Täältä tulee Alfie, kissa, joka mullistaa koko naapuruston arjen – Rachel Wellsin hurmaava sarja ihmisten ongelmia ratkovasta kissasta alkaa

Kun Alfien iäkäs omistaja kuolee, kissa huolestuu tajutessaan, että sen kohtaloksi on koitumassa löytöeläinkoti. Neuvokkaalle Alfielle tämä ei sovi, vaan se päätyy etsimään itselleen uutta huolenpitäjää. Päivien vaeltamisen ja vastoinkäymisten jälkeen se päätyy Edgar Roadin naapurustoon, jonka asukkaiden kynnykseltä toiselle se alkaa vaeltaa ruuan ja rapsutusten toivossa.
Ensin ovilla kiertävään kulkukissaan suhtaudutaan penseästi, mutta pian Alfien uuden kotikadun asukkaat huomaavat kissan tuovan iloa ja valoa elämän synkimpiinkin käänteisiin. Kissasta tulee Edgar Roadin naapurustolle yhtä tärkeä kuin naapurustosta kissalle.
Ison-Britannian Devonissa asuva kirjailija Rachel Wells on pienestä pitäen omistanut kissoja. Ennen kirjailijanuraansa hän työskenteli Lontoossa markkinoinnin parissa, ja palattuaan kotiseuduilleen Wells alkoi kirjoittaa kirjasarjaa lempieläimestään. Alfie – kissa kynnyksellä oli menestys ilmestyessään Isossa-Britanniassa, minkä myötä valloittava sarja on kasvanut jo seitsenosaiseksi ja sen käännösoikeudet on myyty ympäri maailmaa.
Nyt valloittava Alfie on valmis hurmaamaan kissojen ystävät myös Suomessa. Kissan näkökulmasta kirjoitettu kirja on täydellistä luettavaa jokaiselle, joka kaipaa arkeensa sellaista iloa ja lämpöä, jota vain lemmikki voi ympärilleen tuoda.
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Jääkö omenankuori aina ärsyttävästi hampaanväliisi? Onko arkesi täynnä pieniä, häiritseviä ongelmia? Ei hätää, Tatulla ja Patulla on ratkaisu!20.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tatun ja Patun 14 outoa ongelmaa ja ratkaisut niihin -kirjassa ongelmista on silkkaa iloa. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen supersuositut outolalaisveljekset tarjoavat jokapäiväisiin pikkupulmiin hyvin outololaiset ratkaisut.
Maryam Razavin suloinen lastenkirja Mimi ja mörkö rohkaisee kohtaamaan pelkonsa19.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Mitä tehdä, kun kotiin ilmestyy yhtäkkiä mörkö? Maryam Razavin kirjoittama ja Saara Obelen kuvittama kirja opettaa, että uudet, hiukan pelottavatkin asiat voivat paljastua tutustumisen jälkeen kivoiksi.
MUISTUTUS: Tervetuloa kurkistamaan, mitä punavuorelainen plastiikkakirurgi tekee työkseen. Varoitus: veri roiskuu!16.5.2025 10:19:01 EEST | Tiedote
Punavuorelaisen plastiikkakirurgin työ on paljon muuta kuin puhjenneita silikonirintoja, paljastaa suosikkitoimittaja Riikka Smolander-Slotte uutuuskirjassaan Plastiikkakirurgi. Atte Manninen – Ihmisten korjaaja.
Ville Similän esikoisromaanissa kohtaavat suurmiehet ja vahvat naiset, omasta erinomaisuudestaan päihtyvät taiteilijat sekä omapäiset puurtajat15.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Ville Similän omaelämäkerrallinen Kani nimeltä Paisti kertoo siitä, mitä on yrittää elää Venäjän vieressä ja Saksan sylissä, sekä 1980-luvusta, jossa sijoitetaan vääriin osakkeisiin ja ajetaan Lacoste-paidassa Ladalla halki Suomen ja Euroopan.
Palkittu toimittaja ja dokumentaristi Arvo Tuominen esittelee geopoliittisessa uutuuskirjassaan Venäjän rajavaltioiden selviytymiskeinoja14.5.2025 12:22:50 EEST | Tiedote
Venäjän läntisiä naapurimaita yhdistää tunne elämisestä pelon vyöhykkeellä. Tietokirjailija Arvo Tuominen esittelee uutuuskirjassaan Suomen ja seitsemän muun Venäjän rajanaapurimaan selviytymistarinoita ilmapiirin muututtua uhkaavaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme