Forssan ja Loimaan tarkastuksista tilaajille syttyi kipinä laittaa tilaajavastuuasiat kuntoon
Tilaajavastuutarkastajat aloittivat helmikuussa tarkastukset Forssassa ja Loimaalla. Viimeisimmät tarkastuskertomukset valmistuivat tällä viikolla. Tarkastuksissa selvitettiin, kuuluvatko yrityksen tekemät sopimukset lain soveltamisalaan ja miten selvitysvelvollisuutta on noudatettu. Tilaajavastuulaki koskee tilanteita, joissa yritys toimii tilaajana käyttämällä ulkopuolista työvoimaa, joko vuokraamalla työntekijöitä tai ostamalla toiselta yritykseltä esimerkiksi rakentamis-, kuljetus- tai huoltopalveluita.
Suuressa osassa tarkastuksia tilaajayritykset olivat hankkineet selvitykset vasta sopimuksien solmimisen jälkeen ja osa vasta tarkastusta varten. Toinen yleinen puute oli se, että selvityksiä ei ollut säilytetty. Lain mukaan selvitykset tulee hankkia ennen sopimuksen solmimista ja säilyttää vähintään kaksi vuotta sopimuksen mukaisen työn päättymisestä.
Kolmessa tarkastuskertomuksessa päädyttiin laiminlyöntimaksun harkintaan. Näistä kahdessa tapauksessa verojenmaksua koskevat selvitykset olivat puutteelliset. Yhden osalta kyse oli ulkomaisen sopimuskumppanin tilaajavastuuselvitysten puutteista. Näiden osalta tilaajia kuullaan hallintolain mukaisesti ja tämän jälkeen päätetään, onko asioissa syytä määrätä laiminlyöntimaksut.
Tarkastuksilla tuli esiin 13 sellaista tapausta, joissa tilaajayrityksen ei tarvinnut hankkia selvityksiä. Jos esimerkiksi sopimuksen arvo ei ylitä alihankinnassa 9000 euroa, tilaajan ei tarvitse hankkia lain vaatimia selvityksiä sopimuskumppanistaan. Raja-arvon laskennassa tulee kuitenkin huomioida useiden peräkkäisten sopimusten yhteenlaskettu arvo.
Tarkastusten tarkoituksena oli tehdä tilaajavastuulakia tunnetuksi ja valvoa, että alueen yritykset noudattavat lakia. Ennen tarkastuksia tarkastajat järjestivät verkossa infotilaisuuden, johon osallistui noin puolet tarkastusilmoituksen saaneista yrityksistä. Info oli avoin kaikille ja siihen osallistui yhteensä 80 osallistujaa.
Tarkastuksilta välittyi tietoa, että tilaajavastuuasioista keskusteltiin paikkakunnilla tarkastusten aloittamisen jälkeen, ja muutkin kuin tarkastuksen kohteina olevat yritykset selvittivät tilaajavastuuasioita. Tilaajayritysten asenne tarkastuksiin oli positiivinen ja monella yrityksellä syttyi kipinä laittaa tilaajavastuuasiat kuntoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarkastaja Taru Rikula, 0295 016 125, etunimi.sukunimi@avi.fi.
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Beredskapsövningen Kaakko25 som ordnas av regionförvaltningsverket i Södra Finland – beredskap i samarbete över organisationsgränserna16.6.2025 10:16:39 EEST | Pressmeddelande
Kaakko25 är en regional beredskapsövning som ordnas av Regionförvaltningsverket i Södra Finland. Övningen samlar kommunerna, välfärdsområdena och andra regionala säkerhetsaktörer i Södra Karelen och Kymmenedalen för att öva på samarbete under undantagsförhållanden. Övningen kulminerar i en praktisk övning som ordnas i början av september, där deltagarna får öva på att hantera en fiktiv befolkningsskyddssituation. Kaakko25 genomförs samtidigt som Karelska brigadens lokala försvarsövning Karelian Stronghold 2/25.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston Kaakko25-valmiusharjoitus – varautumista yhteistyössä organisaatiorajojen yli16.6.2025 10:16:39 EEST | Tiedote
Kaakko25 on Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämä alueellinen valmiusharjoitus, joka kokoaa yhteen Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kunnat, hyvinvointialueet sekä muita alueellisia turvallisuustoimijoita harjoittelemaan poikkeusolojen yhteistoimintaa. Harjoitus huipentuu syyskuun alussa järjestettävään harjoitteluvaiheeseen, jossa osallistujat pääsevät harjoittelemaan tilanteen hallintaa kuvitteellisessa väestönsuojelutilanteessa. Kaakko25 toteutetaan samanaikaisesti Karjalan prikaatin Karelian Stronghold paikallispuolustusharjoituksen 2/25 kanssa.
Tervon kunnan ympäristöterveyspalveluiden pitkäaikainen johtajuusongelma ratkaistu ja valvonta tehostunut16.6.2025 10:01:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto teki marraskuussa 2024 Tervon kunnan ympäristöterveyspalveluihin arviointi- ja ohjauskäynnin. Arvioinnissa käytiin läpi muun muassa resursointiin, toimivallan siirtoon sekä maksutaksaan liittyviä asioita.
Kontakterna från arbetstagare angående trakasserier och belastning i arbetet ökade avsevärt12.6.2025 08:03:14 EEST | Pressmeddelande
År 2024 kontaktades arbetarskyddsmyndigheten rekordmånga gånger om trakasserier och belastning. Antalet kontakter var ungefär 2 700, vilket var ca 500 fler än året innan.
Työntekijöiden yhteydenotot häirinnästä ja työssä kuormittumisesta kasvoivat merkittävästi12.6.2025 07:57:15 EEST | Tiedote
Vuonna 2024 työsuojeluviranomainen sai ennätysmäärän yhteydenottoja häirinnästä ja kuormituksesta. Yhteydenottoja tuli noin 2700, mikä on noin 500 enemmän kuin edellisvuonna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme