Asuntomessut

Lähes 70 prosentille alle 25-vuotiaista ihannekoti olisi omakotitalo

Jaa
Tänään avautuvien Asuntomessujen yhteydessä on julkistettu uusin Asumisen ihanteet -tutkimus. Tulosten mukaan luonnon merkitys osana hyvinvointia on alle 25-vuotiaiden keskuudessa noussut vuodessa yli neljänneksellä. Kaupunkiympäristön luonto riittää enää vain 24 prosentille vastaajista, kun vielä viime vuonna prosenttiluku oli 59. Omakotitaloa heistä pitää ihanneasumismuotona peräti 68 prosenttia.

Asuntomessut toteuttaa vuosittain Asumisen ihanteet -tutkimuksen, jossa seurataan suomalaisten asumisen unelmia ja tarpeita. Koronavuoden mukanaan tuomat muutokset näkyvät tämän kertaisissa tutkimustuloksissa vahvimmin alle 25-vuotiaiden kohderyhmässä. Luonnon merkitys osana hyvinvointia on vahvistunut erityisesti nuorilla aikuisilla, sillä kun vuonna 2020 vain 67 prosenttia alle 25-vuotiaista aikuisista piti luontoa merkittävänä hyvinvoinnin kannalta, niin vuonna 2021 93 prosenttia oli tätä mieltä. Samoin yhä harvemmalle nuorelle kaupunkiympäristön luonto riittää: 2020 sen sanoi riittävän 59 prosenttia vastaajista ja 2021 enää 24 prosenttia koki niin. Kiinnostus itse tai itselle rakennettuun on myös vahvistunut. Omakotitalo on 68 prosentille alle 25-vuotiaista ihanneasumisen muoto.

Kun tarkastellaan kaikkia tutkimukseen vastanneita ikäryhmiä, voidaan todeta, että tyytyväisyydessä asumiseen ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viimeisen vuoden aikana. Asumiseen liittyvät ihanteet ovat luonteeltaan hitaasti muuttuvia ja suhteessa elämäntyyliin ja -tilanteeseen. Vuoden 2021 tutkimuksessa vain 3 prosenttia kertoo olevansa omaan asuinalueeseensa melko tai erittäin tyytymätön tai että haluaisi muuttaa heti pois. Lähes puolet tutkimukseen vastanneista on jopa erittäin tyytyväisiä alueeseensa, mutta toisaalta puolet haaveilee kodinvaihtamisesta.

Kodin seinien sisällä tapahtuu paljon. Kolmasosalla on jatkuvasti käynnissä jokin kodin muutosprojekti. Jopa 75 prosenttia kertoo seuraavansa jotain asumiseen tai kodin muokkaamiseen liittyvää kanavaa: tyypillisimmin TV-ohjelmia, ystävien projekteja, Instagramia tai asuntojen välityssivustoja.

Mitä suomalaiset sitten kotiinsa toivovat? Oma sauna pitää paikkansa haavelistan kärjessä: sen haluaisi 83 prosenttia vastaajista ja 64 prosentilla se jo on. Koronan vaikutus näkynee siinä, että erillisten tilojen ja huoneiden toive on vahvistunut vuoden 2020 tutkimukseen verrattuna: vaatehuone, kodinhoitohuone, työhuone, harrastushuone ovat toivelistan kärjessä.

Yhtä asumisen unelmaa ei luonnollisesti ole ja asumiseen liittyvät toiveet ovat lopulta elämäntyyliin ja -tilanteeseen sidottuja, mistä tänään avautuvat Asuntomessut Lohjalla ovat hyvä esimerkki. Sen yli 30 avoinna olevaa kotia esittelevät toteutuneita asumisen unelmia erilaisiin elämäntilanteisiin: opiskelijan ensiasunnosta nuoren parin unelmien taloon ja lapsiperheiden tarpeet hyvin huomioivista tilavista taloista kahden aikuisen eläkeiän esteettömiin loppuiäksi suunniteltuihin koteihin.

Asuntomessut ovat Lohjalla 9.7.–8.8.2021. Liput myydään verkkokaupasta ja messualueen terveysturvallisen väljyyden varmistamiseksi vierailuaika varataan lippujen oston yhteydessä etukäteen.


Lue lisää Asumisen ihanteet tutkimuksesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Asuntomessut
Asuntomessut
Pasilankatu 2
00240 Helsinki

020 743 7700http://www.asuntomessut.fi

Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut.

Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.

Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut

Utredning: Finskt kunnande inom byggandet av flytande hus väcker intresse utomlands – i Finland har byggandet bromsats upp av bristfälliga instruktioner31.7.2023 10:40:10 EEST | Tiedote

Byggandet av flytande bostäder har i Finland begränsat sig till några enstaka experiment. Detta trots att finskt kunnande inom flytande byggande redan utnyttjas inom exporten. En utredning som Finlands Bostadsmässa har beställt beskriver möjligheterna och utmaningarna för flytande bostadsbyggande i Finland. För att flytande byggande ska bli vanligt i Finland krävs det enligt utredningen tydliga riktlinjer och mer omfattande experiment än tidigare.

Selvitys: Suomalaisosaaminen kelluvien talojen rakentamisessa kiinnostaa maailmalla – kotimaassa alaa jarruttaa ohjeistuksen puute31.7.2023 10:40:10 EEST | Tiedote

Kelluva asuntorakentaminen on Suomessa jäänyt yksittäisten kokeilujen asteelle, vaikka maailmalla suomalaista kelluvan rakentamisen osaamista hyödynnetään jo vientituotteena. Suomen Asuntomessujen teettämä asiantuntijaselvitys kuvaa, millaisia mahdollisuuksia ja haasteita kelluvalle asuinrakentamiselle on Suomessa. Selvityksen mukaan kelluva rakentaminen kaipaisi yleistyäkseen Suomessa yhtenäistä ohjeistusta ja aiempaa laajempia kokeiluja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme