Petri Ala-Maunuksen näyttely La-La Land 25.9.2021-9.1.2022 Salon taidemuseossa

Petri Ala-Maunus (s. 1970) tunnetaan maisemamaalauksistaan, jotka muistuttavat ensinäkemältä 1800-luvun romanttisia luontokuvauksia, joissa jylhät näkymät ovat kasvaneet todellisuutta mahtavammiksi ja vaikuttavammiksi. Teokset näyttävät valokuvamaisilta tarkkoine yksityiskohtineen, toisinaan niiden väriskaala on kuin kuvankäsittelyohjelmalla rajattu niukasti kolmeen-neljään sävyyn, joskus jopa pelkkään mustavalkoiseen.
Maalausten koskemattomassa, paratiisinomaisessa luonnossa ei löydy ihmistä tai tämän aikaansaamaa kädenjälkeä. Osaan teoksista Ala-Maunus lisää kuitenkin illuusion särkeviä valumia, maalaamatonta pintaa ja kokonaisuudesta räikeästi erottuvia värialueita luonnonvoimien ja dramaattisten pinnanmuotojen saadessa päähuomion. Ala-Maunuksen maalauksissa taidehistorian romanttinen luontokuvasto kohtaa populaarikulttuurin pelottavat, dystooppiset mielenmaisemat. Taiteilijan teoksiinsa vangitsema übernatur (yliluonto) viittaa kuvitteelliseen maisemaan ennen tai jälkeen ihmisen vaikutuspiirin, joko aivan aikojen alussa tai viimeisen tuhon äärellä.
Petri Ala-Maunuksen laaja yksityisnäyttely sisältää taiteilijan uusimman tuotannon lisäksi teoksia takautuvasti noin kymmenen vuoden ajalta julkisista kokoelmista ja yksityiskodeista. Näyttely jatkaa Salon taidemuseosta Jyväskylän taidemuseoon kevääksi 2022.
Julkaisu Petri Ala-Maunus, La-La Land
Näyttelyn yhteydessä ilmestyy yli 100-sivuinen, runsaasti kuvitettu julkaisu Petri Ala-Maunuksesta Salon taidemuseon ja Jyväskylän taidemuseon toimittamana. Julkaisussa on kaksi mielenkiintoista artikkelia, joista toisessa nykytaiteen museo Kiasman intendentti Kati Kivinen avaa hauskasti Petri Ala-Maunuksen taiteilijauraa. Muusikko ja kirjailija Marko Annala puolestaan luonnehtii sujuvasanaisesti tunnelmia Ala-Maunuksen taiteen äärellä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri Ala-Maunus puh. +358 50 4040609, petri.alamaunus@gmail.com
Pirjo JuuselaIntendentti
Puh:02-7784888Puh:044 7784888pirjo.juusela@salo.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Mariankatu 14
24240 SALO
p. +358 (0)2 778 4892, veturitalli@salo.fihttps://salontaidemuseo.fi
Salon taidemuseo toimii vanhassa veturitallissa osoitteessa Mariankatu 14. Korkeatasoisten näyttelyiden ohella museossa järjestetään erilaisia tapahtumia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Salon taidemuseo Veturitalli
Kuvataiteilija Sanni Weckmanin tekstiiliteoksia Salon taidemuseon Sivuraide-galleriassa 30.9.2023 alkaen18.9.2023 11:05:13 EEST | Kutsu
Kutsu medialle: Tervetuloa näyttelyn tiedotustilaisuuteen Salon taidemuseo Veturitalliin (os. Mariankatu 14) perjantaina 29.9.2023 klo 10 kuvataiteilija Sanni Weckmanin läsnä ollessa.
Kuvataiteilija Jarno Vesalan yksityisnäyttely avautuu Salon taidemuseossa 30.9.202318.9.2023 11:02:54 EEST | Kutsu
Kutsu medialle: Tervetuloa näyttelyn tiedotustilaisuuteen Salon taidemuseo Veturitalliin (os. Mariankatu 14) perjantaina 29.9.2023 klo 10 kuvataiteilija Jarno Vesalan läsnä ollessa.
Oliver ja Tellervo Kochta-Kalleisen videoinstallaatio 101 kaikkien puolesta Salon taidemuseossa 6.5.2023 alkaen24.4.2023 07:31:00 EEST | Kutsu
Kutsu medialle: Tervetuloa näyttelyn tiedotustilaisuuteen Salon taidemuseo Veturitalliin (os. Mariankatu 14) perjantaina 5.5.2023 klo 10 taiteilijoiden Oliver ja Tellervo Kochta-Kalleinen läsnä ollessa.
Meeri Koutaniemen & Gertrude Bellin valokuvanäyttely avautuu Salon taidemuseossa 6.5.202324.4.2023 07:30:00 EEST | Kutsu
Kutsu medialle: Tervetuloa näyttelyn tiedotustilaisuuteen Salon taidemuseo Veturitalliin (os. Mariankatu 14) perjantaina 5.5.2023 klo 10 kuvajournalisti Meeri Koutaniemen läsnä ollessa.
Kuvanveistäjä Ben Renvallin (1903–1979) pienoisveistoksia Salon taidemuseossa16.1.2023 09:36:51 EET | Kutsu
Salon taidemuseo Veturitallin kevään avaa kuvanveistäjä Ben Renvallin (1903–1979) näyttely Elämää elävästi ja todesti. Näyttely on esillä Sivuraide-galleriassa 28.1.–23.4.2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme