EU-rahoituksella elinvoimaa ja hyvinvointia Kaakkois-Suomeen

Maaseuturahoituksessa meneillään siirtymäkausi, lisäksi käytössä ovat maaseutuohjelman elpymisvarat
Maaseuturahoitusta on Kaakkois-Suomessa nyt hyvin saatavilla. Tänä vuonna alkaneella siirtymäkaudella (2021-2022) myönnetään yritys- ja kehittämishanketukia sekä maatilojen aloitus- ja investointitukia tutuin, viime vuonna päättyneen ohjelmakauden ehdoin. Sekä yritys- ja kehittämishankkeissa että maatilarahoituksessa on jatkuva haku. Hankkeet valitaan rahoitukseen valintajaksoittain. Yritystuissa ja yritysryhmähankkeissa valintajakso on kahden kuukauden mittainen ja nyt käynnissä oleva jakso päättyy heinäkuun lopussa. Kehittämishankkeissa meneillään oleva valintajakso päättyy 30.9.2021.
Normaalin maaseuturahoituksen lisäksi on tänä ja ensi vuonna myös mahdollisuus hakea tukea maaseudun kehittämiseen EU:n elpymisvaroista. Osa laajasta elpymisrahoituksesta myönnetään maaseutuohjelman toimenpiteiden kautta. Tukea voi hakea useisiin eri kohteisiin, kuten esimerkiksi maatalousyritysten ja maaseudun yritysten energiaratkaisuihin sekä laajakaistainvestointeihin. Haut avautuvat teemoittain eri vaiheissa ja esim. laajakaistoja ja maatilainvestointeja koskevat elpymisvaratuet ovat jo nyt haettavissa (https://www.maaseutu.fi/elpymisrahoitus).
Kaakkoissuomalaisia maaseutuyrityksiä kiinnostaa eniten investointien rahoitus
Maaseutuohjelman yritystukea on kesäkuun 2021 loppuun mennessä myönnetty Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen sekä alueen neljän Leader-ryhmän kautta noin 436 000 euroa. Myönnetystä yritystuesta selvästi suurin osuus kohdistuu investointeihin. Esimerkkejä myönnetyistä yritystuista ovat mm. Hakamu Trading Oy:n kiertotaloutta edistävä metallileikkuri ja -paalain -investointi sekä Santalahti Resorts Oy:n majoituskohteisiin ja -palveluihin kohdistuva investointi.
Maaseudun kehittämistä paikallisesti, alueellisesti ja alueiden välisesti
Maaseutuohjelman kehittämishankkeisiin Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja Leader -ryhmät myönsivät tammi-kesäkuussa 2021 noin kolme miljoonaa euroa. Hankerahoituksella edistetään maaseudun elinkeinojen kilpailukykyä sekä tuetaan asukkaiden hyvinvointia.
Esimerkiksi Etelä-Karjalan yrittäjien hankkeen Paluumuuttajan kesän onnellisin päivä tavoitteena on lisätä Etelä-Karjalan vetovoimaa, tuoda esiin kestävät pito- ja lumovoimavahvuudet sekä helpottaa maakunnan entisten asukkaiden päätöstä muuttaa takaisin entisille asuinseuduilleen.
Suomen metsäkeskuksen hanke Puutuotealan tuottajayhteistyö on yritysryhmähanke, jonka tavoitteena on luoda toimintamalli siitä, miten puun käyttöä voidaan lisätä verkostoimalla tuoteosavalmistajien yhteistyötä.
Maaseutuohjelman Hankerekisteristä löytyvät ajantasaiset tiedot kaikista yritystuki- ja kehittämishankepäätöksistä sekä ELY-keskuksittain että Leader -ryhmittäin.
Maa- ja puutarhataloudessa positiivista virettä
Maa- ja puutarhatalouden aloitus- ja investointitukia myönnettiin kesäkuun loppuun mennessä avustuksina lähes kaksi miljoonaa euroa. Avustuksen lisäksi ELY-keskus myönsi osalle hankkeita korkotukea yhteensä noin 2,5 miljoonan euron lainapääomalle. Alkuvuonna rahoitettiin kaksi isoa lypsykarjanavettaa, joissa molemmissa on noin 150 lypsylehmäpaikkaa.
Kaakkois-Suomeen n. 4 miljoonaa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) yritysrahoitusta, Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitusta sekä kansallista rahoitusta yritysten kehittämispalveluihin
Hämeen ELY-keskus on myöntänyt tammi-kesäkuussa 2020 Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan yhteensä noin neljä miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) yritysrahoitusta, Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitusta sekä kansallista rahoitusta yritysten kehittämispalveluihin. Rahoituksesta 2,7 miljoonaa muodostui yritystuista ja loput ESR-hankkeista.
Yrityksen kehittämisavustuksella potkua liiketoimintaan
Erilaisia yritystukia myönnettiin Kaakkois-Suomeen yhteensä yli 2,7 miljoonaa euroa. Yrityksen kehittämisavustuksen (EAKR) osuus summasta on hieman alle 1,6 miljoonaa euroa ja yrityksen toimintaympäristöavustuksen (EAKR) osuus noin 700 000 euroa. Loput summasta muodostui yrityksen kehittämispalveluihin myönnetystä rahoituksesta eli yritysten analyysi-, konsultointi- ja koulutuspalveluista. ELY-keskuksen myöntämä koronarahoitus ei ole mukana näissä luvuissa. Koronarahoituksen rahoitustilanteeseen voi tutustua ely-keskuksen verkkosivuilla.
Etelä-Karjalaan yrityksen kehittämisavustusta myönnettiin yhteensä 1,1 miljoonaa euroa. Tukea saaneita yrityksiä on 11. Etelä-Karjalan suurimman kehittämisavustuksen, 264 000 euroa, on saanut Imatran Koneistuspalvelu Oy CNC telasorvin hankintaan. Muita kehittämisavustusta saaneita yrityksiä Etelä-Karjalassa ovat mm. I-Kone Oy Rauhalta hierrehiomakoneen voimansiirron ja huollon kehitykseen, taavettilainen Mense Oy investointeihin ja tuotekehitykseen, lappeenrantalainen Dogs & Humans Oy vähähiilisen toimintakonseptin kehittämiseen sekä Imatran Teräsvalmiste Oy CNC-koneen hankintaan.
Kymenlaaksoon yrityksen kehittämisavustusta myönnettiin yhteensä 439 998 euroa kuudelle yritykselle. Suurimman avustuksen, 133 423 euroa, sai kotkalainen Kukouri Mobile Entertainment Oy peliportfolion kasvattamiseen kansainvälisillä markkinoilla. Muita kehittämisavustusta saaneita yrityksiä Kymenlaaksossa ovat mm. TG Granit Oy Virolahdelta vähähiilisen tuotannon kehittämiseen ja Kymen Kauppakartano Oy Kuusankoskelta laitekannan uudistamiseen ja toiminnan laajentamiseen.
Ratkaisuja työttömyyteen ESR-hankkeiden avulla
Alueellisiin ESR-hankkeisiin Kaakkois-Suomeen myönnettiin yhteensä noin 1,3 miljoonaa euroa. Rahoituksesta noin 760 000 meni Kymenlaakson hankkeille ja loput Etelä-Karjalaan.
Kymenlaaksossa uusia hankkeita käynnistyi kolme ja lisäksi yksi ylimaakunnallinen hanke toimii osittain myös Kymenlaakson alueella. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy sai rahoituksen kahteen hankkeeseen. DIGIT - Digitaidoilla ja -ratkaisuilla työelämään -hankkeessa pyritään työllistämään heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä yhteistyöyrityksien tarpeisiin. Waypoint: nuorten pelillistetty polku työelämään -hankkeen tavoitteena on tukea nuoria suorittamaan tutkintonsa loppuun ja tätä kautta ehkäistä syrjäytymistä ja työttömyyttä. Kouvolan aikuiskoulutussäätiön HIOMO-hankkeessa autetaan Kymenlaaksolaisia mikro- ja pienyrittäjiä kehittämään yritystoimintaansa.
Etelä-Karjalassa rahoitusta sai niin ikään neljä alueella toimivaa ESR-hanketta. Hankkeista kaksi on osa laajeempaa ylimaakunnallista hanketta. Imatran kaupungin Sytkäri-hankkeen tavoitteena on imatralaisten vaikeasti työllistyvien NEET-nuorten (koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien) kiinnittäminen palveluiden piiriin. LAB-ammattikorkeakoulu Oy:n TIETO INT -hankkeessa haetaan ratkaisuja tietotyöalan yritysten ja muiden tietointensiivistä työtä tekevien organisaatioiden työhyvinvoinnin ja tuottavuuden haasteisiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maaseuturahastot
Yksikön päällikkö Jyrki Pitkänen
p. 0295 029 078
etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
ESR ja EAKR
Yksikön päällikkö Sinikka Kauranen
p. 0295 025 151
etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Kauppamiehenkatu 4 (PL 1041)
45101 Kouvola
0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/kaakkois-suomi
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Mopoilun ilmiöt ja turvallisuus esillä Kaakkois-Suomen Liikenneturvallisuusfoorumissa7.5.2025 08:29:14 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen vuosittainen liikenneturvallisuusfoorumi keräsi yhteen liikenneturvallisuuden asiantuntijat ja viranomaiset Lappeenrannan kaupungintalolle 29. huhtikuuta 2025. Tämän vuoden erityisteemana oli mopoilun ilmiöt ja turvallisuus. Lisäksi foorumissa palkittiin Savitaipale ja Lappeenranta ansiokkaasta liikenneturvallisuustyöstä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus korjaa siltoja Kotkassa, Savitaipaleella ja Virolahdella6.5.2025 08:27:19 EEST | Tiedote
Siltojen korjaukset aiheuttavat liikennejärjestelyjä, ja kohteissa on käytössä kiertotiet.
Kaakkois-Suomen elinkeinoelämän näkymät loppuvuodelle varovaisen positiivisia29.4.2025 09:30:41 EEST | Tiedote
Alueelliset kehitysnäkymät 1/2025 on julkaistu. Elinkeinoelämän vaisun tilanteen uskotaan jatkuvan Kaakkois-Suomessa seuraavina kuukausina, mutta näkymät loppuvuodelle ovat varovaisen positiiviset.
Vastaa kyselyyn ja kerro mielipiteesi Imatran seudun liikenneturvallisuuden parantamiseen28.4.2025 15:40:54 EEST | Tiedote
Miten parantaisit liikenneturvallisuutta Imatran seudulla? Vastaa kyselyyn ja kerro ehdotuksesi liikenneturvallisuuden kehittämiseksi. Kyselyyn voi vastata 18.5.2025 saakka.
Työttömien määrä Kaakkois-Suomessa kasvoi vuodentakaisesta kymmenen prosenttia24.4.2025 08:14:39 EEST | Tiedote
Työttömien määrä kasvoi Kaakkois-Suomessa maaliskuussa kymmenen prosenttia vuodentakaisesta. Sen sijaan lomautettujen määrä väheni vuodentakaisesta ja myös helmikuusta. Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömiä on edelleen enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusien avoimien työpaikkojen määrä kasvoi Kouvolan seudulla, mutta väheni muualla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme