Solunulkoisten vesikkelien tutkimus harppasi eteenpäin – uusi laite automatisoi veriplasman analysointia
23.8.2021 11:56:11 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote

Nykyisillä menetelmillä monien nanokokoisten biomakromolekyylien alaryhmien eristäminen on erittäin vaativaa ja kallista.
–Viruspartikkeleita, kuten koronaviruspartikkeleita, on tällä hetkellä hankalaa eristää verestä, mutta kehitetyn eristyssysteemin avulla tämä olisi tulevaisuudessa mahdollista toistettavasti ja automatisoidusti,sanoo analyyttisesta kemiasta väitöskirjan tehnyt FM ja DI Evgen Multia.
Kehitetyn systeemin etuna on nopeus ja mahdollisuus toistettavasti eristää biomakromolekyylien alaryhmiä, jotka näyttelevät tärkeää osaa eri tautien synnyssä ja/tai kehittymisessä ja joita on tällä hetkellä vaikea tutkia.
–Biomakromolekyylien alaryhmien tutkiminen on erityisen tärkeää tulevaisuuden terapeuttisiin ja diagnostisiin sovellutuskohteisiin, sanoo väitöstyön ohjaaja analyyttisen kemian professori Marja-Liisa Riekkola Helsingin yliopistosta. Tämä luo myös uusia kaupallisia mahdollisuuksia.
Väitöskirjatutkimus on keskittynyt lipoproteiineihin ja solunulkoisiin vesikkeleihin, mutta menetelmä on sovellettavissa myös muihin hiukkasiin ja esimerkiksi viruksiin. Menetelmän pääperiaate on kaapata veriplasmanäytteistä selektiivisesti haluttuja hiukkasia hyödyntämällä sopivaan monoliittimateriaaliin liitettyjä vasta-aineita, jotka sitoutuvat sitten hiukkasten pinnalla oleviin, tiettyihin proteiineihin. Näin pystytään eristämään miljoonien muiden hiukkasten joukosta tarkkaan valittuja ja haluttuja hiukkasia, jotka siirretään vielä eristyssysteemin sisällä koon perusteella tapahtuvaan lisäerotukseen.
Kehitetty eristyssysteemi on täysin automatisoitu ja sen avulla voidaan kerätä tietyn kokoluokan biomakromolekyylien alaryhmiä jatkotutkimuksia varten. Tämä on myös selkeä edistysaskel verrattuna nykyään pääasiallisesti käytettäviin menetelmiin ja tekniikkoihin.
Kehitetyllä menetelmällä onnistuttiin ensimmäistä kertaa maailmassa eristämään eksomeerejä veriplasmasta. Näiden solunulkoisten vesikkelien alaryhmän vaikutusta ihmisen fysiologiaan ei vielä tunneta tarkemmin. Eristetyt solunulkoiset vesikkelit ovat myös lupaava tulevaisuuden sovellutuskohde kohdennetussa tai älykkäässä lääkkeiden jakelussa, missä eristettyjen vesikkeleiden sisään lisätään lääkeaineita, joita vesikkelit kuljettavat kohdistetusti kehon sisällä haluttuihin kohteisiin, esimerkiksi sairastuneisiin soluihin.
– Instrumenttianalytiikassa yhdistyvät laitekehitys ja menetelmäkehitys ja nyt rakennettu prototyyppi on usean eri asiantuntijan yhteistyön tulos, sanoo filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta analyyttisesta kemiasta ja diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta biomassan jalostustekniikasta aiemmin valmistunut Multia, joka tällä hetkellä työskentelee liikkeenjohdon konsulttina.
FM ja DI Evgen Multia väittelee 27.8.2021 kello 12 Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Development of fast, reliable and automated isolation and fractionation methods for nanosized subpopulations of human biomacromolecules". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Chemicum, Auditorio A110, A. I. Virtasen Aukio 1; Live stream.
Vastaväittäjänä on Ikerbasque Research Professor Juan M. Falcón-Pérez, Center for Cooperative Research in Biosciences (CIC bioGUNE), ja kustoksena on professori Marja-Liisa Riekkola.
Väitöskirja julkaistaan sarjassa Doctoral School in Natural Sciences Dissertation Series.
Väitöskirja "Development of fast, reliable and automated isolation and fractionation methods for nanosized subpopulations of human biomacromolecules" on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.
Väittelijän yhteystiedot:
Evgen Multia, evgen.multia@helsinki.fi, 041 5269898
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiRiitta-Leena InkiViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 448 5770riitta-leena.inki@helsinki.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Eurooppalaiset teknologiajohtajat uskovat eurooppalaiseen malliin, vaikka ihailevat Piilaaksoa4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Eurooppalaiset teknologia- ja alusta-alan johtajat pitävät kiinni eurooppalaisesta yhteiskuntamallista. He arvostavat Yhdysvaltojen innovaatiokykyä, mutta eivät jaa Piilaakson libertaaria aatetta. Näin todetaan VTM Elina Kiiski-Katajan väitöskirjassa, joka tarkastetaan Helsingin yliopistossa.
Terveet elintavat keski-iässä tuovat paitsi vuosia myös onnellisuutta vanhuuteen3.9.2026 08:52:08 EEST | Tiedote
Miehet, joilla oli nelikymppisenä matala sydän- ja verisuonitautiriski, säilyttivät toimintakykynsä, onnellisuutensa ja elämänlaatunsa muita paremmin ikääntyessä, osoittaa miesten 50 vuoden seurantatutkimus.
Suomessa rahoitetaan jihadismia – tuomioita ei ole, vaikka sääntely on kattavaa1.9.2026 08:11:00 EEST | Tiedote
Väitöstutkimus osoittaa, että Suomi on toimeenpannut terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevan kansainvälisen normiston kattavasti, mutta tästä huolimatta Suomessa ei ole annettu yhtään lainvoimaista tuomiota terrorismin rahoittamisesta.
Ilmastopolitiikkaan oppia kohtuuden rajoissa eläviltä28.8.2026 11:33:41 EEST | Tiedote
Noin 40 % maailman väestöstä elää tavalla, joka pitää heidän hiilijalanjälkensä lähes tai kokonaan kohtuuden rajoissa. Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ilmastopolitiikassa voitaisiin ottaa oppia heidän elämäntavoistaan ja samalla räätälöidä politiikkatoimet eri tuloluokille.
Koko suomalainen rengastusaineisto on nyt avoimesti saatavilla sähköisessä muodossa28.8.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Vuodesta 1913 lähtien Suomessa rengastetut linnut, yli 14 miljoonaa yksilöä, löytyvät nyt kaikki samasta sähköisestä tietokannasta, joka on tutkijoiden ja kansalaisten käytössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme