Meri-Rastilan uudistus käynnistyy lähivuosina – Meri-Rastilan itäosan asemakaava päätöksentekoon

Meri-Rastilan itäosan asemakaava koskee 1990-luvulla rakennetun kerrostaloalueen itäosaa sekä Pohjavedenpuiston ja Ison Kallahden puiston seutua. Muutos mahdollistaa uusia asuntoja noin 2000 asukkaalle sekä uusille tonteille viheralueiden reunoille että nykyisten korttelien purkavan uusrakentamisen kautta. Alueelle voidaan rakentaa lisäksi uusi päiväkoti, kävelyn ja pyöräilyn reittejä parannetaan ja alueen puistoja kunnostetaan. Asemakaavan viimeistelyssä on tehty tarkentavia luontoselvityksiä lahokaviosammaleen esiintymisalueista sekä kehitetty puistojen välisiä viheryhteyksiä.
Kaupunginvaltuusto hyväksyiuudistuksen ensimmäisen osan, Meri-Rastilan länsiosan asemakaavan helmikuussa 2021. Länsiosan asemakaavasta on tehty valituksia, joita käsitellään hallinto-oikeudessa. Vasta hallinto-oikeuden käsittelyn jälkeen kaava voi tulla lainvoimaiseksi. Meri-Rastilan vaiheittain etenevän täydennysrakentamisen on arvioitu alkavan vuosina 2023–2024, ja kokonaisuudessaan muutokset ajoittuvat arviolta seuraaville 10–15 vuodelle riippuen eri hankkeiden aikatauluista.
”Meri-Rastilan kaupunkiuudistuksessa on kehitetty toimintatapoja, joilla aluetta kehitetään pitkäjänteisesti ja monipuolisesti. Alueen uutta rakentamista, puistojen ja katualueiden sekä julkisten palvelujen ja palvelutilojen kehittämistä on suunniteltu laaja-alaisesti ja asukkaiden kanssa keskustellen”, kertoo arkkitehti Sanna Meriläinen kaupunkiympäristön toimialalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna Meriläinen
arkkitehti
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 21154
sanna.merilainen@hel.fi
Tuukka Linnas
tiimipäällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 37308
tuukka.linnas@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 21.8.202521.8.2025 19:41:15 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 21.8.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 4.9.2025.
Kruunusillat-raitiotie aloittaa koeajot syyskuun alussa20.8.2025 10:52:05 EEST | Tiedote
Kruunusillat-raitiotie aloittaa koeajot Laajasalossa syyskuun alussa. Laajasalon koeajot kestävät vajaan kuukauden, minkä jälkeen koeajoja jatketaan tänä syksynä ja talvena Hakaniemessä, Kalasataman Nihdissä ja Korkeasaaressa.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 19.8.202519.8.2025 18:57:39 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 19.8.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
En bana för cykeltrafiken planeras för Arabia och Majstads strandpark19.8.2025 10:33:37 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad har inlett planeringen av en bana för cykeltrafiken på Arabiastranden. De viktigaste frågorna vid planeringen av banan är banans sträckning, hur den passar in i parklandskapet och utvecklingen av alla funktioner i parken. Stadsborna kan framföra sina synpunkter på dessa teman i en enkät i augusti-september samt i samband med planpromenaden den 26 augusti.
Arabian ja Toukolan rantapuistoon suunnitellaan pyöräliikenteen baanaa19.8.2025 10:33:37 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on käynnistänyt pyöräliikenteen baanan suunnittelun Arabianrannassa. Keskeisimpiä kysymyksiä ovat baanan reitti, sen sovittaminen puistomaisemaan ja puiston toimintojen kehittäminen kokonaisuutena baanan suunnittelun yhteydessä. Kaupunkilaiset voivat esittää näkemyksensä näistä teemoista kyselyssä elo-syyskuussa sekä suunnitelmakävelyn yhteydessä 26. elokuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme