DNA Oyj

DNA TV Hubi -palvelun sisältötarjonta kasvaa – jo yli 50 % suomalaisista katsoo tv-viihdettä maksullisista suoratoistopalveluista

Jaa
DNA:n Digitaaliset elämäntavat 2021 -tutkimuksen mukaan jopa 51 prosenttia suomalaisista katsoo nykyään televisio-ohjelmia maksullisten suoratoistopalveluiden kautta. DNA:n laajakaista- ja TV -liiketoimintajohtajan Jarno Haikosen mukaan lisääntyneen laadukkaan tarjonnan vuoksi ihmiset kuluttavat sisältöjä nyt enemmän kuin koskaan, ja käyttävät yhä useampaa suoratoistopalvelua samanaikaisesti. DNA TV Hubi -palvelun tarjonta kasvaa jälleen, kun saataville tulee Paramount+-suoratoistopalvelu.

Haikosen mukaan viime vuosien suoratoistopalveluiden nopea lisääntyminen Suomen markkinoilla kertoo siitä, että kilpailu palveluntarjoajien välillä kovenee entisestään ja sisältöinvestointien myötä myös sisällöt ovat entistä laadukkaampia. Nyt uudet suoratoistopalvelut haastavat aiemmin markkinoille tulleita palveluita.

”Sisältötarjonta kasvaa jatkuvasti ja kilpailu kovenee, ja juuri nyt on nähtävissä, että suoratoistopalvelut lisäävät mittavia sisältöinvestointeja. Esimerkiksi Paramount+ -suoratoistopalvelu rantautui hetki sitten Suomeen ja on nyt asiakkaidemme käytettävissä DNA TV Hubi -palvelussa. Lähtökohtamme DNA TV Hubi -palvelussa on ollut se, että käyttäjä saa valita itselle mieluisat sisällöt ja kaikki ne löytyvät yhdestä ja samasta paikasta. Paramount + on tervetullut lisä DNA TV Hubi -palvelun jatkuvasti laajentuvaan tarjontaan”, kertoo DNA:n laajakaista ja TV -liiketoiminnan johtaja Jarno Haikonen.

”Olemme erittäin ylpeitä sisällöstämme ja olemme iloisia voidessamme toimittaa viihdettä DNA TV Hubi -palvelulle. Uskon, että tämä kumppanuus vahvistaa heidän tarjontaansa, ja samalla saamme entistä enemmän suomalaisia korkealaatuisten sarjojemme ja elokuviemme pariin", toteaa ViacomCBS Nordicsin GM Jesper Dahl.

Suomalaiset katsovat tv-viihteensä yhä useammin maksullisista suoratoistopalveluista

Kasvava kehitys suoratoistopalvelurintamalla ilmeni myös DNA:n vuosittain teettämästä Digitaaliset elämäntavat -tutkimuksesta, jossa vastaajilta kysyttiin muun muassa heidän katselumieltymyksistään. Tutkimuksesta ilmeni, että jopa 51 prosenttia suomalaisista kuluttaa tv-viihdettä maksullisten suoratoistopalveluiden kautta.

”Kehitys on selkeintä nuorilla, sillä 16–24-vuotiaista 73 prosenttia kertoi kuluttavansa tv-viihdettä maksullisten suoratoistopalveluiden kautta. Vanhemmat ikäluokat olivat puolestaan innokkaampia kuluttamaan viihdettä ilmaisista suoratoistopalveluista. Esimerkiksi 77 prosenttia 55–64-vuotiaista kertoi käyttävänsä ilmaissovelluksia, kuten Yle Areenaa, kun vastaavasti 16–24-vuotiaiden ikäluokalla osuus oli 65 prosenttia”, Haikonen toteaa.

Ihmiset kaipaavat ennen kaikkea laajempaa ja laadukkaampaa katselutarjontaa

Haikosen mukaan kasvava kiinnostus suoratoistopalveluihin liittyy digitalisaation megatrendiin, jossa erityisesti tv-sisältöjen kohdalla on tällä hetkellä nähtävissä se, että sisältöjä kulutetaan entistä enemmän, mutta toisaalta sirpalemaisesti eri palveluiden välillä.

”Tulevaisuudessa yhä useammat tulevat käyttämään useita eri suoratoistopalveluja päällekkäin. Juuri tämän vuoksi haluamme tarjota asiakkaille avoimeen ekosysteemiin perustuvan DNA TV Hubi -palvelun, joka kokoaa erilaiset suoratoistopalvelut yhteen paikkaan. Aiemmista mittauksistamme on selvinnyt esimerkiksi, että kolme neljästä suomalaisesta haluaa katsoa tv-sisältöjä niiden esitysajasta riippumatta ja lähes yhtä moni pitää tärkeänä, että kaikki itselle tärkeät sisällöt löytyvät helposti samasta paikasta”, hän kertoo.

Paramount+ DNA TV Hubi -palvelussa

Paramount+-sovelluksen saa ladattua Google Play Kaupasta DNA TV Hubi -palvelulle. Avoimeen Android-ekosysteemiin perustuva DNA TV Hubi -palvelu kokoaa erilaiset suoratoistopalvelut yhteen paikkaan ja mahdollistaa ohjelmien katselun kodin isolta tv-ruudulta parhaalla mahdollisella laadulla. Google Play -kaupasta löytyy yli 7 000 erilaista sovellusta, jotka ovat käytettävissä DNA TV Hubi -palvelussa.

DNA:n digitaaliset elämäntavat -kyselytutkimus

DNA on toteuttanut Digitaaliset elämäntavat -kyselytutkimuksen vuodesta 2017 lähtien. Tarkoituksena on ollut tarkastella, miten suomalaiset käyttävät erilaisia digitaalisia palveluja ja miten digitaalisten palvelujen käyttö on muuttunut vuosien aikana. Tänä vuonna kyselytutkimukseen osallistui 1007 henkilöä.

Lisätietoja medialle:

Jarno Haikonen, laajakaista ja TV -liiketoiminnan johtaja, DNA Oyj, puh. 044 044 2058, jarno.haikonen@dna.fi 
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi 

Paramount+ on ViacomCBS:n maailmanlaajuinen, digitaalinen suoratoistopalvelu, joka tarjoaa ensiluokkaista viihdettä kaiken ikäisille. Kansainvälinen suoratoistopalvelu tarjoaa laajan kokoelman alkuperäissarjoja, hittisisältöjä ja suosittuja elokuvia kaikista genreistä, maailmankuuluilta viihdebrändeiltä kuten SHOWTIME, BET, CBS, Comedy Central, MTV, Nickelodeon, Paramount Pictures ja Smithsonian Channel, paikallisia sisältöjä ja tuotantoja unohtamatta. Lisätietoja: www.paramountplus.com ja sosiaalisen median kanavat nimellä @ParamountPlus.

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 934 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Toimi näin, jos epäilet tietojesi vuotaneen käyttämäsi palvelun tietomurrossa – lähes jokaisen palvelun kohdalla riskejä18.6.2025 08:25:00 EEST | Tiedote

Nykyään voi olla vaikea itse vaikuttaa tietomurron uhriksi joutumiseen, sillä tietoja on niin monessa paikassa. DNA:n kuluttajaliiketoiminnan lisäarvopalveluista vastaava Heidi Havastila kertoo mitä asioita kannattaa tehdä, jos epäilee omien tietojensa vuotaneen palvelun tietomurron yhteydessä, miten voi yrittää tunnistaa epäluotettavat palvelut jo ennen tietojen luovuttamista, ja mitä kaikkea rikolliset varastetuilla tiedoilla pystyvät tekemään.

Here's what to do if you suspect your data has been leaked in a data breach – almost every service is at risk18.6.2025 08:25:00 EEST | Press release

These days, it can be difficult to protect yourself against becoming the victim of a data breach, as your data is held in so many places. Heidi Havastila, Head of Value Added Services at DNA Consumer Business, explains what to do if you suspect your personal data has been leaked in a security breach, how to try to identify untrustworthy services before you hand over your data, and what criminals can do with stolen data.

Asiantuntija listaa 7 vähemmän tunnettua kyberansaa – ”Moni osaa jo varoa huijausviestejä, mutta…”12.6.2025 08:55:00 EEST | Tiedote

Kyberrikolliset kehittävät jatkuvasti uusia, ovelampia tapoja huijata. Moni kansalainen on jo vuosien mittaan oppinut tunnistamaan helpostikin erilaiset huijausviestit ja -puhelut sekä esimerkiksi välttelemään julkisia WiFi-verkkoja. Samaan aikaan ympärillämme on entistä enemmän erikoisempia, mutta kasvavassa käytössä olevia kyberansoja, jotka on hyvä oppia välttämään. DNA:n asiantuntija kertoo vastaan tulleista tapauksista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye