Turhautumisesta taidetta – ASDAMA HEL palaa taas
4.5.2021 13:00:07 EEST | Tuska-festivaali | Tiedote

Viime vuonna ensimmäistä kertaa toteutettu Assembly of Dark Matter – Helsinki eli ASDAMA HEL on alkanut jälleen rakentua Helsingin Suvilahteen. Yhteisöllistävä taidehanke kutsuu ihmiset käsittelemään pimeitä ajatuksiaan ja pelkojaan, jotka poltetaan lopulta teoksen mukana savuna ilmaan toukokuun loppupuolella.
Noin kolmen viikon ajan rakentuvan monumentin tekemiseen voi osallistua kuka vain tuomalla paikan päälle ympäristöystävällisistä materiaaleista valmistettuja esineitä. Inspiraatiota omiin töihinsä voi hakea Tuskan sosiaalisen median kanavista, joissa ohjeistetaan kotona tehtäviin matalan kynnyksen taide- ja käsityöprojekteihin. Kolmiosaisen videosarjan ensimmäinen, yksinäisyyteen pureutuva osa julkaistiin tänään Tuskan YouTube-kanavalla. 11.5. ilmestyvässä osassa käsitellään angstia ja 18.5. ketutusta. Videoilla askartelee viime vuodelta tuttu Rölli, ja videosarjan on ohjannut muun muassa Tuska Utopiasta tuttu Taku Kaskela.
”Ihmiset eivät voi kokoontua, mutta ajatukset, ideat ja esineet voivat taas tulla yhteen. Meillä on kaikesta huolimatta oikeus tulla nähdyiksi ja kuulluiksi, osaksi yhteisöä ja yhteiskuntaa. Toivottavasti ASDAMA HEL palaa näissä merkeissä kuitenkin viimeistä kertaa, ja 2022 pääsisimme kohtaamaan toisemme kasvotusten Suvilahden kentällä ja juhlimaan raskaan musiikin äärellä kahden kesän edestä!” Tuska Art & Designin ja Tuska-festivaalin pääsuunnittelija Jenni Kääriäinen kertoo.
Eristäytymisellä radikaali vaikutus nuoriin – metallimusiikista, mustasta huumorista ja tulesta yhdistävä voima
ASDAMA HEL pyrkii tänä vuonna tavoittamaan erityisesti nuoria, joiden hyvinvointiin korona-ajalla on ollut selkeä vaikutus. Tuska Art & Design on haastanut mukaan Helsingin nuorisotoimen, jonka toukokuun toiminnassa kannustetaan osallistumaan ASDAMA HELiin. Malmitalolle, Kanneltalolle, Stoaan ja Tiivistämölle perustetaan ASDAMA-pysäkkejä, joihin omia töitä on helppo tuoda installaatiota varten vietäväksi.
"Poikkeusajat ja kotona pysyminen vaikuttavat meidän kaikkien hyvinvointiin. Eristäytyminen vaikuttaa nuoriin kuitenkin vielä paljon radikaalimmin kuin meihin aikuisiin. Nuoren kasvuun ja hyvään elämään kuuluvat kaverit ja yhdessä tekeminen sekä uudet kokemukset. Poikkeusaikojen jälkeen nuorten tapahtumille ja yhdessä tekemiselle on aivan erityinen tarve”, Helsingin kaupungin nuorisoasianjohtaja Mikko Vatka toteaa.
“Lahden nuorisopalvelut inspiroivat meitä viime vuonna esimerkillään ottamaan rohkeasti yhteyttä nuorisotoimijoihin. Hahmotimme, että metallimusalla, mustalla huumorilla ja tulella on voima tuoda myös nuoret esiin ja yhteen”, Kääriäinen kertoo.
Konseptuaaliseen suunnitteluun sekä vaikuttavuus- ja vastuullisuusstrategioihin keskittyvä Tuska Art & Design kuuluu samaan perheeseen Tuska-festivaalin ja TuskaLive-konserttitoimiston kanssa. ASDAMA HEL toteutetaan yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa.
Seuraa teoksen rakentumista ja osallistu virtuaaligallerian luomiseen Instagramissa käyttämällä tunnistetta #asdamahel.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Katso, kuinka ASDAMA HELin liekit roihusivat viime keväänä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jenni Kääriäinen
p. 040 726 0432
jenni@fme.fi
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tuska on Helsingin Suvilahdessa vuosittain järjestettävä kolmipäiväinen metallifestivaali.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tuska-festivaali
Tuska 2027: heavy metal -ikoni Judas Priest pääesiintyjäksi28.8.2026 11:59:00 EEST | Tiedote
- Muita uusia esiintyjiä: The Devil Wears Prada, Guilt Trip, Stratovarius, Danko Jones, Smash Into Pieces ja Green Lung - Tuska Helsingin Suvilahdessa 2.–4.7.2027
Tuska 2026 kävijäennätykseen – Suvilahdessa 66 000 festivaalivierasta28.6.2026 23:05:00 EEST | Tiedote
Vaihtelevassa kesäsäässä juhlittu Tuska 2026 keräsi Helsingin Suvilahteen kolmen festivaalipäivän aikana 66 000 kävijää, joka on heittämällä Tuskan historian kävijäennätys. Perjantai ja lauantai myytiin loppuun; kumpanakin päivänä 23 000 metallifania saapui tonteille todistamaan Tuskan jälleen maagiseksi todettua festivaalitunnelmaa ja vuoden metallisinta sunnuntaita saapui juhlistamaan 20 000 metallipäätä. Karhu Main Stagella viikonloppua rytmittivät päivien pääesiintyjät: jäähyväiskiertueellaan jyrännyt metallijätti Megadeth, vihdoin ensi kertaa Helsingissä esiintynyt huikeassa nousussa oleva amerikkalainen Bad Omens sekä englantilainen metalcoren supernimi Bring Me The Horizon. Muita pääkentän vetonauloja olivat metalcore-uranuurtaja Trivium, kyseisen genren tämän hetken kuumimpiin bändeihin lukeutuva The Plot In You, sekä kotimaan metallikärjet Amorphis, Stam1na ja Lost Society. Radio City Stagella jyräsivät muun muuassa Japanin metalliklassikko Loudness, omissa sfääreissään operoi
Tuska juhli päiväkohtaista kävijäennätystä ja julkaisi vuoden 2027 ensimmäiset artistit: Lorna Shore ja Children Of Bodom pääesiintyjiksi27.6.2026 00:05:00 EEST | Tiedote
Helsingin Suvilahdessa paraikaa juhlittava Tuska-festivaali ylsi loppuunmyytynä avauspäivänä perjantaina uuteen yhden päivän kävijäennätykseen. Suvilahteen kokoontui perjantaina 23 000 metallinystävää nauttimaan kesän tähän mennessä kovimmista löylyistä jäähyväiskiertueellaan jyräävän Megadethin johdolla. Lauantai ja sunnuntai tulevat noudattamaan samaa kaavaa kesäisen Helsingin täyttyessä metallipäistä. Ensimmäiset Tuska 2027 -esiintyjät julkaistu Tuska on myös julkaissut kahdeksan ensimmäistä esiintyjää kesälle 2027. Edelleen Suvilahdessa ilakoitava Tuska järjestetään ensi vuonna 2.-4.7.2027. Yhtenä ensi kesän pääesiintyjistä nähdään amerikkalainen deathcoren suurnimi Lorna Shore. Vuonna 2009 New Jerseyssä perustetun Lorna Shoren viime vuosien kyyti on ollut päätä huimaavaa. Yhtyeen neljäs studioalbumi, ja vokalisti Will Ramosin ensimmäinen, vuonna 2022 julkaistu ”Pain Remains” nosti bändin arvoon arvaamattomaan. Levyä seuranneet kiertueet ja lopulta vuoden 2025 ”I Feel The Everblack
Tuska 2026 juhlitaan Suvilahdessa tulevana viikonloppuna – Alla tietopaketti festivaalin järjestelyistä22.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Suvilahden tapahtumakenttä Helsingin Suvilahdessa toimii tulevana viikonloppuna jälleen metallikansan vuotuisten kokoontumisajojen näyttämönä. Tuska 2026 juhlitaan perjantaista sunnuntaihin 26.-28.6. Suomen suurinta metallifestivaalia tähdittävät tänä vuonna muun muassa Megadeth, Bad Omens, Bring Me The Horizon, Trivium, D-A-D ja liuta muita tummien vesien tulkkeja. Alta löytyy kootusti tietoa festivaalin käytännön järjestelyistä.
Tuska 2026: Ohjelma valmis – Loudness, Warmen ja Caskets lisätty12.2.2026 11:00:00 EET | Tiedote
- Uudet bändikiinnitykset: Loudness, Warmen ja Caskets - Perjantain VIP-liput loppuunmyyty - Tuska Suvilahdessa 26.–28.6.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme