HauCon: IQlick nopeuttaa parvekerakentamisen aikatauluja

HauCon tunnetaan muiden muassa rakentamisen innovaatioita jo yli 50 vuotta tuottaneen saksalaisen Schöckin yhteistyökumppanina. Uudella Schöckin IQlick-järjestelmällä on rakentajille monia etuja. Se mahdollistaa useimpien parvekemallien asentamisen jälkikäteen ilman työnaikaista tuentaa ja tuo selvää resurssien säästöä.
1970- ja 80-lukujen kerrostaloyhtiöihin on tulossa lähivuosina mittava määrä parvekeremontteja. Myös erilaisiin asuinkäyttöön saneerattaviin kiinteistöihin lisätään entistä useammin huoneistokohtaiset parvekkeet. HauCon Finlandin toimitusjohtaja Björn Lindgren tuntee rakentajien haasteet.
- Ahtailla tonteilla tai liikenteellisesti haastavissa paikoissa pullonkaulana ovat usein parvekeasennusten tuennan rakentaminen ja purkaminen. Uuden järjestelmän avulla työmaan logistiikka helpottuu ja nopeutuu. Kun tuentakalusto jää pois, tulee aika- ja kustannussäästöä, Lindgren toteaa.
- IQlickin avulla yksittäisen parvekkeen asennus kestää yleensä vain noin 15 minuuttia. Huomioitava ominaisuus on myös, että parveke voidaan kuormittaa täysin jo heti asennuksen jälkeen, hän lisää.
Parvekkeet ovat tärkeä osa suomalaista kerrostaloasumista. Etenkin kuluneena poikkeusvuonna, jolloin kotona on vietetty entistä enemmän aikaa, on niiden merkitys korostunut. Parvekkeista sisustetaan viherhuoneita ja parvekkeille on siirretty myös kuntoiluharrastuksia. HauCon Finland odottaa taloyhtiöiden parvekeurakoiden lisääntyvän lähivuosina selvästi.
Lisätietoja:
Björn Lindgren, toimitusjohtaja, HauCon Finland Oy, +358 50 552 1455, bjorn.lindgren@haucon.fi
Lennart Söderström, Schöck tuoteryhmä, liiketoimintayksikön vastaava, HauCon Finland Oy, +358 207 430 894, lennart.soderstrom@haucon.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1988 perustettu HauCon-ryhmä on yksi Pohjoismaiden johtavista betonirakentamisen erikoistuotteiden ja teknisten ratkaisujen toimittajista rakennusteollisuudelle ja elementtitehtaille. Itsenäiset ja paikallisesti omistetut yksiköt toimivat Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Yhteensä henkilöstöä on noin 80 ja liikevaihto n. 80 miljoonaa euroa. Suomen yhtiö on toiminut vuodesta 2012 alkaen. www.haucon.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HauCon Finland Oy
Huolellinen putoamissuojaus ehkäisee logistiikan työtapaturmia17.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Logistiikka-alalla tarvitaan lähivuosina runsaasti uusia työntekijöitä kuljetustehtäviin. Kuorman lastaus- ja purkutilanteissa on ensiarvoisen tärkeää ennakoida mahdolliset riskitilanteet ja varmistaa turvalliset työolosuhteet myös asiakkaan toimesta. Espanjalainen Alsina Group on kehittänyt putoamissuojajärjestelmän erityisesti teollisuuden tarpeisiin.
Saksalainen rakennusalan vaikuttaja Eberhard Schöck kuollut 86-vuotiaana24.1.2022 14:30:00 EET | Tiedote
Schöck Groupin ja Schöck Bauteile GmbH:n perustaja Eberhard Schöck menehtyi 19.1. Ennakkoluuloton uudistaja muokkasi rakennusalan ajattelua ja tuotti useita merkittäviä innovaatioita yrittäjäuransa aikana. Schöckin nimissä on useita patentteja. Hän tunnisti ensimmäisenä kylmäsillan aiheuttamat ongelmat rakentamisessa ja loi niihin myös ratkaisun.
HauCon toi Modersohnin tiilimuurauskannakkeet Suomen markkinoille22.9.2021 09:00:00 EEST | Tiedote
Saksalainen Wilhelm Modersohn GmbH & Co. tunnetaan Euroopassa taitavana ruostumattoman teräksen jalostajana. Yhtiö toimii aktiivisesti alan organisaatioissa ja tekee jatkuvasti myös omaa kehitystyötä. Siitä ovat todistuksena useat patentit. Modersohn oli HauConille luonteva valinta laadukkaiden ja kestävien muurauskannakkeiden toimittajaksi.
Ensimmäisenä maailmassa - Lujabetonin Superlaatta-välipohjaratkaisuun yhdistetty Schöck IQlick-ripustus nopeuttaa parvekerakentamista merkittävästi8.6.2021 09:00:00 EEST | Tiedote
Lujabetonin Superlaatta-välipohjaratkaisuun yhdistetty betonisen ulokeparvekkeen Schöck IQlick-kiinnitysjärjestelmä on pilottihankkeessa Turun Kirstinpuiston 13-kerroksisen kerrostalon parvekkeissa. Ratkaisu helpottaa olennaisesti suurten parveke-elementtien asentamista, sillä parveke pikakiinnitetään Superlaattaan momenttiavaimella pulttiliitoksella hankalan tuentatornin rakentamisen ja jälkivalun sijaan.
Uusi itsekorjautuva polyfleecekalvo tekee betoniperustusten vedeneristyksistä varmempia ja taloudellisempia3.3.2021 09:15:00 EET | Tiedote
HauCon uudistaa betonirakentamista Suomessa ja tuo markkinoille itsekorjautuvan polyfleecekalvon vaihtoehdoksi perinteiselle bitumikermille betoniperustusten vedeneristeenä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme