LÄHETÄÄKS KYLILLE – NUORUUS JA KAPINA 1950–2020 Hyvinkään kaupunginmuseon näyttely
3.5.2021 13:45:13 EEST | Museokeskus Taika | Tiedote

HYVINKÄÄN KAUPUNGINMUSEO TIEDOTTAA
TIEDOTE 03.05.2021
Julkaisuvapaa
Sadan viimeisen vuoden aikana nuoruudesta on muotoutunut länsimaissa oma elämänvaiheensa lapsuuden ja aikuisuuden välissä. Suomessa nuoruuteen on kuulunut pitkä opiskeluvaihe ja vähittäinen itsenäistyminen aikuisista. 1900-luvun kuluessa nuorten määrä on yhteiskunnassa vähentynyt samalla, kun heidän merkityksensä on kasvanut. Nuoruuden ominaisuuksiksi nähdään vallitsevien ihanteiden kiistäminen, normien rikkominen ja uusien vaaliminen. Vaikka iältään nuoria on ollut kaikkina aikoina, voidaan 1950-luku nähdä aikakautena, jolloin nuoriso sai alkunsa. Nuorisokulttuurin synnyn myötä nuoret saivat oman äänensä, musiikin, vaatteet, elokuvat ja ihanteet.
Muistatko Hitsaajat -patsaan vanhalla paikallaan? Tiedätkö, kumpaan suuntaan Jussintoria kierrettiin? Hyvinkää pienenä tehdaspaikkakuntana on luonut omanlaisensa puitteet nuorille aikuisuuteen kasvamiseen. Monen perheen toimeentulo on tullut teollisuudesta ja monen nuoren tulevaisuuskin on rakentunut paikkakunnan tehtaiden varaan. Nuoruusmuistot kiinnittyvät kotiseutuun vahvasti ja elävästi. Muistoissa nuorten kokoontumispaikat, ensi rakkaus ja ystävien kodit säilyvät pitkälle vanhuuteen.
Helsingin läheisyys on tuonut tuulahduksia suuresta maailmasta helposti Hyvinkäälle. Rata on luonut mahdollisuudet nuorille liikkua vaivattomasti pääkaupungin ja kodin väliä ja siten laajentanut nuorten elämän piiriä. Liikkuminen on yksi keskeisistä itsenäistymisen mahdollistajista nuorten elämässä. Sitä symboloi myös polkupyörä, jonka moni nuori sai rippilahjakseen.
Näyttely antaa vastauksia siihen millaista on ollut olla nuori 1950 – 2020. Ääneen pääsevät myös nykynuoret, jotka tuottavat yhden osion näyttelyn kokonaisuuksista. Lähetääks kylille?
Koronarajoitukset saattavat aiheuttaa muutoksia. Katso ohjeet turvalliseen museovierailuun kotisivuiltamme.
Lähetääks kylille – Nuoruus ja kapina 1950–2020
Hyvinkään kaupunginmuseo 5.5.-4.12.2021
Kauppakeskus Willa, Hämeenkatu 9, ylätaso, 3. krs.
Avoinna: ke-pe 12-18, la-su 11-17, yleisöopastukset keskiviikkosin klo 14 (max 6 hnk)
puh. 040 773 6257 / kaupunginmuseo@hyvinkaa.fi
www.hyvinkaa.fi/kaupunginmuseo
Lisätietoja:
Kaupunginmuseo
Museonjohtaja Tuomas Ravea 040 709 5578
Amanuenssi Sari Mustajärvi 040 195 5510
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Hyvinkään ydinkeskustassa sijaitseva museokeskus Taika tuo yhteen Hyvinkään taidemuseon ja kaupunginmuseon näyttelyineen. Hyvinkään kaupunginmuseo on kulttuurihistoriallinen museo, joka kertoo näyttelyissään Hyvinkään ja hyvinkääläisten historiasta. Taidemuseon näyttelyt esittelevät ajankohtaista nykytaidetta sekä taiteen ilmiöitä 1900- ja 2000-luvulta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museokeskus Taika
Museokeskus Taikan uusi näyttely esittelee keskikaljabaarien hämyisiä nurkkapöytiä ja yökerhojen neonvaloja27.1.2026 10:11:34 EET | Tiedote
Vuosisadoista toisiin ihmisillä on ollut tarve kohdata muita, ja anniskelupaikat ovat tarjonneet siihen hyvän tilan. Ne ovat täyttyneet tarinoista, iloista, suruista, tanssista, muistoista ja musiikista.
Museokeskus Taikan näyttely nostaa valokeilaan värikkään boheemimaalarin 1900-luvun alusta27.1.2026 10:11:21 EET | Tiedote
Boheemista elämäntavastaan ja ekspressionistisesta maalaustyylistään tunnettu Jalmari ”Jali” Ruokokoski (1886–1936) oli tuottelias ja taitava modernisti, jonka taidetta ei ole viime vuosina esitelty laajemmin museonäyttelyissä.
Museokeskus Taikan vuosi 2026 nostaa esiin paikallista yöelämää, luontoteemoja sekä maalaustaidetta viime vuosisadan alkupuolelta13.11.2025 16:10:48 EET | Tiedote
Museokeskus Taikan vuoden ensimmäiset näyttelyt pureutuvat hyvinkääläiseen yöelämään ja 1900-luvun alun boheemimaalari Jalmari Ruokokosken tuotantoon.
Hyvinkäällä nähdään ensi keväänä komea kattaus Humalan mestarin teoksia29.10.2025 09:16:06 EET | Tiedote
Taidemaalari Jalmari Ruokokosken 140-vuotisjuhlanäyttely aukeaa helmikuussa 2026 Hyvinkään museokeskus Taikassa.
Onko tämä edes taidetta? Museokeskus Taikan uudessa Pala palalta -näyttelyssä järjestellään järjestelmiä ja pohditaan, missä kulkee taideteoksen ja näyttelyrakenteen raja10.9.2025 12:36:47 EEST | Tiedote
Hyvinkään museokeskus Taikassa nähdään syksyllä neljän nykytaiteilijan Jussi Juurisen, Sampo Apajalahden, Mika Helinin ja Kim Jotunin yhteisnäyttely Pala palalta. Näyttely koostuu värikkäistä puureliefeistä ja maalauksista, sekä lattiasta kattoon ulottuvista rakenteista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


