Tampereen yliopisto

Insulinooman toteaminen viivästyy usein, leikattujen potilaiden pitkäaikaisennuste yleensä erittäin hyvä

Jaa
Tampereen yliopistossa väittelevä LL Elina Peltola selvitti väitöstutkimuksessaan insulinooman ilmaantuvuutta, taudinkuvaa, diagnostiikkaa ja hoitomenetelmiä, sekä insulinooman sairastaneiden potilaiden pitkäaikaisennustetta ja terveyteen liittyvää elämänlaatua.
Elina Peltola. Kuva: Pekka Peltola
Elina Peltola. Kuva: Pekka Peltola

Insulinoomat ovat harvinaisia haimakasvaimia, jotka erittävät verenkiertoon insuliinia. Liiallinen veren insuliinipitoisuus aiheuttaa kohtauksittaista verensokerin laskua ja siitä johtuvia oireita, kuten sekavuutta, hikoilua ja tajunnantason laskua. Oikeaan diagnoosiin pääsy viivästyy usein. Insulinooman sairastaneiden potilaiden pitkäaikaisennusteesta ei ole juurikaan aiempaa tietoa.

Tutkimusaineistona olivat kaikki Suomessa vuosina 1980 - 2010 aikuisväestöllä todetut insulinoomatapaukset. Tutkimushenkilöt poimittiin diagnoosikoodien perusteella suomalaisten yliopistosairaaloiden potilastietojärjestelmistä sekä Suomen Syöpärekisteristä.

–Kattava tutkimusaineisto mahdollisti ainutkertaisella tavalla tutkimuksen tässä harvinaisessa potilasryhmässä, Peltola kertoo.

Väitöstutkimuksessa todettiin, että insulinoomien ilmaantuvuus on lähes kaksinkertaistunut 1980-luvulta 2000-luvulle tultaessa. 2000-luvulla tapauksia todettiin koko Suomessa silti vain 43, mikä kuvastaa kasvaimen harvinaisuutta.

–Syytä insulinooman yleistymiseen ei tiedetä, mutta samanlainen yleistyvä trendi on havaittu maailmalla kaikkien neuroendokriinisten kasvainten osalta, Peltola sanoo.

Tutkimusjakson aikana insulinoomien kuvantamismenetelmät kehittyivät huomattavasti ja 2000-luvulla kaikki insulinoomakasvaimet pystyttiin paikallistamaan ennen leikkausta. Silti viive oireiden alkamisesta insulinooman toteamiseen pysyi pitkänä, ollen keskimäärin 13 kuukautta.

–Insulinooman harvinaisuus sekä sen aiheuttamat epäselvät ja moninaiset kohtausoireet johtavat usein siihen, että potilaat päätyvät ensin muille erikoisaloille tutkittavaksi, esimerkiksi neurologisten syiden poissulkemiseksi. Diagnostisen viiveen lyhentämiseksi matalan verensokerin ja insulinooman mahdollisuus tulisikin pitää mielessä epäselviä kohtausoireita tutkittaessa, Peltola toteaa.

Insulinoomapotilaiden pitkän aikavälin sairastuvuutta ja kuolleisuutta verrattiin tutkimuksessa iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen kaltaistettuun verrokkiväestöön. Tiedot sairastuvuus- ja kuolleisuusanalyyseihin poimittiin Hoitoilmoitusjärjestelmästä, Tilastokeskuksesta ja Syöpärekisteristä.

Väitöstutkimuksessa todettiin, että huolimatta etäpesäkkeettömän insulinooman sairastaneiden potilaiden erinomaisesta, verrokkiväestöä vastaavasta elinajanodotteesta, heillä oli verrokkeja suurempi riski sairastua sydämen eteisvärinään, suolitukoksiin ja mahdollisesti myös rinta- ja munuaissyöpiin.

Insulinooman sairastaneiden potilaiden elämänlaatua tutkittiin postikyselynä lähetetyllä 15D-elämänlaatumittarilla keskimäärin 14 vuotta insulinooman toteamisen jälkeen.

–Havaitsimme, että etäpesäkkeettömän insulinooman sairastaneiden potilaiden myöhempi terveyteen liittyvä elämänlaatu oli vähintään yhtä hyvä kuin FINRISKI2011-tutkimuksesta poimitulla, iän ja sukupuolen mukaan kaltaistetulla verrokkiväestöllä, Peltola kertoo.

–Väitöstutkimukseni tuloksia voidaan hyödyntää tulevaisuuden insulinoomapotilaiden hoidon ja seurannan suunnittelussa, Peltola tiivistää.

Elina Peltola valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta vuonna 2017. Hän työskentelee sisätauteihin erikoistuvana lääkärinä Tampereen yliopistollisen sairaalan sisätautiklinikassa.

Lääketieteen lisensiaatti Elina Peltolan endokrinologian alaan kuuluva väitöskirja Long-term Prognosis of Patients with an Insulinoma tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 17.9.2021 klo 12 alkaen Arvo-rakennuksen auditoriossa F115, Arvo Ylpön katu 34, Tampere. Vastaväittäjänä toimii dosentti Leo Niskanen Itä-Suomen yliopistosta. Kustoksena toimii professori Pia Jaatinen lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Elina Peltola
elina.peltola@tuni.fi

Kuvat

Elina Peltola. Kuva: Pekka Peltola
Elina Peltola. Kuva: Pekka Peltola
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Ympäristön mikrobiomin köyhtyminen voi altistaa immuunivälitteisille sairauksille – Vain pieni tippa verta saattaa paljastaa sairastumisen riskin8.5.2025 09:50:00 EEST | Tiedote

Ympäristöllä on merkittävä vaikutus terveyteemme – sanotaan, että jopa suurempi kuin perimällä. Mutta mitkä tekijät tarkalleen ottaen vaikuttavat sairastumisen riskiin? Entä voidaanko yhdestä pienestä veripisarasta selvittää, mille kaikille olemme elämämme aikana altistuneet? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia uraauurtavassa HEDIMED-projektissa.

Väitös: Jos työtulojen progressiivisen verotuksen halutaan toteutuvan kunnolla, on lainsäädäntöä korjattava5.5.2025 10:14:24 EEST | Tiedote

Suomen tuloverojärjestelmässä tulon verokohteluun vaikuttaa olennaisesti se, kuka on tulon saaja. Kauppatieteiden maisteri Anette Ala-Lahti tutki väitöskirjassaan tulon kohdistamisperiaatteita, jotka ratkaisevat esimerkiksi, verotetaanko tulosta osakeyhtiötä vai luonnollista henkilöä. Tutkimuksessa havaitaan muun muassa, ettei työtulon kohdistamisperiaatteiden ja työtulon verokohtelun yhteyttä ole riittävästi huomioitu nykyisessä lainsäädännössä.

Väitös: Potilaan puhe on haastavaa lääkärille, joka käyttää suomea toisena kielenä5.5.2025 08:48:57 EEST | Tiedote

Suomessa työskentelee kasvava joukko lääkäreitä, joille suomi ei ole äidinkieli. Millaisia kielellisiä haasteita he kohtaavat työssään? Muun muassa tähän kysymykseen paneutuu FM Taina Pitkänen väitöstutkimuksessaan, joka kartoittaa lääkärin ja potilaan välisiä ymmärtämisongelmia ja tekee niiden perusteella päätelmiä potilastyöhön riittävästä kielitaidosta. Tutkimus nostaa esiin puheen ymmärtämisen yhteyden yhtäältä potilasturvallisuuteen ja toisaalta lääkärin ammatti-identiteettiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye