“Vaikka meillä kaikilla alkaa olla mehut loppu, edes viimeinen pisara ei saa johtaa väkivaltaan” – Helsinki kampanjoi lähisuhdeväkivaltaa vastaan

Mehut loppu -kampanjan viesti kulminoituu mehupurkkiin, joka tyhjenee uhkaavaa vauhtia. Kampanjassa painotetaan: Vaikka meillä kaikilla alkaa olla mehut loppu, edes viimeinen pisara ei saa johtaa väkivaltaan.
Koronapandemia on kestänyt nyt yli vuoden, mikä näkyy ihmisten jaksamisessa ja sietokyvyn laskussa. Yhä useammalla pinna on tavallista tiukemmalla. Tilanne on näkynyt lähisuhdeväkivallan lisääntymisenä.
Vuonna 2020 avio- ja avopuolisoiden välinen väkivalta lisääntyi ennakkotietojen mukaan Suomessa kuudella prosentilla. Lähisuhdeväkivallan uhreille tarkoitetun Nollalinjan puheluiden määrä kasvoi 31 prosentilla, ja rikosuhripäivystyksestä apua hakeneiden määrä kasvoi 25 prosentilla.
Koronapandemian rajoitustoimet ovat lisänneet perheiden kuormitusta ja ihmisten kokemaa stressiä. Lisäksi eristäytyneisyyden takia lähisuhdeväkivallan uhrin voi olla tavallista vaikeampaa hakea apua tai erota väkivaltaisesta suhteesta.
Kampanja kertoo, että apua ja tukea on saatavilla
Helsingin kaupungin uusi Mehut loppu -kampanja viestii, että apua ja tukea on saatavilla niin väkivallan uhreille kuin tekijöille. Helsinki toteuttaa kampanjan yhteistyössä järjestöjen, THL:n, Helsingin poliisitoimen ja HUS:in kanssa.
Kampanjan kuvasto on tavanomaisista väkivallan vastaisista kampanjoista poikkeava. Siinä ei kuvata uhrien piilotettuja vammoja tai mustelmaista ihoa. Kuvaston keskiöön nostettiin sen sijaan paljon puhuva viesti: Vaikka meillä kaikilla alkaa olla mehut loppu, edes viimeinen pisara ei saa johtaa väkivaltaan.
Lähisuhdeväkivallan lisääntyminen koronapandemian aikana ei ole ongelma vain Helsingissä tai Suomessa, vaan se on havaittu koko maailmassa. YK:n tasa-arvojärjestö UN Women on kutsunut etenkin tyttöjä ja naisia kohtaan koronapandemian aikana lisääntynyttä lähisuhdeväkivaltaa varjopandemiaksi.
Myös lapsilla ja nuorilla tulee olla keino hakea apua
Kärjistynyt tilanne ei koske pelkästään aikuisia. Lasten ja nuorten kokema henkinen ja fyysinen väkivalta huoltajien suunnasta on jo ennen pandemiaa ollut korkealla tasolla. Lisäksi lapset joutuvat usein kodeissa tapahtuvan lähisuhdeväkivallan todistajiksi.
Mehut loppu -kampanjassa halutaankin nostaa esiin, että myös lapset ja nuoret voivat hakea apua väkivaltaan.
”Nuorille avun ja tuen hakeminen on helpointa internetin kautta esimerkiksi erilaisissa chat-palveluissa. Niissä yhteydenottokynnys on pienempi kuin puhelimitse tai kasvotusten, mutta apu menee silti perille”, sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikkö Pia Mäkeläinen sanoo.
Osana kampanjaa Elielinaukiolla jaetaan kaupunkilaisille tiistaina puolenpäivän jälkeen Mehut loppu -juomia, joiden erikoisetiketein varustetuissa tölkeissä kerrotaan keinoista hakea apua, jos oma jaksaminen on kortilla.
Mitä lähisuhdeväkivalta on?
Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jonka tekijä ja kohde ovat tai ovat olleet keskenään läheisessä suhteessa. Lähisuhdeväkivalta voi kohdistua henkilön nykyiseen tai entiseen kumppaniin, lapseen, lähisukulaiseen tai muuhun läheiseen. Määritelmä kattaa samassa taloudessa asuvien lisäksi myös esimerkiksi iäkkään henkilön toisessa taloudessa asuvat aikuiset lapset, nuorten seurustelukumppanit tai koulukaverit. Väkivalta voi olla fyysisen lisäksi myös henkistä tai taloudellista.
Apua lähisuhdeväkivaltaan sekä uhreille että tekijöille: hel.fi/lähisuhdeväkivalta
Lisätiedot:
Pia Mäkeläinen, sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikkö, lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmän puheenjohtaja, Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala, puh. 09 310 43816, pia.makelainen ( at ) hel.fi
Mehut loppu -kampanjavideo: https://www.youtube.com/watch?v=Ieao4BcSVPQ
Viestinnän yhteyshenkilö: Anne Hämäläinen, viestintäasiantuntija, Helsingin kaupunginkanslia, viestintä, puh. 040 849 6065, anne.hamalainen ( at ) hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallitus päätti vuokrausperiaatteista asuntotonteille sekä koulutilojen vuokraushankkeesta Pasilaan5.5.2025 20:00:49 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 5.5. ja päätti esittää valtuustolle vuokrausperiaatteiden päivittämistä asuntotonteille, joiden maanvuokrasopimukset päättyvät vuonna 2025. Kaupunginhallitus esittää myös Pasilaan tulevan koulu- ja päiväkotihankkeen hyväksymistä vuokraushankkeena.
Tule kuulemaan parhaat palat OmaStadi-hankkeiden toteutuksesta 13. toukokuuta5.5.2025 09:13:20 EEST | Tiedote
Tapahtuma järjestetään Teamsissa tiistaina 13.5.2025 kello 17.30–19.15. Kaikki Helsingin osallistuvasta budjetoinnista kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Mukaan mahtuu satoja kaupunkilaisia. Verkkotapahtuman vetäjinä toimivat kaupungin hankkeista vastaavat asiantuntijat ja kehittämispäällikkö.
Kaikki kiertää Stoassa -kiertotaloustapahtuma 21. toukokuuta2.5.2025 11:34:32 EEST | Tiedote
Kaikki kiertää -kiertotaloustapahtuma tarjoaa vinkkejä arjen kestävistä valinnoista. Tänä vuonna tapahtuman pääteemoja ovat muoti ja pukeutumisen ympäristövaikutukset.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ajankohtaiskatsauksen28.4.2025 18:32:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli kokouksessaan 28. huhtikuuta Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n ajankohtaiskatsausta. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Kaupunginhallitus varasi tontteja asuntohankkeita varten28.4.2025 17:57:10 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 28. huhtikuuta varata tontteja asuntohankkeita varten. Tontteja varataan yhteensä noin 1 323 asunnon rakentamiseen arviolta 2 500 asukkaalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme