Kohti ruokahävikin puolittamista – punalapputuotteet edelleen asiakkaiden suosiossa
13.9.2021 08:05:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

S-ryhmän tavoitteena on edetä kohti ruokahävikin puolittamista vuoteen 2030 mennessä. Vastuullisuusohjelmaan kirjattua tavoitetta kohti edetään kehittämällä sekä ennustepohjaista tilaamista että uusia tapoja hyödyntää hävikkiuhan alla olevia tuotteita. Esimerkiksi joissakin osuuskaupoissa on tuotu tarjolle edullisia hävikkilaatikoita ja -pusseja hedelmä- ja vihannes- sekä leipäosastoille.
Viime vuonna S-ryhmän ruokakauppojen (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku) hävikki laski seitsemän prosenttia.
”Hävikin vähentäminen on tärkeä tavoite myymälöiden tuotetäydentämisessä ja koko toimitusketjun ohjauksessa. Kehitämme jatkuvasti ennustemallejamme ja tilausjärjestelmiämme siten, että tilausmäärät vastaavat mahdollisimman tarkasti tuotteiden kysyntää kussakin myymälässämme eikä ylimääräistä hävikkiä pääse syntymään. Lisäksi erityisesti lyhyen säilyvyysajan tuoretuotteissa mahdollisimman nopeat toimitusajat tavarantoimittajalta myymälään ovat kriittisiä tuotteiden myynti- ja käyttöajan pidentämiseksi”, kertoo päivittäistavaroiden saatavuuden ohjauksesta vastaava johtaja Tuulia Wennerkoski S-ryhmän marketkaupasta.
Ilta-alessa tutut suosikit
Asiakkaille näkyvin ja tutuin osa hävikinhallintaa lienevät punalaputetut tuotteet sekä niiden ilta-alennukset, joita hyödyntämällä voi tehdä helposti hävikistä hyvikkiä.
S-ryhmän myymälöissä vanhaksi menossa olevia tuotteita on punalaputettu systemaattisesti jo yli kymmenen vuoden ajan. Punalapputuotteiden -60 %:n ilta-ale puolestaan vakiinnutti asemansa nelisen vuotta sitten, jolloin siitä tuli valtakunnallinen käytäntö S-ryhmän myymälöissä.
Vuonna 2020 S-ryhmän ruokakaupoissa myytiin reilut 80 miljoonaa punalaputettua tuotetta. Kappalemäärissä mitattuna suosituimpia punalapputuotteita ovat etenkin paistopisteen tuotteet (muun muassa riisipiirakat, croissantit ja lihapasteijat), ruisleivät sekä jauhelihat. Euromääräisesti eniten punalaputettuina myydään tuoreita kala- ja lihatuotteita, erityisesti lohifileitä, jauhelihoja ja kanafileitä.
Punalaputtamisen lisäksi elintarvikkeita lahjoitetaan myymälöistä myös hyväntekeväisyyteen. S-ryhmän osuuskaupat tekevät yhteistyötä yli 400 hyväntekeväisyyskumppanin kanssa eri puolilla Suomea.
”Ruokahävikin vähentäminen on yhteinen asia, johon jokainen meistä voi vaikuttaa omilla valinnoillaan. Hävikkiä syntyy koko ruokaketjussa, mutta merkittävä osa siitä on peräisin kotitalouksista. Tämän vuoksi onkin tärkeää huolehtia myös siitä, että kaikki kotiin ostettu ruoka tulisi syödyksi. Esimerkiksi Yhteyshyvän sivuilta löytyy ideoita hävikkiresepteihin, joiden avulla jääkaapin jämäruoista voi loihtia maukkaita annoksia”, sanoo vastuullisuuspäällikkö Anni Loukaskorpi S-ryhmän marketkaupasta.
Tällä viikolla vietetään hävikkiviikkoa, jonka tavoitteena on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Ruokahävikin vähentämiseen kannustaa myös Rakasta joka murua -kampanja, jossa S-ryhmä on mukana. S-ryhmän vastuullisuusohjelman mukaan osuuskaupparyhmän tavoitteena on edetä kohti ruokahävikin puolittamista vuoteen 2030 mennessä. S-ryhmä on mukana myös elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumuksessa, jossa hävikin vähentäminen on koko toimialan yhteisenä tavoitteena.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni Loukaskorpi, vastuullisuuspäällikkö, S-ryhmän marketkauppa, anni.loukaskorpi@sok.fi, puh. 010 76 80349
Mika Lyytikäinen, suunnittelujohtaja, S-ryhmän marketkauppa, mika.lyytikainen@sok.fi, puh. 010 768 1911
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Polkupyörien myynti kovassa kasvussa9.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Aikainen kevät polkaisi fillarikaupan vauhtiin. Prisman myyntidata kertoo, että suomalaisten kiinnostus pyöräilyyn näkyy nyt sekä pyörien että pyöräilytarvikkeiden myynnissä. Polkupyöriä myydään niin harrastuskäyttöön kuin arjen kulkuvälineeksikin.
SOK myy Viron Prismat ja aloittaa yhteistyön Coop Eestin kanssa7.4.2026 09:15:43 EEST | Tiedote
SOK ja Coop Eesti ovat sopineet kaupasta, jossa Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää myydään Coop Eestille. Yrityskaupan toteuttamisen jälkeen SOK ja Coop Eesti tavoittelevat laajaa yhteistyötä SOK:n marketkaupan valikoimassa olevien tuotteiden toimittamiseksi jopa 300 Coop-myymälään Virossa.
Positiivisia uutisia ravintola-alalta: kotimainen Pretty Boy ja S-ryhmä aloittavat yhteistyön7.4.2026 08:29:59 EEST | Tiedote
Pretty Boy on suomalainen premium-tason katuruokaravintola, jossa pääraaka-aineena on kotimainen kana ja erikoisuutena kastikkeet. S-ryhmä taas on Suomen suurin ravintola-alan toimija. Yhteistyön taustalla on kasvutavoitteita ja intohimo tarjota asiakkaille ravintolaelämyksiä kaikkiin hetkiin.
Prisma alkaa myydä kaivinkoneita1.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Rakentamislain muutos on vauhdittanut suomalaisten intoa piharakentamista kohtaan. Tuomalla kaivinkoneet valikoimiinsa Prisma haluaa mahdollistaa piharakentamisen ja tehokkaan puutarhan hoidon yhä useammalle.
S-ryhmän uusi sovellus tarjoaa inspiraatiota ruoanlaittoon – Suomalaisten suosikkireseptit kertovat arjesta30.3.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Yhteishyvä Ruoka -sovellus kokoaa yhteen koko ruoanlaiton polun inspiraatiosta suunnitteluun, ostamiseen ja kokkaamiseen. Sen reseptit kertovat siitä, millaista ruokaa Suomessa juuri nyt tehdään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
