”Tämän päivän laadukas tutkimus on huomispäivän hyvää hoitoa” – Oulun yliopiston uudet kliinisen alan professorit yhdistävät potilastyön ja tutkimuksen

”Kyseessä on varsin ainutlaatuinen avaus maassamme. Ei ole tiedossa, että muissa yliopistosairaaloissa olisi avattu näin suurta määrää kliinisiä yhteisprofessuureja yhtä aikaa”, lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Anne Remes kertoo.
Uusien osa-aikaisten professuurien tavoite on tukea ja kehittää yliopistosairaalassa tehtävää tutkimusta ja tiivistää entisestään yliopiston ja yliopistosairaalan yhteistyötä.
”Yliopistosairaalan toiminta perustuu tieteellisen tutkimuksen avulla hankittuun tietoon. Kliininen tutkimus tuottaa konkreettisia tutkimustuloksia, joita voidaan viedä suoraan käytäntöön, potilaan hoitoon. Kun tutkimusta tehdään terveydenhuoltojärjestelmän sisällä, pystytään uudet vaikuttavat diagnoosimenetelmät ja hoidot ottamaan nopeasti käyttöön ja levittämään niitä laajemmin terveydenhuoltoon hyödyttämään koko väestöä. Tämän päivän laadukas tutkimus on huomispäivän hyvää hoitoa”, Remes ja OYSin vs. johtajaylilääkäri Terhi Nevala muistuttavat.
Professuurit parantavat kliinisen tutkimuksen edellytyksiä ja samalla tarjotaan tutkijoille heidän toivomiaan työnkuvia. Nevalan ja Remeksen mukaan tällä on positiivinen vaikutus myös Oulun pitovoimaan.
”Usein kliiniset tutkijat toivovat voivansa jatkaa sekä potilastyötä että tutkimusta. Meillä on lukuisia kansainvälisen tason tutkijoita, joista osalle pystyimme nyt tarjoamaan parempia mahdollisuuksia yhdistää potilastyö ja tutkimuksen teko”, Nevala iloitsee ja jatkaa: ”Uudet kliiniset professuurit ovat myös osoitus Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalaan erinomaisesta yhteistyöstä. Haluaisinkin kiittää toimijoita molemmissa organisaatioissa.”
Uudet professuurit sijoittuvat Oulun yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Tehtäviin valitut henkilöt edustavat monipuolisesti lääketieteen eri aloja. Monilla on jo entuudestaan hyvin pitkä kokemus sekä potilastyöstä että tutkimuksesta.
Valintamenettely noudatti professorivalintojen normaaleja käytäntöjä, eli siihen sisältyi myös kansainvälinen ulkopuolinen arviointi. ”Kaikki valitut edustavat oman alansa huippua. Oli hienoa nähdä, että kliinikot olivat kiinnostuneita näistä tehtävistä ja hakijoita oli paljon, liki kolmekymmentä”, Remes kertoo.
Yksi uusista professoreista on gastroenterologiseen kirurgiaan erikoistuva lääkäri Joonas Kauppila. Hänen mielestään professuurit ovat loistava avaus yhteistyön kehittämiseksi ja yliopiston jalkauttamiseksi sairaalaan. Professuurin myötä Kauppila saa pyhittää yhden päivän työviikostaan tutkimukselle. ”Se mahdollistaa jo hyvin paljon asioita ja lisää tutkimusintoa, kun tutkimusta ei tarvitse tehdä enää pelkästään iltaisin ja viikonloppuisin.”
Tehtäviin valitut henkilöt toimivat päätyökseen potilastyössä Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Osa-aikaisen professuurin (30 %) myötä työnkuvaan sisältyy lisäksi tutkimusta, opetusta ja yhteiskunnallista vaikuttamista.
Kliinisten professorien tehtäviin nimetyt henkilöt ovat:
Synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri, perinatologi Marja Vääräsmäki (LT, dos.)
Professuurin ala: synnytys- ja naistentautioppi
Lastentautien erikoislääkäri, lasten infektiolääkäri Terhi Tapiainen (LT, dos.)
Professuurin ala: lastentautioppi
Gastroenterologiseen kirurgiaan erikoistuva lääkäri Joonas Kauppila (LT, dos.)
Professuurin ala: kliininen epidemiologia
Gastroenterologisen ja yleiskirurgian erikoislääkäri Tero Rautio (LT, dos.)
Professuurin ala: gastrokirurgia
Perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Jukka Moilanen (LT, dos.)
Professuurin ala: perinnöllisyyslääketiede
Valitut henkilöt aloittivat uusissa tehtävissään syyskuun alussa.
Rahoitus professuureihin tulee lääketieteellisen tiedekunnan strategisesta rahoituksesta sekä Oulun yliopiston tukisäätiön kautta. ”Oulun yliopistolle tehdyillä lahjoitusvaroilla tuetaan merkittävästi lääketieteen huippututkimusta Pohjois-Suomessa”, Remes kiittelee lahjoittajia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne Remes
Dekaani, lääketieteellinen tiedekunta, Oulun yliopisto
anne.remes(at)oulu.fi
puh. 050 533 0090
Terhi Nevala
Vs. johtajaylilääkäri, hallintoylilääkäri, Oulun yliopistollinen sairaala
terhi.nevala(at)ppshp.fi
puh. 040-3527257
Meri RovaViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Kuvat






Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Konenäkö korvaa asiantuntijan läsnäolon - Oulun yliopiston kehittämä lisätyn todellisuuden teknologia voi opastaa kohta kohdalta vaikka korjaamaan tietokoneen18.6.2025 07:17:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto on kehittänyt yhteistyössä Keski-Ruotsin yliopiston kanssa uudenlaisen immersiivisen lisätyn todellisuuden (AR) sovelluksen, jonka avulla voi suorittaa erityisosaamista vaativia tehtäviä kuten korjata laitteen ilman asiantuntijan läsnäoloa. IMMERSE –sovellus perustuu käsiteltävästä laitteesta 3D-skannaustekniikalla tuotettuun digitaaliseen kaksoseen ja siihen lisättäviin graafisiin opasteisiin, kuten nuoliin ja tekstilaatikoihin, jotka ohjaavat työtä askel askeleelta. Älylaitteen kameran läpi katsoen ohjeet piirtyvät laitteen päälle AR-teknologian avulla.
Ensimmäiset psykologit Oulun yliopistosta valmistuvat12.6.2025 05:39:00 EEST | Tiedote
Psykologian tutkinto-ohjelma aloitti Oulun yliopistossa syksyllä 2021, ja ensimmäiset psykologian maisterit valmistuvat kesäkuun lopussa. Koulutuksen odotetaan helpottavan Pohjois-Suomen psykologipulaa.
Oulun yliopiston 6G-testikeskus tuo tehoja tutkimukseen11.6.2025 07:27:00 EEST | Uutinen
6G-tutkimus siirtyy kovaa vauhtia teoriasta käytäntöön. Vaikka varsinaista 6G-standardia ei vielä olekaan, tarve testata uusia teknologioita ja ratkaisuja kasvaa koko ajan. Oulun yliopiston edistyksellinen 6G-testikeskus tarjoaa tähän vertaansa vailla olevia mahdollisuuksia.
Asuntomessut Oulussa – asiantuntijoita medialle11.6.2025 06:48:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa tutkitaan muun muassa arkkitehtuuria, valaistusta, rakentamista, rakennusterveyttä ja asuntojen hinnanmuodostusta sekä koulutetaan tulevaisuuden arkkitehtejä ja diplomi-insinöörejä.
Oulun yliopiston hallitus hyväksyi kiinteistöstrategian10.6.2025 14:31:16 EEST | Tiedote
Kiinteistöstrategia perustuu yliopiston hallituksen asettamiin tavoitteisiin, joita vasten tulevia tilaratkaisuja arvioidaan
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme