Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savossa inventoidaan uhanalaisia lettosoita

Jaa
ELY-keskus kartoittaa lettosoita Pohjois-Savossa Suomen ympäristökeskuksen koordinoimassa LETOT-hankkeessa. Letot ovat rehevintä ja monimuotoisinta, mutta myös harvinaisinta ja uhanalaisinta suoluontoa.
Lettosuon tunnistaa parhaiten tarkkailemalla niille tyypillistä vaateliasta sammallajistoa. Kuvassa rassisammalta ja heterahkasammalta lettorämeen pohjakerroksessa. Kuva: Arto Saari, Pohjois-Savon ELY-keskus
Lettosuon tunnistaa parhaiten tarkkailemalla niille tyypillistä vaateliasta sammallajistoa. Kuvassa rassisammalta ja heterahkasammalta lettorämeen pohjakerroksessa. Kuva: Arto Saari, Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon ELY-keskus kartoittaa parhaillaan maakunnan lettosoita. Tietoa kerätään lettojen esiintymisestä, tilasta sekä ennallistamis- ja hoitotarpeista. Inventointien pääpaino on suojelemattomilla alueilla, jossa tiedon tasossa on eniten puutteita.

”Lettoja on kartoitettu kesäkuusta lähtien. Kartoitukset jatkuvat vielä noin kuukauden,” kertoo inventointityötä tekevä ylitarkastaja Arto Saari Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.

”Letot tunnistetaan kasvillisuuden, erityisesti sammallajiston perusteella. Putkilokasvien aika alkaa olla jo ohi näin syksyn tullen, mutta sammalien perusteella voi vielä hyvin tehdä päätelmiä”, lisää Saari.

Ojitukset uhkaavat lettoja

Letot ovat rehevintä suoluontoa. Siksi valtaosa letoista on raivattu pelloiksi jo ennen 1950-lukua. Myöhemmin metsäojitukset ovat kuivattaneet lettoja. Siksi Pohjois-Savossa, kuten myös Etelä-Suomessa, olemassa olevat letot ovat tyypillisesti pienialaisia ja maankäytön pirstomia laikkuja. Nykyisin lettojen uhkana ovat esimerkiksi valuma-alueilla tehdyt kunnostusojitukset, jotka voivat aiheuttaa häiriöitä lettojen vesitalouteen.

Vuonna 2018 julkaistussa luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa letot luokiteltiin äärimmäisen uhanalaisiksi koko Etelä-Suomessa. Vuoden 2019 lajien uhanalaisuusarvioinnin mukaan lähes puolet soiden uhanalaisista lajeista elää ensisijaisesti letoilla. Lettojen turvaamisella ja tilan parantamisella on tärkeä merkitys suoluonnon ja -lajiston monimuotoisuuden kannalta.

Metsälaki turvaa lettoja. Pienialaiset ja luonnontilaiset letot ovat metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Niiden ominaispiirteet ja vesitalous tulee säilyttää ja ottaa huomioon metsien käytössä.

Lettojen turvaamiseksi on tarjolla myös vapaaehtoisia keinoja. Letot voivat olla vapaaehtoisesti suojeltavia kohteita tai ennallistamiskohteita Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden METSO-toimintaohjelmassa sekä Helmi-elinympäristöohjelmassa.

Lettojen inventointi laajenee lähivuosina

Lettojen inventointityötä tehdään ympäristöministeriön rahoittamassa ja Suomen ympäristökeskuksen koordinoimassa valtakunnallisessa LETOT-hankkeessa. Hanke on osa ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parantaa elinympäristöjen tilaa.

Hankkeen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää luontotyyppien ja lajien tilan seurannassa, uhanalaisuusarvioinneissa, maankäytön suunnittelussa sekä luonnonhoidon kohdentamisessa. Tieto lettojen esiintymisestä edistää myös maanomistajien mahdollisuuksia huomioida lettosuot toiminnassaan.

Tänä vuonna LETOT-hankkeessa inventoidaan lettosoita Pohjois-Savon lisäksi Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa sekä Keski-Lapissa. Tulevina vuosina työ laajenee myös muiden ELY-keskusten alueille.

Mistä lettoja etsitään?

Lettoja esiintyy erityisesti kalkkipitoisilla alueilla sekä paikoilla, joissa purkautuu ravinteikasta pohjavettä. Pohjois-Savossa keskittymiä on etenkin Kuopion, Kaavin, Rautavaaran, Rautalammin ja Joroisten kuntien alueilla. Muualla maakunnassa lettoja löytyy harvakseltaan lähteisiltä paikoilta.

Inventoitavat kohteet valikoituvat laajojen lähdeaineistojen perusteella. Tärkeää aineistoa ovat esimerkiksi lettoihin viittaavat lajihavaintotiedot, Suomen metsäkeskuksen metsävaratieto, soidensuojelun täydennysohjelmaa varten tehdyt kartoitukset, Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusdata sekä erilaiset luontoselvitykset.

Tietoa letoista on kerätty eri vuosikymmeninä eri käyttötarkoituksiin. Tieto on hajallaan ja tiedon tarkkuus ja luotettavuus vaihtelee.

”Moni oletettu letto onkin ollut maastoinventoinnin perusteella jotain muuta. Toisaalta uusiakin kohteita voi tulla vastaan. LETOT-hankkeen inventointien kautta saamme selvyyttä siihen, kuinka paljon meillä näitä äärimmäisen uhanalaisia soita löytyy, miten niillä menee ja onko jotain tehtävissä niiden tilan parantamiseksi”, kertoo Arto Saari.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Maastoinventoinnit Pohjois-Savossa:
Ylitarkastaja Arto Saari, Pohjois-Savon ELY-keskus, arto.saari@ely-keskus.fi, puh. 050 351 2635


LETOT-hanke:
Vanhempi tutkija Aira Kokko, Suomen ympäristökeskus (SYKE), aira.kokko@syke.fi, puh. 0295 251 290

Kuvat

Lettosuon tunnistaa parhaiten tarkkailemalla niille tyypillistä vaateliasta sammallajistoa. Kuvassa rassisammalta ja heterahkasammalta lettorämeen pohjakerroksessa. Kuva: Arto Saari, Pohjois-Savon ELY-keskus
Lettosuon tunnistaa parhaiten tarkkailemalla niille tyypillistä vaateliasta sammallajistoa. Kuvassa rassisammalta ja heterahkasammalta lettorämeen pohjakerroksessa. Kuva: Arto Saari, Pohjois-Savon ELY-keskus
Lataa
Kuvassa Lettokorpea. Kuva: Arto Saari, Pohjois-Savon ELY-keskus
Kuvassa Lettokorpea. Kuva: Arto Saari, Pohjois-Savon ELY-keskus
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ELY-keskus
PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio

0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Kuopion ja Tervon Junnunmäen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä8.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote

Junnunmäen hankealue sijaitsee Kuopion kaupungin ja Tervon kunnan rajalla, Junnunmäen alueella. YVA-selostusta koskevat lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 7.7.2025 mennessä. Hankkeen esittely- ja yleisötilaisuus järjestetään 12.6.2023 Kuopion Syvänniemellä, tapahtuma- ja kulttuurikeskus Hermannissa.

Vornankorven tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä30.4.2025 10:26:47 EEST | Tiedote

Vornankorven hankealue sijaitsee Pielaveden kunnan ja Kuopion kaupungin alueilla, hankealue rajoittuu eteläosassa Tervon kuntarajaan. Selostusta koskevat mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 30.6.2025 mennessä. Hankkeen esittelytilaisuudet järjestetään 26.5.2025 Pielavedellä Suojalan seurantalolla ja 27.5.2025 Kuopiossa Maaninkajärven koulukeskuksessa. Tilaisuuksia voi seurata myös etäyhteydellä.

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 24.4.202524.4.2025 14:53:04 EEST | Tiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,35. Taso on 30 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja kevään aikana Kallaveden pinta on nousut saman 30 cm. Ajankohtaan nähden siis ollaan korkealla, mutta kevään tulvahuippu on myös saavutettu. Ilman runsaita sateita vedenpinta ei enää juurikaan nouse. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä ja toistaiseksi juoksutustarvetta ei ole näköpiirissä. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet pieniä. Kiuruvedessä havaittiin ennätysaikainen ja ennätysmatala, +33 cm kesän keskikorkeudesta, tulvahuippu. Runnin pato on kuitenkin ollut kahtena jaksona täysin auki. Poroveden ja Onkiveden pinnat ovat pysyneet koko kevään ilman tulvimista. Molempien korkeimmat arvot ovat toistaiseksi 1 cm kesän säännöstelyrajan yläpuolella. Padot eivät ole olleet täysin auki. Herkästi reagoiva säännöstelemätön Sonkajärvi oli ennätyksellisen aikaisessa huipussa heti huhtikuun alussa ja nyt pääsiäisen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye