Pohjois-Karjalan taloyhtiöistä vasta harva siirtänyt osakeluettelonsa sähköiseen rekisteriin

Pohjois-Karjalassa sijaitsevista asunto-osakeyhtiöistä vasta hyvin pieni osa on siirtänyt osakeluettelonsa. Maakunnassa on yhteensä 2300 asunto-osakeyhtiötä, joista vajaat 30 eli noin prosentti on hoitanut asian. Joensuussa sijaitsevista taloyhtiöistä vajaat 20 on tehnyt siirron.
– Ilman ammatti-isännöintiä toimivien pienten taloyhtiöiden tulee hoitaa itse oman osakeluettelonsa siirto Maanmittauslaitoksen ylläpitämään sähköiseen järjestelmään. Käytännössä siirron tekee tällöin taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja tai asukasisännöitsijä verkossa toimivassa siirtopalvelussa, kertoo Maanmittauslaitoksen kirjaamispäällikkö Saija Korhonen.
Isännöintiyritykset hoitavat siirron asiakastaloyhtiöiden osalta sitten, kun tietojärjestelmien rajapinnat toimivat. Siirto on maksuton vuoden 2023 loppuun saakka ja se kannattaa tehdä hyvissä ajoin.
Osakeluettelot ensin ajan tasalle
Taloyhtiön hallituksen pitää tehdä päätös osakeluettelon siirtämisestä Maanmittauslaitokselle. Osakeluettelon on oltava taloyhtiön voimassa olevan yhtiöjärjestyksen mukainen. Virheelliset ja puutteelliset tiedot tulee selvittää ja korjata, ja tarvittaessa on tehtävä yhtiöjärjestyksen muutos ja vietävä se kaupparekisteriin.
– Kiinteistöliitto neuvoo taloyhtiöitä yhtiöjärjestysten muutoksia koskevissa asioissa, sanoo Kiinteistöliitto Itä-Suomen toiminnanjohtaja Piia Moilanen.
Lisäksi kaupparekisterissä tulee olla ajantasaiset tiedot taloyhtiön hallituksen puheenjohtajasta ja mahdollisesta isännöitsijästä.
Siirron jälkeen taloyhtiön velvoite ylläpitää osakeluetteloa ja selvittää omistajavaihdostilanteita päättyy. Taloyhtiö saa jatkossa tiedot huoneistotietojärjestelmästä. Kun taloyhtiö on siirtänyt osakeluettelonsa huoneistotietojärjestelmään, se ilmoittaa asiasta osakkaille. Vasta tämän jälkeen taloyhtiön osakkaat voivat hakea Maanmittauslaitokselta omistuksensa rekisteröintiä sähköiseen järjestelmään. Samassa yhteydessä Maanmittauslaitos mitätöi paperisen osakekirjan.
Lisätietoa osakeluetteloiden siirrosta ja huoneistotietojärjestelmästä löytyy osoitteesta www.osakehuoneistorekisteri.fi. Myös Maanmittauslaitoksen puhelinpalvelu neuvoo asiassa.
Osakeluettelon siirtäneiden taloyhtiöiden määrä/asunto-osakeyhtiöt yhteensä Pohjois-Karjalassa (kunnat, joissa siirtoja tehty vähintään yhdessä taloyhtiössä):
Joensuu 17/1310
Kitee 3/115
Kontiolahti 1/186
Lieksa 1/141
Liperi 1/126
Nurmes 1/129
Tohmajärvi 2/34
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saija Korhonenvs. kirjaamispäällikköMaanmittauslaitos
Puh:+358 40 710 8859saija.korhonen@maanmittauslaitos.fiPiia MoilanentoiminnanjohtajaKiinteistöliitto Itä-Suomi
Puh:+358 44 355 5707piia.moilanen@kiinteistoliitto.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI
029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä edistämme paikkatietojen tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Yksittäisten puiden tiedot tulossa metsäsektorin käyttöön – hyötyä myös metsälain valvonnassa ja EU-sääntelyssä17.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitos ja Metsäkeskus ovat aloittaneet yhteisen tutkimustyön, jonka tavoitteena on monipuolistaa ja tarkentaa metsävaratieto yksittäisen puun tasolle. Lähivuosina tarvitaan tietoa metsien muutoksista ja luonnon monimuotoisuudesta muun muassa EU-velvoitteiden seurantaan.
Mikä on painovoima Lapissa ja tiesitkö mihin se vaikuttaa? Tutkijat mittaavat painovoiman neljällä paikkakunnalla16.6.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Suomen painovoima on jatkuvassa liikkeessä, ja siksi Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n tutkijat mittaavat painovoimaa vuosittain. Tarkkaa painovoimaan perustuvaa tietoa tarvitaan esimerkiksi satelliittipaikannusta, vedenjakelua ja tunnelien rakentamista varten.
Tekoälyn ja paikkatiedon yhdistämiseen maksutonta oppia Maanmittauslaitoksen Location Innovation Hubista12.6.2025 08:35:23 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitoksen alla toimiva Location Innovation Hub -osaamiskeskus on julkaissut maksuttoman englanninkielisen verkkokurssin tekoälyn ja paikkatiedon yhdistämisen mahdollisuuksista. Kurssi on suunnattu erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille.
Suomalaisten huoneistotietojen luotettavuudessa ja saatavuudessa taas edistysaskel – taloyhtiöt aloittivat kunnossapito- ja muutostyötietojen viemisen huoneistotietojärjestelmään11.6.2025 07:29:44 EEST | Uutinen
Taloyhtiöt aloittivat uuden vaiheen tietojen kokoamisessa huoneistotietojärjestelmään. Maanmittauslaitoksen ylläpitämällä huoneistotietojärjestelmällä on merkittävä rooli suomalaisen omaisuuden turvaamisessa.
Satelliittipaikannuksen häiriöt voivat aiheuttaa yhteiskunnalle laajoja vahinkoja - varautumista pitäisi kehittää lisäämällä tutkimusta9.6.2025 06:04:00 EEST | Tiedote
Riippuvuus satelliittipaikannuksesta on tehnyt yhteiskunnista haavoittuvaisia häiriöille. Satelliittipaikannuksen häiriöt, eli GNSS-häiriöt, voivat olla luonnollisia tai tarkoituksellisesti aiheutettuja. EU on havahtunut varautumisen tarpeeseen, ja saman tarpeen tunnistaa myös Maanmittauslaitos, joka tutkii satelliittipaikannuksen häirintää. Maanmittauslaitoksen mukaan varautumista olisi tärkeä kehittää lisäämällä tutkimusta aiheesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme