Juuri julkaistu: Naisen rasvakudos tuottaa ja säilöö estrogeeneja huomattavia määriä
1.6.2021 09:20:24 EEST | HUS | Tiedote

Estrogeenit vaikuttavat kaikkialla naisen kehossa ja ne ovat välttämättömiä hedelmällisyyden lisäksi esimerkiksi nivelille, luustolle sekä verisuonten, kudosten ja ihon kimmoisuudelle. Elimistö tuottaa estrogeeneja munasarjojen lisäksi rasvakudoksessa, jolla on yllättävän suuri tehtävä estrogeenien tuottajana ja varastoijana todennäköisesti naisen koko eliniän ajan.
”Vaikka suurin osa elimistön estrogeenista tuotetaan munasarjoissa, myös rasvakudoksen estrogeeniaineenvaihdunta on huomattavaa jo ennen vaihdevuosia”, kertoo LL Natalia Hetemäki HUSin Naistenklinikalta ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksesta väitöskirjaan tähtäävän tutkimuksensa tuloksista.
Journal of Steroid Biochemisty and Molecular Biology -tiedelehdessä juuri julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin ihonalaisen ja vatsaontelon sisäisen rasvakudoksen estrogeenipitoisuuksia sekä aineenvaihduntaa ennen vaihdevuosia.
Rasvakudoksen estrogeenin merkitystä ei tiedetä
Tutkimuksen naisilla vaihdevuodet eivät olleet vielä alkaneet eli munasarjat tuottivat edelleen estrogeeneja, joista estradioli oli vallitsevana verenkierrossa.
Estrogeeneja syntyi myös rasvakudoksessa huomattavia määriä. Vyötärönympäryksen kasvu lisäsi estradiolin tuotantoa ihonalaisessa rasvassa. Lisäksi havaittiin, että ihonalaisessa rasvakudoksessa tuotetaan ja säilötään suuria määriä myös biologisesti heikompaa estrogeenia, estronia. Estroni oli vallitseva estrogeeni rasvakudoksessa, jossa sitä oli verenkiertoon verrattuna yli viisinkertainen määrä.
”Ennen vaihdevuosia naisille kertyy rasvakudosta tyypillisimmin ihonalaiseen rasvaan, erityisesti reisien ja lantion alueelle. On mahdollista, että tätä rasvajakaumaa auttaa ylläpitämään sekä munasarjojen tuottama verenkierron estrogeeni että rasvakudoksessa paikallisesti tuotettava estrogeeni,” kertoo Natalia Hetemäki, joka on parhaillaan erikoistumassa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriksi Kanta-Hämeen keskussairaalassa.
Rasvakudoksen tuottamien estrogeenien laajempaa merkitystä ennen vaihdevuosia ei tiedetä.
”Suuri kysymys edelleen on, miksi rasvakudos tuottaa jo ennen vaihdevuosia munasarjojen toiminnasta huolimatta paljon estrogeenia ja mikä merkitys tällä on elimistön estrogeenitasapainon kannalta”, Hetemäki pohtii.
Vaihdevuosien jälkeen rasvakudos tärkein estrogeenin lähde
Natalia Hetemäki on tutkinut kudosnäytteistä myös vaihdevuosien jälkeistä rasvakudoksen estrogeenien tuotantoa ja varastointia. Vaihdevuosien tiedetään olevan vedenjakaja naisen elimistössä tapahtuvassa estrogeenituotannossa: kun munasarjat lakkaavat tuottamasta estrogeenia, rasvakudos muuttuu tärkeimmäksi estrogeenin lähteeksi.
Hetemäki osoittikin edellisessä, 2017 ilmestyneessä artikkelissaan, että vaihdevuodet ohittaneilla naisilla vyötärönympärysmitan kasvu lisäsi estrogeenituotantoa vatsaontelon sisäisessä rasvakudoksessa, jossa myös estrogeenien pitoisuus oli korkein.
Vatsaontelon sisäisen rasvan liiallinen määrä lisää matala-asteisen tulehdustilan ja aineenvaihdunnallisten sairauksien kuten 2-tyypin diabeteksen riskiä, mutta niin näiden sairauksien kuin estrogeeniriippuvaisten kasvaimienkin yhteys rasvakudoksen tuottamaan estrogeeniin on vielä epäselvä.
Rasvakudos siis tuottaa ja varastoi estrogeeneja jo nuoremmilla naisilla, mutta rasvakudoksen tuottamien estrogeenien merkitys korostuu kuukautisten päättymisen jälkeen.
Estrogeenit selvitettiin kudosnäytteistä
Rasvakudoksessa tapahtuvasta estrogeeniaineenvaihdunnasta on olemassa vain vähän tietoa, sillä siihen päästään käsiksi vain rasvakudosnäytteitä tutkimalla.
Vastikään julkaistussa tutkimuksessa otettiin näytteet ihonalaisesta ja vatsaontelon sisäisestä rasvakudoksesta 28 naiselta HUSin Naistenklinikalla tehdyn leikkauksen yhteydessä. Lisäksi tutkittiin verenkierron estrogeenipitoisuudet. Kudos- ja verinäytteiden estrogeenipitoisuudet mitattiin yhteistyössä HUSLABin kemistien kanssa kehitetyillä massaspektrometrisilla menetelmillä, jotka ovat rasvakudoksen osalta toistaiseksi ainoastaan tutkimuskäytössä.
Hetemäki kuuluu HUSin, Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksen tutkijoista koostuvaan ryhmään, joka selvittää naisten rasvakudoksen hormoniaineenvaihduntaa.
Meilahden kampuksella tuotetaan vuosittain noin 2000 uutta tieteellistä julkaisua. Juuri julkaistu -juttusarjassa uutisoidaan pieni otos näistä artikkeleista. Tavoitteena on esimerkein avata Meilahden kampuksen tutkimuksen laajaa kirjoa ja tuoda terveystieteellistä tutkimusta lähemmäksi ihmisten arkea.
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Mekanismerna bakom ruptur av hjärnaneurysm preciseras – HUS medverkar i en internationell studie6.7.2026 07:39:02 EEST | Pressmeddelande
HUS Helsingfors universitetssjukhus medverkar i en internationell studie som tillför ny information om varför en del hjärnaneurysm rupturerar. Resultaten kan i framtiden bidra till att bättre än i nuläget identifiera aneurysmen med störst rupturrisk och stödja utvecklingen av nya läkemedelsbehandlingar. Studien har publicerats i den ansedda tidskriften Nature Neuroscience.
Aivovaltimopullistuman puhkeamisen mekanismi tarkentuu – HUS mukana kansainvälisessä tutkimuksessa6.7.2026 07:39:02 EEST | Tiedote
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala oli mukana kansainvälisessä tutkimuksessa, joka tuo uutta tietoa siihen, miksi osa aivovaltimopullistumista puhkeaa. Tulokset voivat tulevaisuudessa auttaa tunnistamaan nykyistä paremmin ne pullistumat, joiden puhkeamisriski on suurin ja tukemaan uusien lääkehoitojen kehittämistä. Tutkimus on julkaistu arvostetussa Nature Neuroscience -lehdessä.
Arbetet för babyvänlig verksamhet fortsätter – utvecklingsarbetet fortsätter med ny sammansättning2.7.2026 10:28:59 EEST | Pressmeddelande
Efter att Institutet för hälsa och välfärd THL:s nationella samordnande upphörde fortsätter arbetet för babyvänlig verksamhet i samarbete med alla välfärdsområden. Målet för den sakkunniggrupp som HUS har sammankallat är att trygga och utveckla babyvänlig vård i hela landet.
Vauvamyönteinen työ jatkuu – kehittämistyö jatkuu uudella kokoonpanolla2.7.2026 10:28:59 EEST | Tiedote
THL:n kansallisen koordinaation päätyttyä vauvamyönteisyystyö jatkuu yhteistyössä kaikkien hyvinvointialueiden kanssa. HUSin koollekutsuman asiantuntijaryhmän tavoitteena on turvata ja kehittää vauvamyönteistä hoitoa koko maassa.
Blodprov underlättar diagnostiken av lymfkörtelinflammationer i halsområdet hos barn1.7.2026 08:54:42 EEST | Pressmeddelande
En studie som genomförts vid HUS har bekräftat tillförlitligheten hos en blodprovsbaserad diagnostisk metod för lymfkörtelinflammationer i halsområdet hos barn som orsakas av miljömykobakterier. Ett blodprov är ett snabbare och för patienten mer skonsamt sätt att säkerställa diagnosen än invasiva metoder, såsom vävnadsprovtagning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
