Jyväskylän yliopistoon valittiin 2530 uutta opiskelijaa

Kaikki toisessa yhteishaussa hakeneet saavat tiedon valinnan tuloksesta sähköpostitse tai postitse sekä Oma Opintopolku -palvelusta. Opiskelupaikan saaneiden on ilmoitettava 16.7. klo 15.00 mennessä, ottavatko he paikan vastaan. Varasijapaikkoja, mikäli niitä on, täytetään 2.8. asti.
Jyväskylän yliopistoon haki kevään 2021 toisessa yhteishaussa yhteensä 19 570 hakijaa. Kandidaatti- ja maisteriohjelmien aloituspaikoista kohteittain vaihdellen 30–80 prosenttia oli varattu ensikertalaisille hakijoille. Kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtaviin koulutuksiin hakeneita oli 17 917 ja maisteriohjelmiin 3523.
Suosituin hakukohde oli tänäkin vuonna psykologia, johon pyrki 3325 hakijaa. Muita hakijamäärältään suosittuja koulutuksia olivat kauppatieteet (2809 hakijaa, kasvua 1264), luokanopettajan koulutus (1795 hakijaa) ja liikuntapedagogiikka (1029 hakijaa). Kovin kilpailu opiskelupaikasta käytiin liikunnan yhteiskuntatieteiden hakukohteessa, johon tuli 37 hakemusta aloituspaikkaa kohden, sekä psykologiassa (36), terveyskasvatuksen maisterivaiheen haussa (24), sosiaalityössä (23) ja kauppatieteissä (23).
Kokonaishakijamäärällä mitattuna Jyväskylän yliopisto oli kuudenneksi suosituin yliopisto Tampereen, Helsingin, Turun, Itä-Suomen ja Oulun yliopistojen jälkeen. Ensisijaisten hakijoiden määrällä mitattuna Jyväskylän yliopisto on kuudes Helsingin, Tampereen, Turun, Aalto-yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston jälkeen. Hakijoista ensisijaisesti Jyväskylän yliopistoon hakevia oli 7088.
Avoimen väylältä Jyväskylän yliopistoon pyrki kevään yhteishaussa 602 hakijaa. Hakijamäärän kasvu on 32 prosenttia edellisvuoden väylähakuun verraten. Avoimessa yliopistossa suoritettujen aikaisempien opintojen perusteella hyväksyttiin 193 uutta tutkinto-opiskelijaa. Suosituin avoimen väylän hakukohteista tänä keväänä oli kauppakorkeakoulun kauppatieteiden kandidaatti- ja maisteriohjelma.
Kansainvälisten maisteriohjelmien yhteishaku päättyi jo tammikuussa. Syksyllä 2021 alkavat englanninkieliset maisteriohjelmat houkuttelivat taas ennätysmäärän kansainvälisiä ja kotimaisia hakijoita. Yhteensä 1308 hakijaa kilpaili 307 aloituspaikasta yliopiston 16 eri maisteriohjelmassa. Uusia opiskelijoita ohjelmiin hyväksyttiin 237 ja näistä on paikan ottanut vastaan tähän mennessä 187 opiskelijaa.
Vaihto-opiskelijoita yliopisto ottaa syyslukukaudeksi 2021 vastaan rajatun määrän, noin 115 opiskelijaa.
Tulevana syyslukukautena Jyväskylän yliopiston opetus alkaa 30.8. ja ensimmäisen vuoden opiskelijoiden orientaatioviikko käynnistyy 23.8.2020.
Jyväskylän yliopisto ei julkaise listaa valituista omilla sivuillaan.
Lisätietoja:
Suunnittelija Maria Kotiranta, puh. 040 805 4926, maria.j.kotiranta@jyu.fi
- hakijamäärät ja hakijaneuvontaan liittyvät kysymykset
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirke Hassinen
Viestinnän asiantuntija
kirke.m.hassinen@jyu.fi, puh. 050 462 6920
12.7. eteenpäin:
Petra Thurén
Viestinnän asiantuntija
petra.t.thuren@jyu.fi, puh. 050 471 1642
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Hakijamäärä Jyväskylän yliopistoon nousi – luokanopettajan aikuiskoulutus ja tietojenkäsittelytiede kiinnostivat syksyn 2025 yhteishaussa12.9.2025 08:56:40 EEST | Tiedote
Syksyn yhteishaku korkeakouluihin päättyi torstaina 11.9.2025. Jyväskylän yliopistossa tänä syksynä viidessä hakukohteessa tarjolla olleisiin 115 opiskelupaikkaan pyrki 679 hakijaa, joilta kertyi hakukohdekohtaisia hakemuksia 765 kappaletta.
Maailmankaikkeuden aikajanasta pienen raakun elämään - Tutkijoiden yön ohjelmatarjonta on nyt julkaistu12.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jo kymmenettä kertaa perjantaina 26.9.2025. Tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk.
Perhekeskusten matalan kynnyksen verkostotyö yllättää: perheitä tuetaan innostamalla ja siltoja rakentamalla11.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Lapsiperheiden hyvinvointi on viimeaikaisten tutkimusten valossa polarisoitunut ja ongelmat vaikeutuneet. Kuinka perheitä tuetaan silloin, kun arki painaa? KM Kaija Rautaparta-Pennanen selvitti väitöstutkimuksessaan perheiden tukemisen monialaisia käytänteitä. Rautaparta-Pennanen tarkasteli tutkimuksessaan työtä perhekeskuksissa ja niiden verkostoissa, erityisesti matalan kynnyksen palveluissa.
Strategisen tutkimuksen rahoitusta Jyväskylän yliopistoon noin 2,4 miljoonaa euroa11.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi yhteensä 29 miljoonaa euroa talouskasvua sekä tulevaisuuden työelämää tukevaan tutkimukseen. Kymmenessä rahoitettavassa konsortiossa eli hankekokonaisuudessa tehdään pitkäjänteistä tutkimusta, jolla pyritään löytämään ratkaisuja keskeisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.
Psykoterapian voima löytyy vuorovaikutuksesta ja oman suunnan selkiytymisestä (Lilja)10.9.2025 12:07:57 EEST | Tiedote
PsL Jaana Lilja tarkasteli väitöskirjassaan psykoterapiaa aineistolähtöisesti psykoterapiakontekstissa oman työnsä ja asiakkaidensa psykoterapiakokemusten kautta. Tutkimuksen tutkimusaineistona olivat yhden psykoterapeutin ja hänen asiakkaidensa vapaamuotoiset kirjoitelmat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme