SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Juhannuksena grillataan lihaisaa grillimakkaraa ja heviä – yli 100 S-ryhmän ruokakauppaa myy juhannusherkkuja kellon ympäri

Jaa
S-ryhmän ruokakaupat palvelevat juhannusviikolla jälleen ennätyksellisen laajoin aukioloajoin, ja ostoksille pääsee yli sadassa myymälässä kellon ympäri. Juhannusostoksilla luotetaan edelleen grillimakkaraan, mutta vihannestenkin suosio on kasvussa. Juhannusjuomaksi yhä useampi valitsee trendikkäästi alkoholittoman vaihtoehdon.

Torstai on perinteisesti juhannusviikon kiireisin päivä ruokakaupoissa. Ruuhkat voi välttää käymällä kaupassa jo alkuviikosta tai hyödyntämällä laajoja aukioloaikoja. S-ryhmän myymälöissä (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku) rauhallisimmat tunnit ovat varhain aamulla, myöhään illalla ja yöllä.

”Juhannuksen alla yli sata S-ryhmän ruokakauppaa, joista reilut 30 on Prismoja, pitävät ovensa auki kellon ympäri. Mökkipaikkakunnista esimerkiksi Hurissalon, Nauvon sekä Taivassalon Salet palvelevat juhannusviikolla ympäri vuorokauden. Lähes koko verkostomme, eli yhteensä yli tuhat myymälää on auki läpi juhannuksen, vain yksittäisiä myymälöitä on kiinni juhannuslauantaina”, sanoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.

Pääkaupunkiseudulla kaikki HOK-Elannon Prismat ovat auki 24/7 koko kesän ajan. Juhannusviikolla ympäri vuorokauden auki olevia Prismoja löytyy myös ainakin Turusta, Tampereelta, Halikosta, Iisalmesta, Imatralta, Jyväskylästä, Kuopiosta, Lappeenrannasta, Lohjalta, Mikkelistä, Nummelasta, Kaarinasta, Pirkkalasta, Raisiosta ja Varkaudesta.

Hyvä vaihtoehto on myös juhannusruokien tilaaminen verkosta. S-ryhmän ruoan verkkokauppojen kapasiteettia nostetaan pyhien alla, mutta tilaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä myös kysyntää on runsaasti. Kotiinkuljetus- ja noutoajat tulevat varattavaksi pääsääntöisesti viikkoa ennen haluttua ajankohtaa.

”Ruoan verkkokaupan toimipisteitä löytyy kattavasti eri puolilta Suomea, joten juhannuksen ruokaostokset voi tilata myös mökkipaikkakunnalle tai ajomatkan varrelle. Ruoan verkkokauppaa tarjoavia myymälöitä on lisätty runsaasti viimeisen vuoden aikana, joten kannattaa tarkistaa palvelun saatavuus oman mökkipaikkakunnan osalta. Palvelua tarjotaan sekä foodie.fi:ssä että uudemmassa, kehitteillä olevassa s-kaupat.fi-palvelussa, ja lisäksi Food Market Herkun verkkokaupassa”, sanoo ruoan verkkokaupan myyntipäällikkö Matti Torniainen.

Juhannuksen grilliruoka monipuolistuu, mutta makkara pitää edelleen pintansa

S-ryhmän myyntidatasta selviää, että grillimakkara kuuluu edelleen suomalaisten juhannukseen ja siihen halutaan myös panostaa: viime vuoden juhannusviikolla myydyistä grillimakkarakiloista noin kaksi kolmasosaa oli lihaisaa grillimakkaraa (ns. A-luokan makkaraa).

Suurimmassa suosiossa lihaisa grillimakkara oli Uudellamaalla (lähes 4/5 myydyistä kiloista), kun taas Pohjanmaalla yli puolet myydyistä makkarakiloista oli perinteistä grillimakkaraa. Kasvismakkaroita puolestaan ostettiin suhteellisesti eniten Uudellamaalla sekä muissa Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Myyntitilastoissa näkyy myös yksi tämän kesän isoimmista grillaustrendeistä, joka on vihannesten ja hedelmien grillaaminen eli tuttavallisemmin hevigrillaaminen. Esimerkiksi tuoretta maissia ja herkkusieniä ostettiin viime vuonna juhannusviikolla noin 10 % enemmän kuin vuotta aiemmin.                                                                                

Yhä useampi valitsee juhannusjuomaksi alkoholittoman vaihtoehdon

Alkoholittomat panimojuomat ovat kasvattaneet suosiotaan huomattavasti viime vuosien aikana: vuonna 2020 niitä myytiin S-ryhmän ruokakaupoissa 26 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna, samaan aikaan kun alkoholia sisältävien panimojuomien myynnissä kasvua oli 8 %. Erityisen kovassa kasvussa oli alkoholittomien oluiden (kasvua litramyynnissä 31 %), lonkeroiden (+28 %) sekä juomasekoitteiden (+90 %).

Sama trendi näkyi myös viime vuoden juhannusostoksissa. Alkoholittomien juomien myynti kasvoi juhannusviikolla 30 prosenttia edellisen vuoden juhannusviikkoon verrattuna. Erityisen paljon juhannusviikolla ostettiin alkoholittomia oluita.

S-ryhmän myydyimmät alkoholittomat panimojuomat 2020 (litroissa):

  1. Rainbow Vaalea lager 0,0%, 0,33L tlk
  2. KOFF CRISP 0,0%, vaalea lager 0,33L tlk
  3. Hartwall Lapin Kulta 0,0%, vaalea lager 0,33L tlk
  4. Heineken 0,0%, vaalea lager 0,33L tlk
  5. Rainbow Tumma lager 0,0%, 0,33L tlk

Oman juhannuskaupan aukioloajat voi tarkistaa osoitteesta www.s-kanava.fi/asiakasomistaja/etu-ja-bonuspaikat. Ruoan verkkokauppojen palvelua tarjoavat myymälät sekä vapaat toimitusajat voi tarkistaa myymälästä riippuen joko osoitteesta www.foodie.fi, www.s-kaupat.fi tai kauppa.foodmarketherkku.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sampo Päällysaho, päivittäistavarakaupan johtaja, S-ryhmä, sampo.paallysaho@sok.fi, puh. 010 768 0665

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Prisman ja Sokoksen noutopiste joka kylään – S-ryhmä valjastaa suurimman valttinsa asiakasomistajien eduksi7.5.2025 15:05:37 EEST | Tiedote

Asiakkaat voivat tulevaisuudessa noutaa Prisman ja Sokoksen verkkokaupan ostoksensa S-ryhmän ruokakauppoihin tulevista ässänvihreistä noutolokerikoista ympäri Suomen. S-ryhmässä on kehitetty suosittua käyttötavarakaupan verkkokauppojen myymälänoutoa usean vuoden ajan ja tällä hetkellä myymälänouto toimii Prismoissa ja Sokoksissa. Tulevina vuosina mukaan valjastetaan S-ryhmän ainutlaatuisen laaja toimipaikkaverkosto, jotta asiakkaiden arki helpottuu entisestään. Tarkoituksena on toimittaa tuotteet asiakkaille nopeasti, edullisesti ja harppauksen ekologisemmin.

S-ryhmän ruokakaupoissa kiinnitetään huomiota muovikassien kulutukseen: kestokassin hinta alas, muovikassin hinta ylös5.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye