Veturitien uudistus ja Ratapihakorttelien katurakentaminen alkavat 10. toukokuuta

Aluksi Televisiokadun ja Veturitien risteyksestä rakennetaan kiertotie tulevalle Veturitielle. Tätä varten joudutaan kaatamaan puita tulevan Radioportin pohjoispuolella. Lisäksi aletaan rakentaa Höyrykatua ja Tulistimenkatua.
Urakka muuttaa liikennejärjestelyjä. Pyörä- ja jalankulkuyhteys Radanvarsiraitilla suljetaan, ja pyörä- ja jalankulkuliikenne siirtyvät Veturitielle ja Televisiokadulle. Ensimmäisen vaiheen poikkeusjärjestelyt jatkuvat 30.9.2021 saakka.
Urakan aikana yhteys Veturitieltä Pasilankadulle ja Radiokadulle joudutaan katkaisemaan Ison Pajan kohdalta, jotta Televisiokatu kunnallistekniikan siirtoineen saadaan rakennettua.
Sujuvampaa liikennettä Pasilan pääkadulla
Uusi Veturitie on Pasilan pääkatu, jonka liikenne lisääntyy tulevaisuudessa. Jotta liikenne sujuisi mutkattomasti, ajokaistoja lisätään Höyrykadun ja Hakamäentien välillä. Kadun molemmille reunoille tulee koko pituudeltaan erotellut jalkakäytävät ja pyörätiet.
Veturitien silta uusitaan ja levennetään noin kolme kertaa nykyistä leveämmäksi. Purku- ja rakentamistyöt tehdään vaiheittain, jolloin liikenne sillalla säilyy koko työmaan ajan. Siltatöistä huomattava osa tehdään yöllä junaliikenteen vuoksi. Samalla sillan alle rakennetaan uusi pyöräily- ja kävelytie.
Rakennettavista Ratapihakortteleiden kaduista suuri osa on uusia tontti- ja kokoojakatuja. Katuja rakennetaan vaiheittain asuntorakentamisen kanssa. Viimeistelytyöt tehdään vasta talojen valmistuessa. Rakennettavia katuja ovat Tenderinlenkki, Höyrykatu, Tulistimenkatu, Tulistimenkuja, Laskumäki, Televisiokatu ja Radioportti.
Vähäpäästöinen työmaa
Hiilineutraali Helsinki 2035 -ohjelman mukaisesti kaikki kaupungin omat työmaat ovat vähäpäästöisiä, myös Veturitien ja Ratapihakorttelien urakka. Työmaalla käytetään vain uusiutuvaa dieseliä ja sähköä.
Tietoa on saatavilla urakan aikana
Katutyö vaikuttaa Veturitiellä ja Ratapihakortteleiden kaduilla kaikkeen liikkumiseen parin vuoden ajan. Urakan etenemisestä ja sen vaikutuksista kerrotaan aktiivisesti yhdessä urakoitsija Kreaten kanssa.
Liikennejärjestelyiden muutoksista kerrotaan, ennen kuin kulkeminen kadulla muuttuu. Samoin työmaan alueellinen aikataulu, työajat sekä mahdolliset yötyöt kerrotaan heti, kun ne ovat tiedossa.
Näitä kanavia seuraamalla tiedät, mitä alueella tapahtuu.
• Facebook-sivu: www.facebook.com/pasilauudistuu
• Urakoitsijan verkkosivu: https://kreate.fi/veturitie
• Joukkoliikenteen poikkeukset: HSL, www.hsl.fi ja www.reittiopas.fi, p. 09 4766 4000
• Yötöistä ja mahdollisista lyhyistä vesi- ja sähkökatkoista kerrotaan rappukohtaisilla tiedotteilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Juuso Luoto, projektinjohtaja
p. 09 310 39954
juuso.luoto@hel.fi
Urakoitsija Kreate Oy
Jyrki Perokorpi, projektipäällikkö
p. 040 765 3563
jyrki.perokorpi@kreate.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Helsingin kaupunki ja poliisi valvovat tehostetusti työmaiden liikennejärjestelyjä 6.–8. toukokuuta 20255.5.2025 12:26:35 EEST | Tiedote
Tehostettu valvonta kohdistuu tällä kertaa erityisesti asfaltointitöiden järjestelyihin, joiden tarkastetaan olevan kaupungin määräysten mukaiset. Puutteelliset järjestelyt vaarantavat muiden kadunkäyttäjien turvallisuutta.
Allaktivitetshuset i Sockenbacka renoveras och byggs ut5.5.2025 12:17:25 EEST | Pressmeddelande
Pitäjänmäen peruskoulus huvudbyggnad från 1954 (Kogergränden 6) ska renoveras. Samtidigt kommer tillbyggnaden från 1991 att ersättas med två nya byggnader.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme