Haaga-Helian vuosi 2020: Uuden strategiakauden kynnyksellä

Haaga-Heliassa opiskeli vuonna 2020 reilu 11 000 tutkinto-opiskelijaa. AMK-tutkintoja suoritettiin 1 748 ja Master-tutkintoja 314. Molemmissa oli hienoista nousua edellisvuoteen verrattuna. Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta valmistui 303 opiskelijaa. Julkaisuja tuotettiin 810, mikä oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Osakeyhtiön hallitus hyväksyi toimintaa ohjaavan uuden strategian 2021–2025 heti alkuvuodesta. Uudessa strategiassa kansainvälisyys nousi visiotasolle, ja Haaga-Helian profiilissa korostuvat palvelut erityisesti liiketoiminnan näkökulmasta. Uudistetun strategian ja vuonna 2019 aloitetun koulutusuudistuksen pohjalta valmisteltiin myös organisaatiomuutosta vuodelle 2021.
Koronaepidemia pakotti maaliskuussa Haaga-Helian siirtymään liki yhdessä yössä hybridimalliin, jota toteutettiin koko loppuvuosi. Suunniteltu opetus pysyttiin kuitenkin tarjoamaan ja palvelut varmistamaan lähes täysimääräisesti.
– Tästä suuri kiitos osaavalle ja sitoutuneelle henkilöstöllemme. Vuosi oli monelle digitaalinen hyppy, ja se myös synnytti monia uusia arjen sankareita. Opiskelijoiden opinnot etenivät, ja valmistumistavoitteista kyettiin pitämään kiinni, vaikka 10–15 prosentille opiskelijoistamme korona aiheutti myös haasteita opinnoissa, esimerkiksi työharjoittelumahdollisuuksissa, toteaa rehtori Teemu Kokko.
Koko toimintavuoden keskeisenä teemana oli akateemisten tulosten parantaminen, millä voitiin vaikuttaa tulevien vuosien rahoituspohjiin. TKI-toiminnassa otettiin isoja askeleita eteenpäin. Uusia avauksia olivat tekoälyä hyödyntävät hankkeet, jotka pohjautuvat Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian 3AMK-yhteistyönä tehtyyn kehitystyöhön.
Taloudellisesti vuosi oli budjetoitua parempi, mikä ainakin osittain johtui nk. koronasäästöistä. Haaga-Helia kantoi yhteiskunnallista ja ympäristövastuuta tekemällä ilmastositoumuksen ja lupauksella olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Toiminnassa otettiin myös huomioon koronan yhteiskunnalliset vaikutukset.
Haaga-Helian yhtiökokous hyväksyi vuoden 2020 tilinpäätöksen 28.4.2021.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu KokkoRehtori, toimitusjohtaja
Puh:050 555 1131teemu.kokko@haaga-helia.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Olemme kansainvälinen ja rohkea työelämän uudistaja. Tähtäämme opiskelijoidemme laadulliseen työllistymiseen ja haluamme pitää ovet auki työelämään. Profiilimme koostuu neljästä elementistä: palveluliiketoiminnasta, myynnistä, yrittäjyydestä ja korkeakoulupedagogiikasta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Tekoälypomo on kohta suomalaisten arkea, mutta kuka määrittelee eettiset pelisäännöt?3.7.2025 10:55:00 EEST | Tiedote
Koneet johtajina – kuka määrää työelämässä? -paneeli SuomiAreenassa veti paikalle täyden katsomon ja toi tekoälypohjaisen johtamisen työelämän kuumaksi puheenaiheeksi Porissa 27.6.2025. Suomeen vaaditaan yhteisiä eettisiä pelisääntöjä algoritmijohtamiselle.
Haaga-Helian rehtoriksi on valittu Susanna Niinistö-Sivuranta30.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun hallitus on nimittänyt korkeakoulun uudeksi rehtori-toimitusjohtajaksi KT Susanna Niinistö-Sivurannan. Niinistö-Sivuranta aloittaa uudessa tehtävässään 1.1.2026.
Susanna Niinistö-Sivuranta has been elected as the president of Haaga-Helia30.6.2025 12:00:00 EEST | Press release
The Board of Haaga-Helia University of Applied Sciences has appointed EdD Susanna Niinistö-Sivuranta as the new President and CEO of Haaga-Helia. Niinistö-Sivuranta will start in her new position on 1 January 2026.
Haaga-Helia SuomiAreenassa: Mitä tapahtuu, kun yhä suurempi osa johtamisesta siirtyy tekoälylle?23.6.2025 13:11:23 EEST | Tiedote
Tekoäly mullistaa työelämän – mutta miten käy, kun algoritmit hyppäävät pomon paikalle? Mitä tapahtuu työntekijöiden kokemuksille luottamuksesta, oikeudenmukaisuudesta ja työn mielekkyydestä? Tule kuulemaan Haaga-Helian paneelikeskustelua Porin SuomiAreenaan perjantaina 27. kesäkuuta klo 10.00–10.45.
Maailman ensimmäinen TikTok-kurssi toi Haaga-Helialle pronssileijonan Cannesista18.6.2025 16:13:08 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, mainostoimisto Bob The Robot ja mediatoimisto ToinenPHD palkittiin pronssilla Cannes Lions -kilpailussa maailman ensimmäisestä korkeakoulukurssista, joka suoritettiin kokonaan TikTokissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme