SDP EDUSKUNTA

Ex-asuntoministeri Pia Viitanen pitää keskustan avausta MAL-sopimusten romuttamisesta kesän limbona

Jaa

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ehdotti kesäkokouksessa suurten kaupunkien MAL-sopimusten korvaamista maakuntien sopimuksilla. Ehdotus on räikeästi hallitusohjelman vastainen. Hallitusohjelmassa hyviä tuloksia tuottaneita MAL-sopimuksia on päinvastoin sovittu vahvistettavan ja laajennettavan.

- MAL-sopimukset ovat yleisesti ja laajasti todettu erinomaiseksi tavaksi edistää hyvää alue- ja yhdyskuntarakennetta. Niillä voidaan tehokkaasti yhdistää asunto- ja liikennesuunnittelu toimiviksi kokonaisuuksiksi. Myös ilmaston kannalta MAL-sopimukset ovat keskeinen työkalu. Sellaista mikä toimii ei pidä ajaa alas vaan vahvistaa, toteaa entinen asuntoministeri, kansanedustaja Pia Viitanen. 

MAL-sopimuksista oli laaja yhteisymmärrys hallitusohjelmassa. Edellisellä hallituskaudella koko eduskunnan yksimielisesti hyväksymässä tarkastusvaliokunnan mietinnössä linjattiin myös MAL-sopimusten vahvistamisen olevan keskeistä. Sopimuksilla on tärkeä rooli myös syksyllä valmistuvassa asuntopoliittisesta ohjelmassa.

- Tämä hallitusohjelman vastainen ehdotus on todella monella tapaa toimimaton, eikä sitä tule ottaa edes keskustelupöytiin. Viitanen jatkaa.

- Itsekin MAL-sopimuksia tehneenä näen niiden merkityksen. Hyvä yhdyskuntarakenne on keskeistä ja tärkeää asumisviihtyvyyden kannalta, ja samalla sillä on olennainen osa ilmastonmuutoksen torjunnassa sekä monipuolisen asuntorakenteen ja  toimivan liikenne- ja joukkoliikennejärjestelmän rakentamisessa, Viitanen päättää. 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:s Johan Kvarnström: Det är viktigt att vattenförsörjningen förblir i offentlig ägo – som följande måste vi ta itu med reparationsskulden7.5.2025 08:15:43 EEST | Pressmeddelande

– Vattenförsörjningen är en del av vår kritiska infrastruktur, och nu stärker vi dess ställning i offentlig ägo när privatisering förbjuds i lag. Det här är ett glädjande besked. Samtidigt måste kommunerna hitta en hållbar lösning för att ta itu med den skenande reparationsskulden i vattenledningsnäten, säger riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP).

SDP:n Paula Werning: Tiktokin datakeskus on jättiuutinen Kouvolalle – tuo työtä, elinvoimaa ja miljardiluokan investoinnin6.5.2025 18:46:24 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) iloitsee Tiktokin datakeskuksen sijoittumisesta Kouvolaan ja kuvaa hanketta poikkeuksellisen merkittäväksi koko kaupungin tulevaisuuden kannalta. Suomalainen kiinteistöyhtiö Hypercon rakentaa datakeskuksen Kouvolan Korialle. Kyseessä on miljardiluokan investointi, joka tuo Kouvolaan satoja työpaikkoja rakentamisvaiheessa ja luo pohjaa pitkän aikavälin kasvulle.

SDP:n Johan Kvarnström: Vesihuollon säilyminen julkisissa käsissä on tärkeää – seuraavaksi ratkaistava korjausvelka6.5.2025 15:20:50 EEST | Tiedote

– Vesihuolto on osa kriittistä infrastruktuuriamme ja nyt sen asemaa julkisissa käsissä vahvistetaan, kun vesihuollon yksityistäminen kielletään lailla. Tämä on ilahduttavaa. Samaan aikaan kuntien on löydettävä tasapainoinen ratkaisu vesihuoltoverkon huimin harppauksin kasvavan korjausvelan taklaukseen, muistuttaa sanoo kansanedustaja Johan Kvarnström (sd.).

SDP:n Saku Nikkanen: Jättämäni keskustelualoite liikkumattomuudesta tulossa eduskunnan salikeskusteluun6.5.2025 14:51:18 EEST | Tiedote

Jätin eduskunnalle keskustelualoitteen 4.10.2024, jossa ehdotin, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun suomalaisten liikkumattomuuden torjumiseksi ja liikunnallisemman elämäntavan edistämiseksi. Nyt ehdottamani keskustelu on tulossa eduskunnan salikeskusteluun torstaina 8.5.2025. Olen tämän tärkeän aiheen keskusteluun nostamisesta erittäin tyytyväinen, kertoo Saku Nikkanen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye