Tampereen ammattikorkeakoulu

Korkeakoulujen syksyn yhteishaku 2021: TAMKin koulutustarjontaa Tampereella, Jyväskylässä, Parkanossa ja Virroilla

Jaa
Tampereen ammattikorkeakoulu ottaa yli 500 uutta opiskelijaa tammikuussa 2022 alkaviin opintoihin. Opintotarjonnan suunnittelussa on huomioitu muun muassa alueelliset työvoimatarpeet sekä sosiaali- ja terveysalan ja tekniikan alan uudet haasteet. Syksyn yhteishakuaika korkeakouluihin on 1.–15. syyskuuta 2021.

Tampereen ammattikorkeakouluun voi hakea sekä kevään että syksyn yhteishauissa. Tänä syksynä tarjolla on yhteensä 508 aloituspaikkaa tammikuussa alkaviin AMK- ja ylempiin AMK-tutkintoihin. Alkavia tutkintokoulutuksia on 20, kuudella eri koulutusalalla.

Tampereella alkavat päivätoteutuksina biotuotetekniikan insinöörin, sähkö- ja automaatiotekniikan insinöörin, rakennusmestarin sekä sairaanhoitajan AMK-tutkintokoulutukset. Monimuotototeutuksena, esimerkiksi työn ohessa suoritettavaksi, ovat haettavissa sairaanhoitajan ja sosionomin AMK-tutkintokoulutukset ja yhteensä 10 ylempää AMK-hakukohdetta.

Koulutusta myös Jyväskylässä, Parkanossa ja Virroilla

TAMK toteuttaa yhdessä Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa bioanalyytikon AMK-tutkintokoulutuksen päiväopintoina. Opetusta järjestetään sekä Tampereella että Jyväskylässä. Aloituspaikkoja koulutukseen on 22.
  
Monimuoto-opintoina alkaa kaksi insinöörikoulutusta Pohjois-Pirkanmaalla. Virroilla voi suorittaa metsäinsinöörin AMK-tutkinnon ja Parkanossa konetekniikan AMK-tutkinnon. Parkanon konetekniikan insinöörikoulutus vastaa seutukunnan kasvavaan osaajatarpeeseen ja painottuu tuotteiden suunnitteluun ja koneautomaatioon.

Maahanmuuttajista sairaanhoitajia 

Tampereen ammattikorkeakoulu ja Metropolia Ammattikorkeakoulu käynnistävät uuden kaksikielisen sairaanhoitajakoulutuksen maahanmuuttajille. Opinnot alkavat englanniksi ilman suomen kielen taitotasovaatimusta. Maahanmuuttajaopiskelijoilla on mahdollisuus opiskella sekä sairaanhoitajaopinnot että tutkinnon vaatima suomen kielen taito opintojen tavoiteajassa. Koulutuksen keskeinen tavoite on, että opiskelijat jäävät valmistuttuaan Suomeen töihin ja työskentelevät sairaanhoitajina suomen kielellä.

Kaksi uutta ylempää AMK-tutkintoa

Ammattikorkeakoulujen ylemmät AMK-tutkinnot tuottavat työelämän muutoksissa tarvittavaa asiantuntijaosaamista. Koulutuksissa keskitytään aiemmin työssä hankitun kokemuksen pohjalta syventämään omaa asiantuntijuutta, tavoitteena vahva käytännön kehittämisosaaminen. 

TAMKissa alkaa tammikuussa 10 ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta, joista kaksi on uusia. Älykäs uusiutuva sähköenergiantuotanto on uusi tekniikan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Sähköenergiajärjestelmä muuttuu merkittävästi globaalin energiamurroksen seurauksena, siksi tarvitaan alan osaamisen päivitys uusien teknologioiden hyödyntämiseen.

Uusi monialaisen kuntoutuksen ylempi tutkinto-ohjelma antaa valmiuksia asiantuntijatyöhön sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalvelujärjestelmässä. Koulutuksesta valmistunut voi työskennellä esimerkiksi kuntoutuksen erityisasiantuntijana, kuntoutussuunnittelijana, kuntoutuskoordinaattorina tai kehittämispäällikkönä.

Muita haettavia terveys- ja hyvinvointialan ylempiä AMK-koulutuksia ovat hyvinvointiteknologian ylempi tutkinto-ohjelma, terveyden edistämisen ylempi tutkinto-ohjelma ja dataosaamisen ja tekoälyn ylempi tutkinto-ohjelma. Dataosaamisen ja tekoälyn monialaisessa YAMK-koulutuksessa voi suorittaa myös insinöörin tai tradenomin ylemmän AMK-tutkinnon. Kulttuurialalla on haettavana musiikkipedagogin ylempi tutkinto-ohjelma.

.

Korkeakoulujen syksyn yhteishaku järjestetään 1.–15.9.2021. Koulutuksiin haetaan osoitteessa opintopolku.fi. Hakulomake aukeaa haun ensimmäisenä päivänä kello 8.00 ja sulkeutuu haun viimeisenä päivänä kello 15.00. Opinnot alkavat tammikuussa 2022. 

TAMKin hakukohteet syksyn 2021 yhteishaussa:
https://www.tuni.fi/fi/tule-opiskelemaan/yhteishaku/tamkin-hakukohteet-syksy 

Lisätietoa hakemisesta: hakijapalvelut.tamk@tuni.fi, p. 029 452 0444 (arkisin klo 12–14)  


Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3
33520 TAMPERE

p. 0294 5222https://www.tuni.fi/tamk

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä Tampereen korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Traumainformoitu työote opettaa kohtaamaan ihmisen ihmisenä8.5.2025 12:57:10 EEST | Tiedote

Traumainformoidun työotteen koulutuksessa opetellaan luomaan turvaa ja luottamusta sosiaali- ja terveysalan asiakas- ja työyhteisösuhteisiin. Sen sijaan, että keskityttäisiin trauman hoitoon, asiakkaalle annetaan tilaa tutkia, miten koettu trauma näyttäytyy senhetkisessä elämässä. ESR+-rahoitteisen Traumainformoitu työote -hankkeen tavoitteena on kehittää koulutusmalli, jonka sisältöjä on pilotoitu syksyllä 2024 ja keväällä 2025 koulutuskokonaisuuksissa neljän hyvinvointialueen työntekijöille.

Opiskelijoiden hyvinvointipalvelut tukevat kokonaisvaltaisesti jaksamista ja menestystä16.4.2025 10:52:32 EEST | Tiedote

Opiskelijoiden hyvinvointi on avain onnistuneisiin opintoihin. Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) tukee opiskelijoiden jaksamista ja opiskelukykyä kokonaisvaltaisesti tarjoamalla monipuolisia palveluita aina oppimisen tuesta mielenterveyspalveluihin ja vertaistukitoiminnasta liikuntamahdollisuuksiin. Jokainen opiskelija ansaitsee tulla kohdatuksi ja saada tarvitsemansa tuen, oli kyse sitten opinnoista, arjesta tai elämänmuutoksista.

Tampereen ammattikorkeakoulun vuoden 2024 vuosikatsaus valmistui31.3.2025 13:07:22 EEST | Tiedote

Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) vuosi 2024 oli menestyksellinen niin koulutuksen, TKI-toiminnan kuin kansainvälisen yhteistyön osalta. Opiskelijamäärät jatkoivat kasvuaan, ja opintojen läpäisyaste parani merkittävästi. Samalla TAMKin taloudellinen tulos vahvistui, mikä pienentää kestävän kehityksen mukaisen kampuskehityksen aiheuttamia vuosikuluja ja mahdollistaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) vahvistamisen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye