Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 24.4.2025

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,35. Taso on 30 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja kevään aikana Kallaveden pinta on nousut saman 30 cm. Ajankohtaan nähden siis ollaan korkealla, mutta kevään tulvahuippu on myös saavutettu. Ilman runsaita sateita vedenpinta ei enää juurikaan nouse. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä ja toistaiseksi juoksutustarvetta ei ole näköpiirissä.
Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet pieniä. Kiuruvedessä havaittiin ennätysaikainen ja ennätysmatala, +33 cm kesän keskikorkeudesta, tulvahuippu. Runnin pato on kuitenkin ollut kahtena jaksona täysin auki. Poroveden ja Onkiveden pinnat ovat pysyneet koko kevään ilman tulvimista. Molempien korkeimmat arvot ovat toistaiseksi 1 cm kesän säännöstelyrajan yläpuolella. Padot eivät ole olleet täysin auki. Herkästi reagoiva säännöstelemätön Sonkajärvi oli ennätyksellisen aikaisessa huipussa heti huhtikuun alussa ja nyt pääsiäisenä ohittanut toisen tulvahuipun.
Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 19 cm alle ajankohdan keskimääräisen tason, kun verrataan 30 viimeisen vuoden tilastoihin. Lukema on nyt N2000+ 75,94. Haukivesi on myös kääntynyt nousevaksi reilun viikon keskimääräistä aikaisemmin.
Säännöstelemättömällä Rautalammin reitillä pääreitti Pielavesi, Iisvesi, Hankavesi, Konnevesi on 10-20 cm ajankohdan keskiarvon yläpuolella ja etelästä päin laskeva Suontee on myös yli ajankohdan keskimääräisen korkeuden. Kaikki järvet ovat ajankohtaan nähden korkealla, mutta tulvahuiput jäävät mataliksi ilman runsaita sateita.
Pohjavesitilanne
Pohjavedet ovat Pohjois-Savossa valtakunnallisen pohjavesiseurannan mukaan hyvällä tasolla.
Jää- ja lumitilanne
Uutta valuntahuippua aiheuttavaa lunta ei enää ole missään päin Pohjois-Savoa. Huonosti kantavaa jäätä sitä vastoin on vielä yleisesti järvissä, mutta aikainen jäänlähtö lienee kuitenkin tyypillistä tänä keväänä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka MaksimainenVesitalousasiantuntijaPohjois-Savon ELY-keskus
Puh:0295 026 823ilkka.maksimainen@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon työvoimabarometri syksyllä 2025: Avoimien työpaikkojen määrä kääntymässä maltilliseen kasvuun ensi vuonna14.11.2025 11:29:31 EET | Tiedote
Pohjois-Savon työvoimabarometrin mukaan työmarkkinatilanne pysyy haastavana myös ensi vuonna. Avoimien työpaikkojen määrän odotetaan kasvavan maltillisesti ensi vuonna, mutta tästä huolimatta työttömien työnhakijoiden määrä pysyy edelleen korkealla tasolla. Työvoiman saatavuuden haasteita esiintyy edelleen, vaikka monilla aloilla työvoimasta on ylitarjontaa.
Yhteistyötä, tietoa ja tulevaisuuteen katsomista: ELY-keskus toi työllisyystoimijat yhteen – yhteinen katse kohti vaikuttavampia palveluja13.11.2025 14:32:40 EET | Tiedote
Pohjois-Savon ELY-keskus kutsui koolle Kuopion, Ylä-Savon ja Keski-Savon työllisyysalueiden edustajat keskustelemaan työllisyyspalvelujen toiminnasta ja ajankohtaisesta työllisyystilanteesta. Tilaisuus oli osa ELY-keskusten uutta lakisääteistä yhteistyö- ja seurantatehtävää, mutta erityisesti se tähtäsi uudenlaisen yhteistyön rakentamiseen haastavassa työmarkkinatilanteessa.
Pohjois-Savon ilmastokatsaus: Hiilinieluja tulee vahvistaa, jotta hiilineutraalius on mahdollinen vuoteen 2035 mennessä5.11.2025 08:18:25 EET | Tiedote
Hiilineutraalius on mahdollista saavuttaa Pohjois-Savossa vuoteen 2035 mennessä, mutta se vaatii päästövähennystoimien lisäksi voimakasta hiilinielujen vahvistamista. Uusimmat tiedot Pohjois-Savon maankäyttösektorin hiilitaseista osoittavat, että metsä- ja maatalousmaan hiilivarastojen ylläpitoon ja kasvattamiseen tulee kiinnittää erityistä huomioita.
Peltovalvonnat päättyneet Pohjois-Savossa, selvityspyyntöjä lähes puolelle tiloista3.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Savon maatilojen peltovalvonnat ovat päättyneet tämän vuoden osalta. Peltovalvontaa tehtiin noin 70 tilalle. Valvontojen yhteydessä lähetettiin yhteensä 5214 selvityspyyntöä noin 1410 tilalle, mikä kattaa lähes puolet alueen tuenhakijoista.
Valtatie 5 Varkaus–Leppävirta välin toimenpideselvitys käynnissä – tavoitteena sujuvampi ja turvallisempi liikenne3.11.2025 10:37:43 EET | Tiedote
Varkauden ja Leppävirran Soukanlahden väliä tarkasteleva toimenpideselvitys keskikaidejärjestelyistä on käynnistynyt. Toimenpideselvityksessä tarkastellaan noin 12 kilometrin mittaisen välin keskikaidejärjestelyitä ja sen edellyttämiä liittymä- ja rinnakkaistiejärjestelyitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme