Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Budjettiriihi 2021: Kunnat ovat yhteiskunnallisten muutosten keskiössä

Jaa
Kuntien uudet valtuustot ovat aloittamassa työtään hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Korona vaikutuksineen ei ole ohi, ja kuntien vahvaa panostusta kriisin akuutin vaiheen sekä pitkäaikaisvaikutusten hoidossa tarvitaan myös jatkossa. Kuntaliitto pitää tärkeänä, että valtion kuntapolitiikka pysyy vakaana ja ennakoitavana ja että sovituista sitoumuksista pidetään kiinni.

Edessä on valmistautuminen sote-uudistuksen nopeaan toimeenpanoon. Kuntien rooli työllisyys- ja elinkeinopalvelujen järjestämisessä sekä ilmastotavoitteiden saavuttamisessa on kasvamassa.

- Kunnilla on keskeinen tehtävä monien yhteiskunnallisten muutosten toteuttamisessa. Budjettiriihessä on varmistettava, että tälle työlle varataan riittävä rahoitus, sanoo toimitusjohtaja Minna Karhunen.

Vaikka kansantalous ja verotulot kasvavat nyt nopeasti, kuntatalouden näkymää haastavat hidastuva talouskasvu, väistyvät koronatuet, valtionosuusrahoitukseen kohdistuvat leikkaukset, laajenevat julkisen sektorin tehtävät sekä paheneva työvoimapula.

- Toimenpiteet talouskasvun vahvistamiseksi, investointien vauhdittamiseksi sekä työllisyyden lisäämiseksi ovat ensiarvoisen tärkeitä niin julkisen talouden kuin kuntataloudenkin kestävyyden kannalta, sanoo hallituksen puheenjohtaja Joona Räsänen.

Koronasta selviytyminen edellyttää kuntien kulujen korvaamista

Terveysturvallisuuteen liittyvät koronakulut on korvattava kunnille täysimääräisesti vuoden 2020 budjettiriihen päätösten mukaisesti. Kuntien valtionosuusrahoituksen tason on seurattava kustannusten ja tehtävien muutoksia.

- Kuntaliitto ei hyväksy kaavailtuja ehdotuksia jättää kustannustenjaon tarkistus tekemättä ja muuttaa työajan pidennyksen vuoksi tehty kiky-leikkaus valtionosuuksiin pysyväksi. Vaikka valtionosuuksia ollaan myös lisäämässä, yhdessä nämä uhkaavat tehdä noin 500 miljoonan euron loven kuntapalvelujen perusrahoitukseen, sanoo varatoimitusjohtaja Timo Reina.

Kuntien taloustilannetta tiukentavat lisäksi vuodelle 2022 esitettävät uudet velvoitteet, joiden rahoitus ei ole riittävää. Kuntaliitto muistuttaa, että kuntia koskeva lainsäädäntö on kaikin puolin valmisteltava yhdessä kuntien kanssa.

Kunnissa ratkaisuja työvoimapulaan ja ilmastokriisiin

Pitkällä tähtäimellä kuntataloudessa näkyvät myös osaavan työvoiman saatavuuteen haasteet sekä ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyvät toimet.

Kuntaliitto edellyttää, että kuntiin kohdistuvissa kansallisissa ja EU-tason vihreän siirtymän velvoitteissa noudatetaan rahoitusperiaatetta.

Työvoiman saatavuuden turvaaminen vaatii sektorirajat ylittävää laajaa ohjelmaa, jonka laatimiseen on sitouduttava budjettiriihessä.

- On tärkeää, että työvoimapulasta kärsivien alojen koulutustarjontaa vahvistetaan. Kotouttamispalveluihin, moniammatillisiin osaamiskeskuksiin, ohjaus- ja neuvontapalveluihin sekä maahanmuuttajien palvelujen järjestämiseen on osoitettava kunnille riittävät resurssit, muistuttaa varatoimitusjohtaja Hanna Tainio.

Lisätietoja:

Joona Räsänen, hallituksen puheenjohtaja, p. 050 547 5590

Minna Karhunen, toimitusjohtaja, p. 09 771 2000

Timo Reina, varatoimitusjohtaja, p. 09 771 2700

Hanna Tainio, varatoimitusjohtaja, p. 09 771 2006

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Limingan sivistysjohtaja Päivi Mäki palkittiin Sivistyksen suunta -palkinnolla30.9.2025 13:47:27 EEST | Tiedote

Limingan sivistysjohtaja, filosofian tohtori Päivi Mäki on saanut vuoden 2025 Sivistyksen suunta -palkinnon. Kuntaliiton ja Opsia ry:n myöntämä tunnustus jaettiin 14. kertaa Valtakunnallisilla sivistystoimen neuvottelupäivillä. Mäki tunnetaan rohkeasta kehittämisotteestaan ja vahvasta yhteistyökyvystään – hänen johdollaan Limingassa on muun muassa rakennettu kaksikielinen suomi–englanti -opetuksen polku ja saatu Lapsiystävällinen kunta -tunnustus.

Puoluejohdon paneeli: Puolueet valmiita kunta- ja palvelurakenteen parlamentaariseen uudistamiseen17.9.2025 13:33:35 EEST | Tiedote

Kahdeksan suurimman puolueen johto vakuutti olevansa valmis parlamentaariseen työhön kunta- ja palvelurakenteen uudistamiseksi keskiviikkona 17.9. Kuntamarkkinoiden Puoluejohdon paneelissa. Kaikki puoluejohtajat jakoivat yhteisen huolen siitä, että väestön ikääntyminen, matala syntyvyys, kaupungistuminen ja keskittyvä maahanmuutto vaikeuttavat kaupunkien ja kuntien mahdollisuuksia tarjota laadukkaita palveluja. – Kunta- ja palvelurakenteen tulevaisuutta suuntaavat päätökset ovat poliittisia ja toivon, että näistä asioista voidaan keskustella, sopia ja päättää laajasti yli puoluerajojen, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen totesi.

Utredning: Kommunerna har satsat mycket på barns och ungas välmående17.9.2025 13:14:13 EEST | Pressmeddelande

Kommunerna har under det senaste decenniet avsevärt ökat resurserna för att främja barns och ungdomars välmående, enligt en utredning från Kommunförbundet. Omkring 13 000 nyanställningar har gjorts och tjänsterna har blivit mångsidigare. Majoriteten av de unga mår fortfarande bra: cirka 85 procent säger att de är nöjda med sitt liv. Samtidigt behöver vissa unga alltmer stöd. Kommunerna har infört effektfulla lösningar, och utan dessa insatser skulle de unga må klart sämre. De växande utmaningarna i framtiden kräver att resurserna riktas rätt och kommunerna måste ges tillräckligt med handlingsutrymme för att utveckla sin verksamhet. – Vi måste fråga oss om vi gör rätt saker och riktar resurserna dit där de gör mest nytta. Behoven av tjänster kan inte tillgodoses i det oändliga genom att nya uppgifter ständigt läggs till de gamla. Därför bör kommunernas utvecklingsutrymme inte krympas, utan utvidgas, säger Susanna Huovinen, vice verkställande direktör vid Kommunförbundet.

Selvitys: Kunnat tehneet isoja panostuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin17.9.2025 10:18:13 EEST | Tiedote

Kunnat ovat lisänneet viime vuosikymmenen aikana merkittävästi voimavaroja lasten ja nuorten hyvinvointiin, selviää Kuntaliiton tuoreesta selvityksestä. Uusia työntekijöitä on palkattu 13 000 ja palvelut ovat monipuolistuneet. Valtaosa nuorista voi edelleen hyvin: noin 85 prosenttia kertoi vuonna 2023 olevansa tyytyväisiä elämäänsä. Samaan aikaan osa nuorista tarvitsee entistä enemmän tukea. Kunnat ovat tehneet vaikuttavia ratkaisuja, ja ilman näitä panostuksia nuorten hyvinvointi olisi selvästi heikommalla tasolla. Jotta tulevaisuudessa voitaisiin vastata kasvaviin haasteisiin, voimavarat on kohdistettava oikein ja kunnille on jätettävä riittävästi tilaa kehittää toimintaansa. "On paikallaan kysyä, teemmekö oikeita asioita ja kohdistammeko voimavarat sinne, missä niistä on eniten hyötyä. Palvelutarpeisiin ei voida vastata loputtomasti lisäämällä uusia tehtäviä entisten päälle. Siksi kuntien kehittämistilaa ei tulisi kaventaa, vaan sitä olisi syytä laajentaa", kokoaa varatoimitusjohtaj

Kuntaliiton Talousbarometri: Kuntien taloudellinen liikkumavara pienenee tulevina vuosina15.9.2025 11:13:47 EEST | Tiedote

Kuntaliiton Talousbarometriin vastanneiden talousjohtajien mukaan kuntien liikkumavara on kapenemassa merkittävästi seuraavien 10 vuoden aikana. Valtaosa vastaajista (lähes 80 %) arvioi kuntansa taloudellisen liikkumavaran pienenevän tulevina vuosina. Erityisen pienenä liikkumavara nähdään asukasmäärältään kaikkein pienimmissä kunnissa. Kuntaliiton Talousbarometri toteutettiin 3.–8. syyskuuta ja siihen vastasi 193 kunnan talousjohtajaa. Manner-Suomessa on 292 kuntaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye