Danske Bank: Talouskehitys on yllättänyt positiivisesti – ennustaa asuntojen hintoihin ennätysnousua
Pankki ennustaa Suomen talouskasvun nousevan tänä vuonna 3,3 prosenttiin, kun vanha ennuste oli 2,6 prosenttia. Ensi vuoden kasvuennustetta nostetaan 0,1 prosenttiyksikköä 3 prosenttiin.
”Olemme nostaneet kasvuennustetta erityisesti kuluvan vuoden osalta. Loppuvuoden ja talven näkymät ovat pysyneet pitkälti ennallaan edellisen ennusteen tekemisen jälkeen. Sen sijaan toteutunut kehitys on ollut osin ennustettua parempaa. Ensi vuonna talous kasvaa yhä vauhdikkaasti hyvän kasvuperinnön ansiosta, mutta tämän jälkeen kasvu hidastuu”, sanoo Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.
Pankin arvion mukaan Suomen talous näyttää selvinneet koronakriisistä pienin vaurioin.
”Näyttää siltä, että Suomen talous tulee kestämään koronakriisin varsin hyvin ilman dramaattista nousua konkursseissa tai työttömyydessä. Suomi on tunnetusti pieni avotalous, jonka suhdanteita heiluttavat yleensä muutokset vientikysynnässä ja investoinneissa. Koronakriisi on ollut tässä suhteessa poikkeus. Suhdannekehitys on liittynyt keskeisesti yksityisen kulutuksen heiluntaan, vaikka globaali kriisi näkyi etenkin 2020 keväällä jonkin verran myös viennissä. Kotimaisen kulutuksen elpymiselle on yhä runsaasti tilaa, mikä pitää yllä ripeää talouskasvua loppusyksyn ja talven aikana.”
Asuntomarkkinat ovat olleet vireät koronan aiheuttaman lyhyen shokin jälkeen. Danske Bank ennustaa asuntojen hintojen nousevan edelleen.
”Asuntomarkkinat ovat paikallisia, eli myös yksittäisten kaupunkien alueet voivat kehittyä eri lailla. Ennusteemme mukaan hinnat nousevat tänä vuonna keskimäärin 3,8 prosenttia, eli vauhdikkaammin kuin yli vuosikymmeneen. Kasvukeskuksissa hinnat nousevat enemmän. Ensi vuonna odotamme tilanteen tasaantuvan, ja asuntojen hintojen nousun palaavan linjaan kuluttajahintojen keskimääräisen nousutahdin kanssa.”
Korona on edelleen riski maailmantaloudelle
Koronarokotusten edistyminen on mahdollistanut monien talouksien avaamisen.
”Kokonaisuudessaan maailmantalous selvisi yllättävänkin hyvin vaikeasta pandemiakeväästä ja siihen liittyvistä sulkutoimista. Kesällä rajoituksia on purettu osassa maita ja toisissa kiristetty. Tuhoja on tullut, mutta ei siinä mitassa kuin 2020 keväänä. Odotukset maailmantalouden elpymiselle vuoden 2021 loppupuolella ovat edelleen korkealla”, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.
Kuoppamäen mukaan talouksien elpyminen ja kohonnut inflaatio laittavat keskuspankit miettimään rahapolitiikan normalisoimista. Keskuspankit supistavat osto-ohjelmia jo lähikuukausina. Yhdysvaltojen keskuspankki saattaa nostaa ohjauskorkoa 2022 loppupuolella, mutta EKP:lla ei ole vastaavaa tarvetta korkomuutoksiin vielä ennustehorisontilla
Kuoppamäen mukaan koronaan liittyvät riskit ovat edelleen olemassa.
”Kehittyvien maiden heikko rokotustilanne muodostaa uhan suhdannekehitykselle hieman pidemmällä aikavälillä. Pahimmassa tapauksessa aktiiviset epidemiapesäkkeet synnyttäisivät lisää uusia virusvariantteja, jotka pystyisivät kiertämään rokotesuojaa ja siten vaarantamaan epidemian hallinnan myös länsimaissa.”
SUOMI |
|
Nykyinen ennuste 2020 2021 2022 |
Edellinen ennuste 2021 2022 |
|||
BKT, volyymi, % |
|
-2,9 |
3,3 |
3,0 |
2,6 |
2,9 |
Työttömyysaste, % |
|
7,8 |
7,7 |
7,1 |
7,7 |
7,1 |
Inflaatio, % |
|
0,3 |
2,0 |
1,8 |
1,7 |
1,6 |
Ansiotaso, % |
|
1,8 |
2,5 |
2,7 |
2,5 |
2,7 |
Asuntojen hinnat, % |
|
1,5 |
3,8 |
1,8 |
2,2 |
1,5 |
Vaihtotase / BKT, % |
|
0,8 |
0,6 |
0,6 |
-0,2 |
-0,2 |
Julkinen velka / BKT, % |
|
69,6 |
70,5 |
70,5 |
70,8 |
70,5 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pääekonomisti Pasi Kuoppamäki, p. 010 5467715, pasi.kuoppamaki@danskebank.fi
Ekonomisti Jukka Appelqvist, p. 044 2631051, jukka.appelqvist@danskebank.fi
Tietoja julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.
Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.
Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bankin yritysasiakkaat: Trumpin tullien vaikutukset ovat olleet toistaiseksi vähäisiä2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bank selvitti keskisuurilta yritysasiakkailtaan, miten Trumpin tullit ovat vaikuttaneet vientiin. Osa yrityksistä kertoo voivansa siirtää tullien aiheuttamat kulut hintoihin viiveellä, osa ei.
Kutsu medialle: Miten suomalaisten asumishalut ovat muuttuneet?30.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Danske Bank järjestää taustoittavan keskustelutilaisuuden asumista käsittelevästä Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksesta.
Tutkimus: Ympäristöasiat eivät paina vaakakupissa asuntokaupoilla entiseen malliin28.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset ovat kiinnostuneempia putkiremonteista kuin energiatehokkuutta lisäävistä parannuksista. Vain vajaa puolet suomalaisista kokee ympäristövaikutukset melko tärkeiksi valitessaan asuntoa.
Tutkimus: Asuntolainan määrä on hämärän peitossa joka kymmenennelle suomalaiselle22.4.2025 09:29:02 EEST | Tiedote
Danske Bankin Lasikatto lompakossa 2025 -tutkimuksen mukaan naimisissa olevat ja sinkut tietävät kotitaloutensa kuukausitulot avopareja paremmin. Iäkkäämmät vastaajat olivat perillä raha-asioistaan nuoria vastaajia paremmin.
Asumisen kustannukset huolettavat suomalaisia: “Huoli on jäänyt päälle”10.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen mukaan korkojen nousu ei huoleta suomalaisia enää samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten. Nousevista koroista on huolissaan nyt joka viides suomalainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme