Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Jalankulkija menehtyi kadunrakennustyömaalla – päätoteuttajan työnjohdolle ja aliurakoitsijalle sakkorangaistukset

Jaa
Yhteisellä rakennustyömaalla Jyväskylässä sattui vesijohto- ja viemärisaneeraustöiden yhteydessä onnettomuus lokakuussa 2018, kun lastenvaunuja työntänyt nainen jäi työaluetta ohittaessaan kuorma-auton alle ja menehtyi. Kuljettaja pysäytti auton heti liikkeellelähdön jälkeen, kun vastaan ajanut autoilija kiinnitti valo- ja äänimerkeillä kuljettajan huomiota vaaratilanteeseen. Lastenvaunut jäivät joksikin aikaa raahautumaan keulan eteen eivätkä ehtineet pudota auton alle, joten vaunuissa ollut lapsi ei vahingoittunut.

Kuorma-autoa kuljettanut aliurakoitsija tuomittiin 18.5.2021 Keski-Suomen käräjäoikeudessa työturvallisuusrikoksesta, liikenteen vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta 70 päiväsakkoon. Oikeus tuomitsi myös pääurakoitsijan vastaavan työnjohtajan ja työpäällikön työturvallisuusrikoksesta 15 ja 20 päiväsakon suuruisiin sakkorangaistuksiin.

Työturvallisuusmääräysten mukaan yhteisellä rakennustyömaalla toimivien urakoitsijoiden on jokaisen osaltaan huolehdittava muun muassa siitä, että työn vaikutuspiirissä olevat henkilöt eivät pääse työkoneiden vaara-alueelle eikä heille muutenkaan työstä aiheudu vaaraa. Liikenteen järjestelyistä oli periaatteessa huolehdittu eri työvaiheiden aikana, ja kevyt liikenne oli työn edetessä ja eri tilanteissa pyritty pitämään vaara-alueiden ulkopuolella muun muassa liikennevalojen, opastemerkein, liikenteen ohjaajien ja sulkuaitojen avulla.

Tapahtumapaikalla työalue peitti jalkakäytävän ja toisen ajokaistan, ja jalankulkuliikenne oli ohjattu kahden sulkuaitarivin väliselle väylälle. Tapaturman sattuessa selkeää väylää työalueen ohittamiseksi ei ollut sen vuoksi, että työaluetta oli avattu ja sulkuaitoja oli tilapäisesti siirretty syrjään paikalle tuodun sorakuorman vuoksi. Työalueella työskenteli useita aliurakoitsijan työntekijöitä, mutta koska liikenteen ohjauksen järjestelyistä ei ollut riittävällä tavalla huolehdittu, jalankulkija saattoi kenenkään huomaamatta kävellä kuorma-auton takaa suoraan sen keulan eteen ylittääkseen kohdalla olevaa suojatietä ja siirtyäkseen takaisin jalkakäytävälle. Oikeudenkäynnissä kuultujen kertomusten perusteella käynnissä olleiden työkoneiden melu saattoi vaikeuttaa havaintojen tekoa. Kuljettajan mielestä hän ei voinut havaita jalankulkijaa ohjaamon näkemäesteiden vuoksi.

Yhteisen rakennustyömaan turvallisuussuunnitelmien, kuten liikenteenohjaussuunnitelmien, pitäminen ajan tasalla ja niiden käytännön toteutus eri työvaiheissa on päätoteuttajan ja urakoitsijoiden yhteisenä tehtävänä ja yhteisellä vastuulla.

Keski-Suomen käräjäoikeuden asia nro R 20/1935. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lakimies Pekka Timonen, puh. 0295 018 735, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye