SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Polkupyörien myynti kovassa kasvussa

9.4.2026 07:50:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Jaa

Aikainen kevät polkaisi fillarikaupan vauhtiin. Prisman myyntidata kertoo, että suomalaisten kiinnostus pyöräilyyn näkyy nyt sekä pyörien että pyöräilytarvikkeiden myynnissä. Polkupyöriä myydään niin harrastuskäyttöön kuin arjen kulkuvälineeksikin.

Aikainen kevät polkaisi fillarikaupan vauhtiin.
Aikainen kevät polkaisi fillarikaupan vauhtiin.

Polkupyörien ja pyörätarvikkeiden myynti kasvoi maaliskuun alussa Prismoissa yhteensä 43 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Kasvu on erityisen voimakasta lasten ja nuorten pyörissä, mutta myös aikuisten pyöräilyssä ja varusteissa nähdään selvä piristyminen.

"Nopeasti alkanut kevät on saanut pyöräilijät liikkeelle ja pyöräkaupan vauhtiin", kertoo S-ryhmän myyntipäällikkö Camilla Rosenqvist.

Lasten ja nuorten pyöriä ostetaan nyt paljon

Lasten pyörien myynti on kasvanut 57 % ja nuorten pyörien myynti jopa 120 % viimevuotiseen verrattuna.

Erityisesti lasten puolella kuluttajia ovat kiinnostaneet Jupiterin uutuuspyörät Cosmo ja Star. Myös saksalainen Puky-merkki on ollut vahvassa vedossa. Nuorten pyörissä Jupiterin mallit ovat lähes tuplanneet myyntinsä viime vuodesta. Lasten ja nuorten pyörien väreissä murretut pastellisävyt ovat olleet erityisen suosittuja.

Kulku- vai harrastusväline vai molempia?

Aikuisten pyörissä kiinnostavat monenlaiset mallit, mutta nopeinta kasvu on ollut kaupunkipyöräilyssä. Citypyörien myynti on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna 76 %, sähköcitypyörien 44 %.

"Polkupyörä nähdään yhä useammin käytännöllisenä kulkuvälineenä harrastusvälineen lisäksi. Taustalla vaikuttavat arjen liikkumisen muutos, kaupungistuminen ja sähköistymisen trendi", Rosenqvist kertoo.

Pyöristä myös huolehditaan – tarvikkeiden myynti nousussa

Pyöräilyn kasvu näkyy selvästi myös tarvikemyynnissä. Pyöränlukoissa kasvua viimevuotiseen on 35 %. Erityisesti Kryptonite-lukot, mukaan lukien testivoittajina tunnetut U-lukot, ovat nousseet suosituimpien tuotteiden joukkoon. Myös pyörän puhdistus- ja voitelutuotteita (+46 %) ja jarrupaloja (+56 %) on myyty paljon.

Kasvavat luvut kertovat siitä, että suomalaiset eivät vain osta pyöriä, vaan myös huoltavat ja varustavat niitä aktiivisesti.

"Meillä nähdään tarkasti, millaisia pyöräilytarvikkeita suomalaiset haluavat. Siksi pystymme rakentamaan valikoiman, joka palvelee niin perheitä, työmatkapyöräilijöitä kuin aktiiviharrastajiakin", Rosenqvist päättää.

Lisätietoja:
Camilla Rosenqvist
Myyntipäällikkö, SOK
+358 50 389 0553
camilla.rosenqvist@sok.fi


Lähteet: S-ryhmän myyntidata 1-16.3.2026 vrt. 1-16.3.2025

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

SOK:n viestintä

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.

Puh:050 472 2745viestinta@sok.fi

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta. 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.

Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin 1,9 miljardia euroa, ja 2020-luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.  

#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye