SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Kymppitonnit paukkuivat vappuna S-ryhmän hotelleissa ja ravintoloissa – seuraavana juhlitaan äitejä

Jaa
Pitkän talven jälkeen kevään merkit, vappu ja alkava juhlasesonki vilkastuttavat ravintoloita ja hotelleja rajoituksista huolimatta. Vapunpäivänä S-ryhmän ravintoloissa myytiin kuohuviiniä kevään ennätysmäärä ja myös hotellien lähilomilla viihdyttiin.

Vapun aikana S-ryhmän ravintoloissa myytiin noin 2 600 pulloa kuohuviiniä, mikä tarkoittaa yli 16 000 lasillista juhlajuomaa. Tämän kevään tähänastinen ennätysmyynti tehtiin rajallisilla aukiolotunneilla ja asiakaspaikoilla. S-Ravintoloiden verkostosta oli vappuna auki noin 70 prosenttia. Äitienpäiväviikonloppuna aukiolovien ravintoloiden määrä kasvaa hivenen muun muassa todennäköisten ravintolarajoitusten kevenemisen myötä ja sääennusteenkin lupaillessa poutaa.

– Vappupäivänä oli erityisesti liikkeellä aikuisempi väki juhlistamassa kesän aloitusta. Seuraava kuohuviinin sesonki on jo ensi viikonlopun äitienpäivänä. Uskoaksemme tänä vuonna äitienpäivän juhlistaminen sijoittuu kuluvalla viikolla useammalle päivälle perinteisen äitienpäiväsunnuntain sijaan. Vallitsevassa tilanteessa, koronarajoitusten aikana on hyvä juhlistaa äitejä pienemmillä porukoilla useampana päivänä, johtaja Juha Lindholm SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta kertoo.

Kaupunkilomailu alkaa maistua 

Vappuviikonloppu vilkastutti myös hotelleja ja pitkän kotoilutalven jälkeen laatuun haluttiin selvästikin panostaa.

– Viikonlopun aikana S-ryhmän Suomen hotelleissa yöpyi yli 10 000 asiakasta. Merkillepantavaa oli, että yli 30 prosenttia asiakkaista valitsi vappuiseen staycationiinsa hotellien parhaita huoneita, kuten suiteja, junior suiteja tai saunallisia superior-huoneita, kaupallinen johtaja Nina Nieminen sanoo.

Eniten vapun viettäjiä veti kestosuosikin aseman saavuttanut Solo Sokos Hotel Torni Tampere. Pääkaupunkiseudun matkailijakadosta kärsineiden hotellien kannalta oli ilahduttavaa, että seuraavaksi suosituimmat hotellit olivat Helsingin Radisson Blu -hotellit sekä Sokos Hotelleista legendaarinen Vaakuna, uudenkarhea Tripla ja Vantaan Break Sokos Hotel Flamingo.

Rajoitusten höllennyksiä odotetaan 

Kuten koko ravintola- ja hotellitoimialalla, myös S-ryhmässä odotetaan malttamattomina rajoitusten purkamista rokotekattavuuden parantuessa ja koronan hellittäessä otettaan. Näin ollen odotukset kesää kohtaan ovat korkealla.

– Jo viime kesänä patoutunut kysyntä toi ihmisiä sankoin joukoin terasseille, ravintoloihin ja baareihin ja nyt takana on vielä pidempi jakso enemmän tai vähemmän rajoitettua elämää. Viime vuoden heinäkuu oli ravintoloissa jo edellisen vuoden kaltainen, joten tietysti odotamme vähintään samaa tulevalta kesältä, Juha Lindholm ennakoi.

S-ryhmä on avannut merkittävän osan ravintolaverkostostaan, mutta etenkin tiukimmin rajoitetuilla alueilla kaikkia ravintoloita ei ole vielä edellytyksiä pitää auki. Hotelliverkosto on toiminnassa lähes normaalisti.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Johtaja Juha Lindholm, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, p. 010 76 82849, juha.lindholm@sok.fi
Kaupallinen johtaja Nina Nieminen, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, p. 010 76 82735, nina.nieminen@sok.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmän ruokakaupoissa kiinnitetään huomiota muovikassien kulutukseen: kestokassin hinta alas, muovikassin hinta ylös5.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye