Helsinki, Espoo, Vantaa ja HUS kannustavat nuoria ottamaan koronavirusrokotteen
8.7.2021 10:53:27 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
”Tavoitteena on muistuttaa nuoria ja nuoria aikuisia koronarokotuksen ottamisen tärkeydestä. Nuoret ovat todella vastuuntuntoisia monissa asioissa, kuten globaaleissa ympäristö- ja vastuullisuusasioissa. Uskon, että nuoret ovat vastuullisia myös omasta rokottamisestaan. Näin toimien he voivat suojella heikommassa terveydellisessä tilanteessa olevia ystäviään ja muita läheisiään”, sanoo Espoon avosairaanhoidon päällikkö Anu Mustakari.
Yli 50-vuotiaat ovat huolehtineet rokotusten ottamisesta toistaiseksi paremmin kuin nuoremmat.
”Mikäli 40-vuotiaat ja nuoremmat pääsevät samaan tasoon toisella rokotusannoksella niin olemme saavuttamassa tärkeää laumasuojaa. Kurottavaa olisi nyt noin 10-20 prosenttiyksikön verran”, sanoo Helsingin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.
Kampanjan taustalla on myös se, että tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla koronavirustartuntoja todetaan eniten nuorilla aikuisilla.
”Mikäli saamme rokotukset onnistumaan yhtä hyvin nuorissa ikäryhmissä kuin vanhemmissa, olemme kaikki lähempänä turvallisempaa kanssakäymistä, joka vaikuttaa harrastusten ja sosiaalisten kontaktien normalisoitumiseen. Epidemian hillitsemisen myötä voi nauttia kaupungista, kulttuurista ja normaalista elämästä”, Turpeinen lisää.
Pääkaupunkiseudulla koronarokotuksen voi varata helposti ja nopeasti verkossa osoitteessa koronarokotusaika.fi.
Lisätietoja:
avosairaanhoidon päällikkö Anu Mustakari, Espoon kaupunki, p. 040 639 3120
terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen, Helsingin kaupunki, p. 09 310 52481
vs. terveyspalvelujen johtaja Piia Niemi-Mustonen, Vantaan kaupunki, p. 050 312 1774
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885
Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingfors social- och sjukvårdstjänster under påsken30.3.2026 13:01:40 EEST | Pressmeddelande
Helsingforsborna får de social- och hälsovårdstjänster de behöver även under påsken.
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut pääsiäisenä30.3.2026 13:01:40 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut myös pääsiäisenä.
Snabbare tillgång till vård och servicereform: Social-, hälsovårds- och räddningssektorns år 202527.3.2026 08:32:50 EET | Pressmeddelande
Helsingfors social-, hälsovårds- och räddningssektors år 2025 gick utmärkt. Vi reformerade modigt våra tjänster och utvecklade mer kostnadseffektiva metoder. Nu nås hälsostationerna på kortare tid, droganvändare erbjuds nya serviceformer och räddningsväsendets beredskapsnivå har förbättrats.
Nopeammin hoitoon ja uudistuksia palveluihin: sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan vuosi 202527.3.2026 08:32:50 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen vuosi 2025 sujui erinomaisesti. Uudistimme palvelujamme rohkeasti ja kehitimme kustannustehokkaimpia toimintatapoja. Nyt terveysasemille saa yhteyttä nopeammin, huumeiden käyttäjille tarjotaan uudenlaisia palveluja ja pelastustoimen toimintavalmius on entistä parempi.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 24.3. kokouksen päätöstiedote24.3.2026 18:53:06 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 24. maaliskuuta 2026. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme