotekehitykseen ja nopeuttaa tekoälyn kehittämistä ja käyttöönottoa. Silo AI:n asiakkaisiin kuuluu useita isoja teollisuusalan pörssiyrityksiä. Tampereella asiakaskunta on laaja jo ennestään, mikä oli yksi monista syistä sijoittua Tampereelle. Myös asiakaspotentiaali on Tampereen alueella valtava, koska tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuuksia on monella toimialalla.
Tamperelaiset yritykset hyödyntävät jo tekoälyä laajasti liiketoiminnassaan esimerkiksi teollisuus-, terveys- ja ICT-aloilla ja seudulla on paljon alan osaamista. Alueella on jo ennestään laaja ja monipuolinen tekoälyä hyödyntävien yritysten Tampere.AI-ekosysteemi, joka saa Silo AI:sta aktiivisen toimijan. Silo AI on ollut mukana ekosysteemin kehityksessä jo silloin, kun toimipistettä ei vielä Tampereella ollut.
- Tampereen seutu on aktiivinen ja monipuolinen toimintaympäristö tekoälyn toimialalle. Tampereella on paljon eri kokoisia eri alojen toimijoita, jotka hyödyntävät tekoälyä ja kokeilevat ja toteuttavat erilaisia uusia ideoita käytännössä. Monipuolinen yhteistyö auttaa luomaan ratkaisuja laatikon ulkopuolelta ja verkostosta saadaan voimaa, kertoo Minna Kinnunen, AI ja analytiikka -ekosysteemin asiakkuusvastaava Business Tampereesta.
Silo AI:n Tampereen toimipiste sijaitsee Technopolis Asemakeskuksessa, joka on sijainniltaan todella keskeinen. Silo AI toimii seitsemässä toimipisteessä neljässä eri maassa: Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Oulussa, Tukholmassa, Lontoossa ja Palo Altossa. Silo AI:n uuteen Tampereen toimipisteeseen on rekrytoitu jo viisi asiantuntijaa ja tavoitteena on työllistää 10–15 henkilöä vuoden loppuun mennessä.
- On ollut ilo nähdä että Silo AI on vetovoimainen työnantaja Tampereella, kiinnostuneita on ollut paljon ja osaamisen taso on erinomainen. Meillä on myös selkeät suunnitelmat siihen, kuinka toimipistettä tullaan tulevaisuudessa laajentamaan, kertoo Peter Sarlin, Silo AI:n toimitusjohtaja.
Tekoälyllä on valtava merkitys tulevaisuudessa ja se tulee luomaan uusia kilpailun edellytyksiä kaikille toimialoille. Tekoäly vahvistaa tiedolla johtamista ja se voi toimia voimakkaasti päätöksenteon tukena. Myös Tampereen kaupunki on tehnyt monenlaisia tekoälykokeiluja. Tekoälyratkaisuilla tulee olemaan keskeinen rooli yritysten ja julkisen sektorin digitalisaatiossa ja informaation käytön tehostamisessa 2020-luvulla.
- Uudistuva kaupunki, teknologian kehitys, vetovoimainen yliopisto ja erityisesti vahva ja kehittyvä yritysekosysteemi takaavat sen, että tekoälyosaamista löytyy meiltä myös tulevaisuudessa. Olemme todella iloisia, mutta emme oikeastaan yllättyneitä siitä, että alan merkittävä toimija asettuu tänne, kertoo toimitusjohtaja Harri Airaksinen Business Tampereesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina Alanen,
Comms & Marketing Lead, Silo AI
+358 50 462 2533
pauliina.alanen@silo.ai
Minna KinnunenAsiakkuusvastaava, AI ja Analytiikka
Puh:040 589 9700minna.kinnunen@businesstampere.comKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Yhtiön toimintaa ohjaa Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategia. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Yhdessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Tampere
Droonit lentävät kesäkuussa Nokia Arenassa20.5.2026 15:36:25 EEST | Kutsu
Kansainvälinen Drone Innovation Hackathon kisataan Tampereella 9.–11. kesäkuuta. Drooniosaajat saapuvat jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä Nokia Arenaan kehittämään, testaamaan ja kilpailemaan. Rahapalkintojen arvo on 10 000 euroa.
Freija on saanut ympäristövaikutusten arvioinnin päätökseen Euroopan suurimpiin lukeutuvalle e-metaanihankkeelleen Nokialle16.4.2026 14:20:39 EEST | Uutinen
Freija on saanut virallisen ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) päätelmän Nokialle, Suomeen suunnitellulle e-metaanin tuotannolle. Päätelmä toimii pohjana lupahakemuksille ja viranomaiskäsittelylle.
Tampereella kuvattu hyytävä Hollywood-trilleri saa maailmanensi-iltansa Texasissa13.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Tampereella 2024 loppuvuodesta kuvattu Hollywood-elokuva ”Over Your Dead Body” saa maailmanensi-iltansa Texasissa South by Southwest -festivaaleilla tänä lauantaina 14.3.
Yli 60 kansainvälistä drooniosaajaa kuudesta maasta kilpailee Tampereella Nokia Arenassa 21.-23. tammikuuta15.1.2026 09:51:28 EET | Kutsu
Drone Innovation Hackathonin (21.-23.1.2026) neljää kilpailutehtävää on valittu ratkaisemaan 22 joukkuetta kuudesta maasta. Kaikkiaan noin 60 droonialan osaajaa tiimeissään ratkoo tehtäviä. Järjestävä organisaatio sai 43 hakemusta, joista parhaat valikoituivat mukaan. Kolmipäiväinen hackathon kisaillaan Tampereella Nokia Arenassa 21.-23. tammikuuta. (Kutsu medialle ja asiasisällöiltään julkaisuvapaa tiedote)
Drone Innovation Hackathon kokoaa droonien kehittäjät kilpailemaan Nokia Arenaan2.12.2025 12:47:41 EET | Uutinen
Startupit, drooniyritykset ja -ammattilaiset ratkovat 21.–23.1.2026 järjestettävässä tapahtumassa yritysten antamia tehtäviä. Palkintoina on 15 000 euroa, joka jaetaan haasteiden voittajien kesken. Lisäksi menestyjä voi valikoitua 17Techin kiihdytysohjelmaan (17tech.fi) ja saada jopa 40 000 € rahoitusta. Mahdollisuuteen sisältyy droonikehityksen asiantuntijatukea Ukrainassa sekä yhteistyö alan johtavien toimijoiden kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
